Minä
painan 70,3kg. Se on lähes kymmenen kiloa enemmän, mitä normaalisti painan.
Olen painanut yli 70kg jo useamman kuukauden. En ole tätä vuotta aikaisemmin
painanut koskaan yli 65kg. En koko elämäni aikana.
Olin
melkein vuoden treeneistä sivussa ja lähes 5 kuukautta kokonaan
treenaamatta. Olen syönyt vähän miten
sattuu, joskus hyvin, joskus huonosti. Kaiken kaikkiaan kuitenkin väärin ja
uskokaa tai älkää; liian vähän. Aineenvaihdunta
on totaalisessa stopissa. Kova stressi ja jatkuva kiire eivät ole kropan
toimintaa ainakaan edesauttaneet. Olen palannut takaisin kentille ja treeniä
on takana kaksi kuukautta. Minua hävettää. Näytän edelleen väärältä.
Olen
esittänyt eriskummallisia kysymyksiä läheisimmille ystävilleni sekä
sisaruksilleni. Kysymykset ovat kuuluneet: ”Näytänkö enää edes urheilijalta?
Näytänkö siltä, että treenaan?” Kirsikkana kakussa: vaihdoin viime viikolla
kesken treenin paidan, koska käyttämäni paita oli kireä ja näytti kaikille,
kuinka epäurheilijamainen olen, koska en ole tarpeeksi timmissä kunnossa. Onhan kaikilla kuntoilijoillakin sixpäkki.
Jokaisella hyvinvointi -bloggaajalla, kaikilla harrastelijoilla, kaikilla
muilla. Blogeissa, lehdissä, Facebookissa, mainoksissa, uutisissa, Instagramissa:
kaikkialla. Minulla ei tällä hetkellä ole, vaikka olen kilpaurheilija. Taas hävettää.
Söin
eilen puoli pussia sipsiä. Sain aamupäivän itseäni hillittyä, mutta illalla
sorruin. Normaalisti omaan kohtuullisen vahvan itsehillinnän, mutta viime
aikoina se on loistanut poissaolollaan. Arjen hallinnassa on muutenkin toivomisen varaa. Sipsien syömistä seurasi morkkis. Morkkis, joka kolotti itseäni useamman
tunnin. Kaduin tekoani, koska painoa on liikaa jo muutenkin. Pitäisi tsempata,
pysyä paremmin ruodussa ja pyrkiä näyttämään paremmalta. Pyrkiä näyttämään
urheilijalta.
Urheilijat
ovat kauniita, nuoria, uskomattoman timmejä, heillä näkyy aina sixpäkki eikä heillä
ole koskaan selluliittia. Siltähän oikean urheilijan kuuluu näyttää?
Reilu
vuosi sitten olin melkein urheilijan näköinen. Rasvaprosenttini oli 15 %
pihdeillä mitattuna ja painoin 62kg. Treenasin mielettömästi, söin hyvin ja
säännöllisesti, juoksin kesällä ennätykseni 400 m aidoissa ja voitin Kalevan
kisoissa pronssia. Minulla oli selluliittia jaloissa. Näytin tältä:
 |
| Tällä hetkellä selluliittia on vähän enemmänkin |
Stressaa
ja ahdistaa. Välillä pelottavan paljon. Tahdon kovasti tulla parempaan kuntoon, juosta
kovempaa ja rikkoa ennätykseni. Jotta tämä tapahtuisi, niin silloinhan täytyy
näyttää hyvältä ja ”oikealta urheilijalta”. Oikeanlainen ja menestyvä urheilija
on aina timmi ja rasvaton. Eikö?
Meillä
on menossa peruskuntokausi. Kausi, jolloin ylimääräistä painoa saa ja kuuluu
olla. Kesään on pitkä aika ja painon ei silloinkaan kuulu olla pääosassa,
vaikka tietenkin niitä ruokatottumuksia seurataan ja pyritään optimoimaan. Miksi tämä sitten
ahdistaa näin paljon? Miksi olen huomannut häpeävän kroppaani? Miksi mietin,
että en ole kunnon urheilija, koska en näytä ”oikealta urheilijalta”?
Olen
yleensä ruuan ja ulkonäön suhteen melko järkevä. Ruualla ei saa leikkiä, koska
seuraukset voivat olla paljon pahemmat, kuin pieleen mennyt kisakausi.
Ulkonäkö? Kuuluuko ulkonäöllä olla jotain väliä urheilussa? Siis suorituskeskeisessä
urheilussa? Kuuluuko ulkonäön muutenkaan olla niin valtavan suuressa roolissa?
 |
| Vuosien treeni on tuonut myös mukanaan raskausarpia jalkoihin |
Kuinka
moni tietää Marion Bartolin tarinan? Hän on ranskalainen tennispelaaja, joka
voitti 2013 Wimbledonin. Uskomaton suoritus, mieletön urheilija. Tiedättekö, mitä
hänen voittonsa jälkeen tapahtui? Ihmiset alkoivat haukkua häntä sosiaalisessa
mediassa rumaksi ja läskiksi, kuka ei ansainnut voittoaan vääränlaisen ulkonäön
takia.
 |
| Marion Bartoli, Lähde |
En
ole tällä hetkellä sinut kroppani kanssa. Tahtoisin olla. Tahtoisin olla se
oikeaan muottiin sopiva urheilija, joka näyttää myös urheilijalta. Vielä
tärkeämpää, tahtoisin olla siihen omaan päähäni sopivassa muotissa. Sen
näköinen, miltä minusta urheilijan ja juuri minun kuuluisi näyttää.
