Pähkäilyä

Pitkän pähkäämisen jälkeen päätin tänään tätä blogia päivitellä. Huomenna on Turussa kisat ja koska nyt vielä jollain tapaa positiivisin mielin olen liikenteessä, niin ajattelin kirjoittaa nyt ennen 400m aitoja, enkä sen jälkeen. Huomisen jälkeen voipi mieli olla toinen, mutta sitten taas toisaalta voihan se olla, että ne aidat osuu kohdalleen. Huomenna se nähdään…

Tosiaan nyt kisakausi vol.2 korkattu! Juoksin Riihimäellä 200m ja sieltä käteen jäi uus enkka. Oon kyllä ihan tyytyväinen, huomioiden mikä fiilis oli ennen kisaa. Siinä saa kyllä itseensä suhteellisen paljon kasailla kun alkuverkassa jo jalkoja hapottaa, puhumattakaan niistä muista tuntemuksista. Oli sellanen olo, että ainut paikka johon ei satu/ei oo jumissa on pää, mutta siellä onkin sitten ihan omanlaisensa ongelmat.  Mutta tosiaan näistä tuntemuksista huolimatta enkka tuli eli ei voi olla kun tyytyväinen.

Sitten muihin iloisiin uutisiin. Tein pitkästä aikaa vähän kovempaa aitatreeniä ja apuvalmentajaksi tuli Stenmanin Petra. En tiedä onko noilla valmentajilla jotain henkilökohtasta kaunaa meikäläistä vastaan, mutta oli taas sellanen treeni, että tietää tehneensä. Viimesen vedon jälkeen jäin sitten mondolle keräileen itteeni ja otin piikkaritkin jo jalasta pois meinigillä: ”Luojan kiitos tää oli nyt tässä.” Kun sitten sain siinä 5 minuutin jälkeen raahauduttua sen 100m matkan maaliin, missä valmentajat seiso, tuli kommenttia: ”Minkä takia noi piikkarit ei oo jalassa? Vielä juostaan 7 aitaa ja 3 minuuttia sen jälkeen vielä 4 aitaa päälle.” Kattelin hetken aikaa epäuskosena, että onko noi nyt ihan tosissaan. Jep, ne oli aivan tosissaan. Ensimmäistä kertaa elämässä tuli vähän sellanen olo, että nyt tekis mieli melkeinpä muutama kyynel pirauttaa treenissä. NOH, pakkohan siinä oli sitten itteensä kasailla ja voin sanoo, että ei ollu helppoo. Kuitenkin kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti tässä sitä istuskelen ja blogia kirjottelen, eli en kuollut! Jee. Tosin jalkoihin kyllä edelleen sattuu, mutta se on asia erikseen.

Muihin tärkeisiin asioihin; rusakkojen puskaradio on nyt pienellä viiveellä alkanut ilmeisesti toimiin. En oo yhtäkään nähny pihalla yli viikkoon. Sitten kun sen yhden näin lenkillä, niin ei ollu mitään mahdollisuuksia edes lähtee jahtaan, tää lähti karkuun vaikka olin 50 metrin päässä! Tästä pääsin taas uusiin ideoihin; jos noi rusakot nyt virallisesti alkaa mua karttaan, niin siirryn maalta vesistöihin. Bongasin mökillä uimalasit ja ilmeisesti siellä on järven pohjassa rapuja. Tästä lähtikin idea; Määhän alan ravustaan käsin! Koska en käytä mertoja, niin eihän siihen edes lupia tarvitte. Kyllä tästä tulee vielä hieno kesä.

Lopettelen kuitenkin urheilulliseen nuottiin. Kaikille urheilijoille, muistakaas nämä sanat:

Toivo kuittaa.