Aina
voi näyttää paremmalta, aina voi olla timmimpi, rasvattomampi, enemmän ”urheilijan
näköinen”. Aina voisi olla vähän parempi. Tämä toimii niin ulkonäössä, kuin
myös tuloksissa. Jos pää ei ole
kunnossa, et ole koskaan sinut kroppasi kanssa. Näytti se miltä tahansa. Sitä
paitsi: Missä kohtaa urheilusta tuli kauneuskilpailua? Tai vielä parempi: Missä
kohtaa elämästä tuli sellaista? Milloin kaikista ihmisistä ja kaikesta yleensäkin tuli niin h*lvetin täydellisiä?
 |
| Ei poseerauksia, meikkiä, pumpattuja lihaksia, oikeaa kuvakulmaa tai oikeanlaista valaistusta. |
Minä
näytän tällä hetkellä tältä. Se tulee muuttumaan suuntaan ja toiseen. Pyrin itse parantamaan kokonaisuutta, syömään paremmin ja saamaan arjesta taas kunnolla kiinni. Kaikesta huolimatta ulkonäköni ei tee minusta yhtään sen enempää tai
vähempää urheilijaa. Ulkonäkö ei tee kenestäkään yhtään sen huonompaa tai parempaa ihmistä. Se on vain pintaa.
Ymmärrän, että urheilijaminäsi sanoo toista, mutta minun silmääni näytät hyvältä. Rehellinen postaus oli hyvä. Kirjoitin itse pitkästi samasta läskiaiheesta tällä viikolla, mutta toistaiseksi se odottaa julkaisua. En onnistunut kuulostamaan siinä muulta kuin säälittävältä. Miltä kuulostan aina, kun aloitan puhumisen omasta painostani.
VastaaPoistaIhmiset painivat kaikki erilailla eri asioiden kanssa. Kyllä kannattaa julkaista, itseäni pelotti aika paljon tämä julkaisu, mutta päätin antaa vaan palaa ja parempi olo tuli kun oli "rehellisesti oma itsensä". Paino ja ulkonäkö on monille herkkä asia, mutta avoin keskustelu ulkonäköpaineista on omasta mielestäni aina tervetullutta.
PoistaOikea asenne! Rehellisiä tekstejä sais löytyä netistä enemmänkin :) Itelläni on vähän sama tilanne painon kanssa nyt, kun yliopiston alku toi 5kg mukanaan, mut eiköhän kesään mennessä oo kroppa taas timmimpi. Kun vaan on määrätietoinen, eikä vajoo masennukseen ja hukkaa itsetuntoaan. Tsemppiä sulle ja kiitti tekstistä! :)
PoistaUpealta näytät Noora! Tämä olisi voinut olla mun kirjoitus, mutta ei mun kuvat ;) En uskalla sellaisia laittaa...
PoistaArvostan valtavasti sun rohkeutta sanoa asiat suoraan, ja taitoa kirjoittaa ne paperille. Olet asenteesi puolesta paras mahdollinen esikuva monille nuorille urheilijoille, tai oikeastaan kenelle vain.
VastaaPoistaTsemppiä treeneihin ja rauhallista joulunaikaa!
Voi vitsit kiitos Laura :) ! Kiitos tsempeistä ja rauhallista joulunaikaa sinnekin!
PoistaHyvä aihe ja kirjoitus, mutta kärpäsestä härkänen. Mä valkkaisin ennemmin vähän paremmin syöneen Nooran, joka osoittaa myös jonkunlaista inhimillisyyttä sipsinhimoineen. Sparta oli Kreikassa ja siellä on aina lämmin. Täällä pohojoosessa tarvii varustautua talveen vähän erilaisella suojakertoimella. ;)
VastaaPoistaHaha kiitos hymyilyttämään pistävästä rakentavasta palautteesta :D Ymmärrän, että varmasti jonkun silmään tulee "kärpäsestä härkänen" mutta meikällä tämä asia nyt painoi ja varmasti muutenkin isot elämän muutokset ovat vaikuttaneet omiin fiiliksiin. Tekstiin on poimittu ne paskimmat fiilikset mitkä ovat olleet ja niitä ei todellakaan ole 24/7 ja 85% ajasta menen hyvillä fiiliksillä ja osaan ajatella "järkevästi" näitä asioita. Tahdoin kuitenkin rehellisesti tuoda tämän puolen nyt esille, koska kovin vaiettu aihe tänä "täydellisyyden" aikana tämä kuitenkin on.
PoistaSivuutat kyllä nyt sitä tosiasiaa, että huippu-urheilussa jokaisesta liikakilosta on vain haittaa. Jos haluat painaa tuon verran ja syödä sipsejä niin paikkasi on muualla, kuin huippuyleisurheilijana. Jokaikinen urheilija treenaa vain ollakseen mahdollisimman hyvässä kunnossa, ei siksi, että näyttäisivät hyvältä/timmiltä. Tapaus Wimbledon on vain poikkeus, en usko, että näet päivää jolloin tuollaisessa kunnossa oleva voittaa pikajuoksukilpailun.
PoistaJaa niinkuin taannoinen kauhistelu Amerikan ja Jamaikan pikajuoksija naisista jotka olivat "lihavia" sekä omasivat selluliittia, mutta sattumoisin myös maailman parhaita ;P Ei ilmeisesti mene sinun kategoriaasi esimerkkinä.
PoistaYhdistettynä siihen, että nyt sisälukutaito on teikäläisellä kadoksissa, koska en tahdo painaa tämän verran. Yritän saada arjen kuntoon ja parantaa syömistä sekä aineenvaihduntaa, mutta tällä hetkellä se ei toimi sitäkään vähää, mitä se ennen on toiminut. Vuosi sivussa hidastanut aika paljon aineenvaihduntaa ja rautainen itsehillintä ei tällä hetkellä ole ihan yhtä rautainen, kuin vuosi sitten.
Yleistämisesi kertoo myös aika isosta tietämättömyydestä yleisurheilusta korkealla tasolla, koska todella monet naiset sekä miehet saavat motivaatiota myös ulkonäöstä sekä stressaavat paljonkin sen suhteen (ihan olympiatasolla, mutta en kerro nimiä). Kyllä liikakiloista on haittaa, mutta myös siitä täydellisestä rasvattomuudesta. Tasapino pitää löytää, toisella se on vähän löysä, toisella super tikki, koska "vähän löysä" ei hajoa niin helposti, mikä pitkällä tähtäimellä saattaa jopa olla parempi.Lisäksi toisella se vähän löysä ilman stressiä painosta on parempi kuin todella tikki ja hirveä angsti painosta ja sen kanssa taistelu, joka näkyy sitten kokonaisrasituksena henkisellä puolella. Ja kyllä, näitäkin esimerkkejä on siellä huippu-urheilussa.
Näytät ihanalta!
VastaaPoistaIhan mieletön teksti! Kiitos että uskallat puhua näistä asioista näin avoimesti. Itsekin vanhana kilpaurheilijana olen jo muutaman vuoden painiskellut pitkälti samojen ongelmien kanssa. Kun urheilu vähentyy, niin aineenvaihduntakin muuttu eikä kaikkea energiaa enää kuluteta mitä keho edelleen ottaisi sisään. Oma identiteettini on aina perustunut siihen että olen hyvässä kunnossa, joten sekin piti rakentaa täysin uudelleen. Itsensä hyväksymisen lähtökohtana ei voinut olla enää täydellinen ulkomuoto vaan sen perusta piti löytää jostain muusta. Nyt vihdoin alan kuitenkin löytää jonkinlaista tasapainoa ruokailun ja urheilun välillä ilman että ne muuttuvat pakkomielteeksi. Pystyn myös katsomaan itseäni peilistä ja rehellisesti ajatella että mähän näytän pirun hyvältä, vaikkakin mulla ei olekkaan enää sitä kasipäkkiä ja täydellisiä pakaralihaksia. Valoa tunnelin päässä siis näkyvissä! Tsemppiä sullekkin oman kehon hyväksymiseen ja tuleviin treeneihin!:)
VastaaPoistaMoi! Kiitos tästä postauksesta, mä oon paininut noiden samojen ajatuksien kanssa yhtälailla ja ajattelen että oon jotenkin huonompi urheilija kehoni ulkonäön takia. Mun keho on samanlainen kun sun tossa alemassa kuvassa ja mulle tuo hirveesti tukea että en ole ainut joka näiden niin pinnallisten, mutta silti niin syövyttävien ajatusten kanssa painii. Vaikka urheilen kansainvälisellä tasolla ja oon saavuttanut pienellä urallani jotain, tuntuu että se että en omista näkyvää sixpackia jne, tekee musta huonomman kun joku muu. Tiedostan kuinka väärältä toi ajatus kuulostaa mutta minkäs teet.. Mutta kiitos vielä tästä kirjotuksesta, on huojentavaa että en oo yksin asian kanssa. :)
VastaaPoistaVoin sanoa, että et kuule todellakaan ole. Meikä on siellä "järkevämmällä" suunnalla omaan kroppaani suhtautuva urheilija (siis omista piireistä). Ei näistä vaan puhuta kauheesti. Onhan se vähän hullua varmasti jonkun mielestä noin ajatella, mutta kyllä se vaan niin on, että jos kunto ei ole sellainen kuin toivoisi ulkonäöllisesti tai ulkonäöllisesti sekä tuloksissa, niin noi hommat alkaa painaan.
PoistaTiedän tunteen tällä hetkellä.. Eri syystä ja mukamas hyväksyttävämmästä: raskaus. En voi sietää oloani saati kehoani. Se ei johdu vauvamahasta vaan kaikkialla roikkuvasta läskistä, jonka tuloa en ole kyennyt estämään. Syön hyvin edelleen, mutten ole pystynyt liikkumaan niin että olisin kuluttanut saati saanut pitää lihakseni. Toivon, että saan itseni pian takaisin.
VastaaPoistaNää kroppa asiat on mielettömän haastavia ja voin vain kuvitella tuon tilanteen, kun oikeasti olet syönyt hyvin ja panostanut. Mutta toisaalta se on hetkellistä ja se kroppa muuttuu suuntaan ja toiseen ja toisaalta, kun ei sillä ulkonäöllä saisi olla niin valtavaa merkitystä omaan itsetuntoon. Helppoahan se on sanoa, mutta kyllä kun itsellä oli syystä jos toisesta joku asia elämässä huonosti, niin en siinä 15% rasvoillakaan aina ollut tyytyväinen. Se tasapaino täytyy löytää kaikessa, tietenkin hyvässä kunnossa oleva kroppa tuo hyvää fiilistä, mutta se ei saa olla se ainoa hyvän fiiliksen ja itsevarmuuden tae, koska kyllähän tämä ulkonäkökin on melkoisen katoavaista.
PoistaKyllä asian ytimessä olet.
VastaaPoistaTämä maailma kuvottaa nykymuodossaan pinnallisuudellaan. Halusin oksentaa ja lähteä vetämään ihmisiä turpaan tuon wimbledonin jälkeen, aivan sairasta. Urheilu on suorittamista, ja vaikka kuinka ylipainoinen ja joidenkin silmissä kuvottava ihminen olisi, jos hän voittaa urheilun sääntöjen mukaan kilpailun, hän on sen ansainnut, kenties vielä enemmän kuin timmi urheilija!
Ja mitä sinuun tulee, olet hyvän näköinen, ei mitään vikaa. Toki olit timmimpi aiemmin, muttet todellakaan ole millään tavalla ylipainoisen tai epäurheilijamaisen näköinen
Joo mulle tuli vähän samoja fiiliksiä kun luin ekan kerran ton Bartolin tarinan ja luin niitä twiittejä. Metsään ollaan menossa, jos tuo on se suunta!
PoistaIhana postaus! Oot todella kaunis, molemmissa kuvissa. "Timmimmässä" ehkä vähän liian laihassa kunnossa. Hyvä että ajattelet noita asioita. Olet viisas, ja pystyt keskustelemaan itsesi kanssa. Muista, että urheilijoilla nimenomaan helposti puhkeaa syömishäiriöitä! Jollei ole sinut itsensä kanssa ensin, on ihan turha alkaa yrittää laihduttaa ja parannella ulkonäköään urheilulla, eri asia jos urheilusta nauttii ja tekee sitä siksi! Suosittelen käymään urheilupsykologilla, jos nuo asiat askarruttavat enemmänkin.
VastaaPoistaMua on kans auttanut Patrik Borgin kirjat... :)
Tsemppiä!
Kiitos kirjavinkistä! Itse asiassa käyn mentaalivalmentajalla ja ollaan tultu, ja olen itsekin tullut, jo kauan aikaa siihen tulokseen, että tämä mun blogi on terapiaväline, missä käsittelen nämä asiat. Toki tämä on "vähän erilainen" tapa käsitellä :P niin kuin ylhäällä sanoin, niin tuossa postauksessa on kootusti ne paskimmat fiilikset, tuo fiilis ei ole 24/7 todellakaan ja ison osan ajasta osaan käsitellä järkevästi näitä, mutta joskus siinäkin mennään metsään (nyt kun painoa aika paljon enemmän niin vähän useammin kuin normaalisti) ja näiden metsään menojen lopputuloksena oli sitten tämä postaus.
PoistaHyvältä näytät Noora ja paluu maistuu varmasti suloiselta
VastaaPoistaOlet kaunis! Olit minkä kokoinen tahansa, olet kaunis juuri sellaisena kun olet.
VastaaPoistaOlen samassa tilanteessa...vaikka olen saanut 2 pientä lasta ja en ole kilpaillut nyt neljään vuoteen nämä ajatukset ovat olemassa! Pitää heti saada urheilijan kroppa takaisin! (?) Kiitos rohkeudestasi!
VastaaPoistaJos haluat jutella, numeroni löytyy netistä. Ei maksa mitään. Tsemppiä!
VastaaPoistaTällaista kädenojennusta arvostan :)
PoistaMahtavaa Noora että olet päässyt siihen kauniiseen elämänpisteeseen jossa ensinkin vapaudut vanhoista toiveista, haluista, muistoista, alusta.
VastaaPoistaNyt kun olet saavuttanut pisteen jossa kyseenalaistat kaiken vanhan ja opit tekemään ne ihan itseksesi.
Suunta on aina vaan parempaan kun haluaa todella hyvää ja saa sitä aina....
Suuressa viisaudessani tiedän kaiken itsestäni ja varsinkin sen "huonouksista".Nyt haen parhaan tiedon ja taidon tehdäkseni itsesä vieläkin paremman . Mikä parasta vain minä itse omilla toiminnoillani olen vastuussa itselleni Rakkauden nimissä.
Noora,näytät edelleen syötävän hyvältä..terveen näkönen nuori nainen,nice
VastaaPoistaSiis wow. Tää postaus kuvaa mun tän hetkistä tilannetta ihan täydellisesti ja noi kaikki kuvat vois olla otettu musta, ihan samannäköinen kroppa mulla nimittäin! Olin ennen kilpaurheilija sixpackeineen ja ilman minkään näköstä selluliittia, ja nyt parin viime vuoden aikana kun on pitänyt treenailla itsekseen esim. kuntosalilla, on kunnossa pysyminen vaatinut hullusti enemmän ponnisteluja. Viimesen puolen vuoden aikana oon päästänyt itteni liian helpolla enkä oo urheillu tarpeeksi, ja syötyäkin on tullu enemmän, ja se kyllä näkyy kropassa. Oon aina ennen kuvitellut, että mulla on niin hyvä aineenvaihdunta etten pysty lihomaan, mutta tässä sitä ollaan. Nyt oon kuitenkin päättänyt alkaa huolehtimaan itsestäni taas paremmin, ja kesällä aion olla siinä kunnossa mitä puoli vuotta sitten. Timmimmän kropan lisäksi on se fiiliskin freesimpi kun elää terveellisti! Tsemppiä treenailun jatkamiseen!
VastaaPoistaKiva Noora, että oot saanut pikkasen massaakin ;) Muistat vaan syödä ihan perusruokaa, ja pidät hiilarit <100 g/vrk, ja jätät kaikki herkut pois - oikeastaan sun ei tee edes mieli syödä niitä enää, kun saat aineenvaihduntasi kuntoon :) Ja muista juoda se 2-3 litraa vettä päivässä. Noilla eväillä ja laadukkailla intervalli-treeneillä pääset taas 57 sekunnin kondikseen ;) Tsemppiä ja rahaullista joulua sinulle! Terkut jyväskylästä ;-)
VastaaPoistaHieno kirjoitus,
VastaaPoistatulokset ratkaisee, ei ulkonäkö. Pääasia, että on sinut oman ulkonäkönsä kanssa, ja tekee sitä, mitä haluaa ja miten tykkää. Vanha sanonta niille, jotka haukkuvat jotain toista: "Et voi nostaa itseäsi jalustalle, alentamalla toisia" :-)
Harrasteurheilupohjaltakin voin todeta, että olet väärän painoinen juoksu-urheilijaksi. Laji, jossa täytyy kantaa oma keho ilman avustusta (toisin kuin pyöräilyssä, soudussa tai jopa hiihdossa) on erittäin herkkä ylipainolle. Olet siis suoritusta haittaavassa tilassa, jopa harjoituskaudelle. Jutustasi saa kuvan, että motivaatiota kilpailuun ei ole. Väkisin ei kannata yrittää.
VastaaPoistaTäysin toinen asia on estetiikka. Kauneus kun tosiaan on katsojan silmässä, mutta kannattaako muiden mielipiteistä välittää.
Vääränpainoinen urheilijaksi! Hyvä kun toiset tietää paremmin. Jokainen on yksilö. Tällaisen kirjoituksen perusteella sitten joku amatööri esittää arvionsa. Turhaa!
PoistaOnneksi sentään haihattelu Rion olympialaisista loppui Nooran kohdalla jo, ja hän taisi tajuta sen viimein itsekin. Itse pidin sitä tavoitetta jo Nooran sen hetkiseen tulostasoon ja kehityspotentiaalin suhteutettuna absurdina. Tämä on mielestäni suoraa jatkumoa laskussa olleelle urheilu-uralla.
PoistaOlen kyllä samaa mieltä kuin yllä kirjoittanut siitä, että tässä tapauksessa Nooran tulisi miettiä ja tarkastella motivaatiotaan siltä kannalta, että mitä hän haluaa tulevaisuudessa tehdä. Kansallisen tason urheilijana voi varmasti jatkaa vaikka asioita ei tekisi ihan täysillä ja täydestä motivaatiosta, mutta olisiko sittenkin helpompi alkaa tosissaan yrittäjäksi, ja tavoitella menestymistä liike-elämässä vaikka kirjoittajana? Ei se unelmakroppa vatsalihaksilla ja pienellä rasvaprosentilla tuskin tuo sitä menestystä, jota urheilussa olisi järkevää tavoitella. Kovin helpolla ja ajallisesti nopeasti esimerkiksi Salkkari-tähti Venla Savikuja sai hankittua Nooran tavoittelevan fitness-vartalon :) Siitä olen toki Nooran kanssa samaa mieltä, että mitään tekemistä sillä ei urheilun kanssa ole. Ihmettelen kuitenkin, miksi Noora ei ole pitänyt vartalostaan ja harjoittelustaan huolta, jos se kerta niin tärkeää on ollut. Moni asia elämässä on kuitenkin lopulta tärkeämpää kuin ihannevartalo tai urheilu.
Totta on, että pärjätäkseen urheilussa täytyy olla hyvässä kunnossa, joka yleensä näkyy luonnostaan kropassa. Lyhyellä tähtäimellä voi asettaa itselleen kovia tavoitteita, kuten "hankinpa nopeasti fitnessvartalon". Mutta kuinka pitkälle se kantaa, jos omat tavoite ei ole näyttää fitnessurheilijalta, vaan lyödä omia ennätyksiä ja juosta Suomen kärkiporukassa. Kun sitä tahtia on pitänyt vuosia, omassa elämässä voi tapahtua asioita, jotka nousevat hetkellisesti tärkeämmiksi, oma motivaatio rutiinitreeneihin katoaa ja sitä myöten tullaan pisteeseen, jossa miettii jo omaa identiteettiään. Kun motivaatio taas kohottaa päätänsä, sitä haluaisi olla siinä pisteessä kuin ennen "notkahdusta", mutta tauko on tehnyt tehtävänsä. Motivaatio on sama kuin ennen, mutta kaikki muu tuntuu puuttuvan, "urheilijan kroppa" ja se kovin kunto. Ja tämän tiedostaa itse kaikkein parhaiten ja omin silmin ja fiiliksin vielä ehkä kärjistetysti. Sitten joillakin on otsaa tulla sanomaan, että "olet vääränlainen, et kuulu näille kentille". Se on väärin. Ihminen tahtoineen on edelleen sama kuin silloin aikaisemmin huippukunnossa olleena, nyt siihen huippukunto -pisteeseen ollaan taas vasta menossa.
PoistaTämän pohdiskelun kirjoitan täysin omien kokemusteni pohjalta. En ole koskaan ollut huippu-urheilija, mutta intohimoinen urheilun harrastaja ja identiteetiltäni urheilija. Ja kerran tämän elämäntapani jouduin laittamaan loukkaantumisen vuoksi hyllylle. Muut asiat alkoivat ottaa elämän tärkeysjärjestyksessä valtaa, kun urheilla ei voinut ja samalla sisäinen taistelu identiteettini kanssa kävi kovilla, erityisesti juuri kunnon ja ulkonäön muuttumisen vuoksi. Mutta "pohjalta" on tie vaan ylöspäin; taas kun urheilemisen makuun on päässyt, se vie mukanaan ja minäkin olen päässyt taas painimaan omassa tottumassani sarjassa.
Arvostan sinua, Noora, suuresti, että tuot rohkeasti näitä asioita esille. Asennettasi ei voi kuin ihailla. Fitnessvartaloita ihannoiva yhteiskunta kaipaa sinunlaistasi inhimillistä ääntä. Ja sinä olet urheilija. Näytät yhä edelleen urheilijalta, jonka kropalla on tehty töitä ja josta lähtee edelleen lujaa. Olen varma, että kun taas palaat hiljalleen totuttuun ravitsemus- ja treenirytmiin kiinni, olet väistämättä ulkonäöltäsi ja tuloskunnoltasi samassa pisteessä kuin reilu vuosi sitten. Ole itsellesi armollinen ja anna paluullesi aikaa. Tämä fiilis on vain yksi vaihe, joka on käytävä läpi, suunta on kuitenkin eteepäin kohti tavoitteita, jokainen juoksuaskel aina niitä lähempänä. Näytä noille epäilijöille ;)
Vautsi onpa todella hyvin kirjoitettu (siis tämä yläpuolella oleva kommentti) ja hämmästyttävän hyvin kirjoitit juurikin omia fiiliksiä tästä tämän hetkisestä tilanteestani auki. Treenimotivaatiota itselläni on todella paljon, vaikka täällä sitä eivät kaikki ehkä usko. Täydelliseen huippu-urheilijan arkeen en ole vielä päässyt, mikä harmittaa, mutta tammikuussa yhden burnoutin kokeneena en ole halunnut siitä ottaa hulluja kierroksia, koska tiedän, että se alkaa sitten oikeasti painamaan, jos sitä alan liikaa miettimään. Olen myös huomannut, että järjetön fanaattisuus itselläni ei takaa parasta tulosta, mutta tällä hetkellä opettelen vasta sitä "rennosti tosissaan -menoa", koska se ei ennestään ole itselleni tuttu. Se sitten näkyy tässä kokonaispaletin hallinnan etsimisessä, mikä näkyy toistaiseksi ruokailutottumuksien hallitsemattomuudessa tai siis että niitä voisi vielä parantaa ja sen optimaalisen urheilijan päivärytmin asettamisessa. Se rennosti tosissaan ei ehkä kaikkien "huippu-urheilijan ihanteeseen" sovi, mutta uskon, että se itselläni pitkällä tähtäimellä toimii parhaiten. Tiedän, että se on monilla muilla toiminut todella hyvin.
PoistaYlemmille. Meikälle ei onneksi kukaan voi sanoa, mitä tehdä ja vielä vähemmän, mitä tavoitella tai unelmoida. Tekstien taso kertoo aika paljon kirjoittajastaan, ei mitään minusta. Ja pääsin tai en, mutta aina voin yrittää tavoitella niitä unelmiani ja se on jo huomattavasti enemmän ja hienompaa, kuin täällä tuollaisten "asiallisten palautteiden" jakaminen.
En tunne Anonyymiä, joka siis piti ajatustasi Rion kisoista haihatteluna, mutta sen verran olen lukenut ja kuunnellut ammattivalmentajien luentoja, että näen, miten vaikeaa suomalaisille on sulattaa ajatusta, että joku ihan oikeasti unelmoi pääsemisestä isoihin kisoihin ja sanoo sen ääneen, vaikka sen hetkinen kunto tai tulostaso ei siihen vielä lentävää lähtöä antaisikaan.
PoistaHaaveilijat ei koskaan pääse minnekään, mutta ne, joilla on unelma ja motivaatio tehdä tarvittava työ unelmansa eteen, saavuttaa. Ei välttämättä juuri sitä, mistä unelmoivat, mutta jotain, mikä konkretisoituu sillä matkalla, jonka tekee unelmansa saavuttamiseksi.
If you want to be big, you must think big.
/Petteri, seuravalmentaja
Mitäs jos rupeisit vaan olemaan etkä välittäisi mitä muut ajattelee sinusta? Se että sussa on läskiä ja selluliittiä ei tee sinusta parempaa / tai huonompaa urheilijaa. Tällä hetkellä mailmassa porukka keskittyy niin kovasti siihen miltä ne näyttää että ei ne näe miltä muut näyttää. Ole parempi urheilija ja keskity omaan lajiisi, jätä ulkonäkö lajeihin missä mitataan ulkonäköä. Jos juokset kovempaa 80kg niin paina 80kg prkl. Kirjoihin ja kansiin painetaan aika juoksussa ei painoa.
VastaaPoistaTämä teksti oli vähän niin kuin askel siihen suuntaan, että pyrin olemaan välittämättä. Ikävä kyllä meikälläkin on alkanut noita inhmillisiä piirteitä tulemaan ja tahdoin niitä nyt tuoda tänne ihan rehellisesti esiin. Eihän sillä mitään väliä ole mitä muut minusta ajattelevat, mutta joskus heikkous itseenikin iskee ja ajatus harhailee. Tähän päälle, niin tahdoin tuoda tämän asian esille, koska ulkonäköpaineet urheilussa ovat aika kovat ja yleiset, mutta todella vaiettu asia.
PoistaKannattaa käydä testaamassa kilpirauhasen toiminta funktionaalisen lääketieteen lääkärillä. Aineenvaihdunta menee monesti kilpparista jumiin.
VastaaPoistaAineenvaihdunta voi mennä jumiin monesta muusta, paljon arkisemmastakin syystä. Ja Nooralla on aika hyvät syyt: sairaana olo, liikunnan vähyys, mitkä selittävät homman. Toki, jos muita oireita on, kannattaa kilpirauhanen tarkistaa.
PoistaTartuin tähän, sillä on pistänyt ärsyttämään, kun nykyään aivan normaaleihin tiloihin tarjotaan vastaukseksi heti jotain, mikä pitäisi lääketieteellä hoitaa: väsyttää --> kilpirauhasen vajaatoiminta; paino noussut --> kilpirauhasen vajaatoiminta; jne. Ei muuten, mutta välillä vaikuttaa siltä, että vastuu yritetään ottaa väkisin pois yksilöltä.
No niin, joka tapauksessa. Noora on kaunis nuori nainen, jonka ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä urheilusuorituksen tai ihmisarvon kanssa. Tsemppiä treenaamiseen!
Terveisin toinen lihaksensa sairauskierteelle menettänyt treenaaja
Nimenomaan olet Nainen, ja kaunis nainen oletkin!
PoistaJoo siis ensin perus setit kuntoon, mutta voi olla että ne kilpparit täytyy tarkistaa ihan varoiks, mutta treeni yms on kulkenut aika hyvin ja puntilla menty melkein enkkoihin, mikä ei kyllä viittaa kilpirauhashormonin ongelmiin.
PoistaHyvä kirjoitus! Itsekkin olen harrastanut yleisurheilua ja usein kuulin että oon liian painava hyppääjäksi kunnes fysioterapeutti Arto Rossi (ollut 7vuotta suomen yleisurheilumaajoukkueenki fyssari) kertoi että kansainvälisellä tasolla yleisurheilijoilla pidettiin tietoisesti hieman enempi painoa, koska vammojen riski oli silloin pienempi. Tsemppiä!
VastaaPoistaNyt näytät paljon paremmalta ja terveemmältä!
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaIhan loistava kirjoitus!
Itse olen sm-tason urheilija ja ollut monta vuotta ja toivottavasti olen vielä pitkään.
Olen aina ajatellut, että syön niin, että jaksan. Tiedän, että urheilijana voisin painaa vähemmän ja olla timmimässä kunnossa ja näin olisi voinut olla aina.
En ole koskaan ollut mikään sixpak-mimmi ja tuntuu siltä, että liikunnasta ja urheilusta on tullut erittäin ulkonäkökeskeistä. Nykyisin opiskelen liikunnan alalla ja tuntuu siltä, että siellä tämä ulkonäkö/sporttisuus on ihan liian pinnalla..
Koskaan, en koskaan ole tuntenut itseäni rumaksi tai lihavaksi paitsi nyt viime aikoina. Loukkaantumisen jälkeen lihoin monta kiloa ja se näkyi, tosin nyt ne kilot ovat poissa ja painan saman verran kuin ennenkin. Silti minusta tuntuu, etten näytä urheilijalta KOSKA urheilijathan ovat super timmissä kunnossa sekä kuntoilijat yms.
Toisaalta olen myös huomannut sen, että minulla tai urheilija ystävilläni ei ole tarvetta esitellä kroppiamme sosiaalisessa mediassa tai kehua siitä hurjalla metelillä, että olemme olleet treenaamassa. Meille se on arkipäivää ja rutiinia siis treenaaminen, teemme sitä siksi, että rakastamme sitä, emme siksi että näyttäisimme hyvältä.
Tiedän olevani viehättävä ja omistan naiselliset muodot, mutta epätoivo iskee varsinkin silloin kun on hirveä kiire ja joka tuutista tulee fitness ja sixpak juttuja.
Faktahan on se, että me urheilijatkin olemme vain ihmisiä ja meilläkin on heikkoutemme: sipsit, karkit, limsa, alkoholi yms. Mielestäni se on sallittua, maailmassa on paljon pahempiakin paheita.
Naisen keho myös tarvitsee rasvaa toimiakseen normaalisti.
Ihana kuulla, että joku muukin urheilija kokee tämän nykypäivän hömpötyksen ahdistavaksi. Olen tekemisissä päivittäin ihmisten kanssa ketkä omaavat naisiksi tosi pienen rasvaprosentin ja liikkuvat paljon. Usein totean mielessäni kyllä sen, etten jaksaisi tätä arjen treeni vauhtia ja kilpailuja, jossen söisi hiilareita ja söisin yhtä niukasti kuin moni muu. Välillä myös totean, että liian monen maailma pyörii tällä hetkellä vain ruoan ja treenin välillä. Itse menen treeneihin nauttimaan ja pitämään hauskaa ja valmistautumaan tuleviin koitoksiin. Usein myös mietin, ettei nämä ketkä hirveää meteliä ruokavaliosta ja treenamisesta pitävät todellisuudessa jaksaisi minun parhaimmillaan kolmen tunnin mittaisia harjoituksia.
Ihana kirjoitus, pääpointtini on se, että urheilua ei tulisi tehdä ulkonäön takia vaan muista syistä. Kenenkään ei tulisi arvioida urheilijan rasvaprosenttia, sillä kuka voi todellisuudessa määrittää sen, millä rasvaprosentilla urheilija pystyy parhaimpaan suoritukseensa? Ei kukaan.
Me naiset saamme näyttää naisilta vaikka olisimmekin urheilijoita. Itse olen hyvin sanmoissa mitoissa kuin sinäkin!
Nautitaan treeneistä ja elämästä, ei välitetä rasvapoliiseista! :)
Kaikkea hyvää!
Samaa mieltä! Syön siten, että jaksan kerralla vähän pidempäänkin ilman. Usein on saavutus, jos saan koko treenin mahtumaan kolmeen tuntiin, helposti menee neljäkin. En ota ulkonäöstä paineita, vaikka aina kyllä innostun, jos huomaan, että ne vatsalihakset erottuu tänään vähän paremmin. Helposti kesän ja talven painoero on 3 kiloa ilman mitään tietoisia muutoksia ruokavalioon. Talvella vaan tulee väkisinkin liikuttua niin pirusti vähemmän. Tsemppiä treeneihin! :)
PoistaJoo itse olen myös yleisesti se, joka huutaa että syökää mieluummin vähän liikaa, kuin liian vähän. Paljon pahempi lopputulos toisessa päässä. Tää nykyinen tilanne vaan on saanut sen, että jos kaikki ei ihan nappiin mene ja kroppa ottaa lisää painoo, niin sen ottaa kovempaa, kuin ennen. Tää yleinen hypetys nyt päässyt vähän ihon alle normaalia enemmän. Yhdistettynä epävarmuus kaikkeen kun tekee vuoden jälkeen paluuta. Ja kyllähän tää uutisointi kaikkien "katso urheiljanaisilla läskiä" jutut kuten pikajuoksijoista vuosi takaperin kirjoitettiin, ei ainakaan helpota koko kokonaisuutta.
PoistaItse olen sitä mieltä, että hyvä että urheillaan, vaikka se olisikin alkuun ulkonäön takia (etenkin kun aloitetaan, niin hyväksyttävä syy) mutta pitkällä tähtäimellä olisi suotavaa, että siihen tulisi mutuakin sisältöä: energiaa, toisenlainen tavoitteellisuus, terveys, hyvä fiilis, itsensä haastaminen jne. En sano, että ulkonäön takia tekeminen on väärin, mutta se voi olla pitkällä tähtäimellä melko vaarallista, koska kroppa muuttuu ihan iänkin takia ja jos se koko elämän hallinta keskittyy ruokaan ja treeniin ja niiden kautta ulkonäköön on vaara mennä metsään ja pahasti.
Tsemppiä treeneihin sinnekin :) !
Olenkin pitkien treenien jälkeen joskus huomannut, miten kiva olo voi tyhällä vatsalla olla. Jos en treenaisi tulosten vuoksi, niin saattaisin helpostikin joskus lipsahtaa johonkin syömishäiriöön. Kun on mielessä kehittyminen eikä ulkonäkö, niin tulee syötyä tarpeeksi ja usein myös terveellisesti. Ulkonäköön fiksaantuminen todellakin on useammin vain vaarallista. Harvemmin laihduttaminen onnistuu vain ulkonäön vuoksi. Ihminen oppii hyväksymään ulkonäkönsä tai vain turtuu tilanteeseen. Useammin painonpudotukseen tarvitaan todellinen herätys terveyssyistä tai muuten elämänlaadun parantamisesta, jotta se oikeasti onnistuu. Eikä omalle naamalleen kuitenkaan mitään voi :P Joten se, miltä kroppa näyttää, todellakin on vain sivuseikka, kun itse voi hyvin.
PoistaHieno kirjoitus. Olet hyvä sinä, minkälaisena tahansa. Tällaiselle tavalliselle pulliaiselle on tosi lohdullista, että ankeuttavat ajatukset, kiire ja stressi voi viedä muutkin mennessään. Ei se ole epäonnistumista vaan oppimista, joka auttaa ymmärtämään elämää paremmin. Hyvä sinä, tämä kirjoitus menee jakoon. :)
VastaaPoistaLuulis sun miettivän ennemminki että paino haittaa juoksua kuin että näyttää lihavalta, mikä toki niukassa kisa-asussa on myös suuressa osassa.
VastaaPoistaKyllä todellakin mietin sitä, paljonkin. Mutta nyt vielä voi ajatella, että kun treenaan 10kg liikapainolla, on meno todella paljon helpompaa kun (ei jos) paino laskee kisakauteen mennessä. Tahdoin aiheen tuoda esille näin, koska näitä tunteita on myös, mutta samalla tahdoin avata keskustelua tästä aiheesta sekä tuoda esille, että itselläni ainakin on paineita, vaikka se joillekin varmasti tuntuu hullulta.
PoistaHyvä Noora. Toivottavasti löydät valmennukseesi mukaan myös psyykkisen valmentajan. Yksin ei tarvitsisi näiden asioiden kanssa painia ja yhdessä ps. valmentajan kanssa saisit sekä itsellesi että myös urheilu-urallesi hyvää suuntaa.
VastaaPoistaOn psyykkinen valmentaja ja näistä asioista puhutaan. Kirjoitinkin jo yläpuolella, että käsittelen blogissa asioita ja tämä on nyt oma vähän erikoisempi tapani käsitellä asioita sekä samalla tuoda tätäkin puolta täältä kilpaurheilijan näkökulmasta esille.
PoistaKaikissa ammateissa on omat paineensa. Toisissa se on ulkonäköpaine, toisissa jokin muu, mutta näiden odotusten ja tuntemusten käsitteleminen julkisesti tuntuu olevan kovin kuuma peruna. Ja tietynlaisissa työyhteisöissä jopa "kiellettyä", kun ei olla siihen totuttu.
PoistaKoin omassa työssäni ja elämässä pahan jakson, joka päättyi avioeroon ja sen jälkeiseen lääkehoitoa vaativaan masennukseen. Kukaan työtovereista ei ollut kertomansa mukaan huomannut, että olin masentunut tai burn-outissa, niin kuin on muodikasta sanoa. Peitin saamattomuuteni hoitamalla pakolliset asiat supertehokkaasti juuri ennen määräaikoja ja pidin hilpeää keskustelua yllä kahvitauoilla ja lounaalla, mutta sisäpuolella tuli oli irti, kärvennyin päivä päivältä enemmän ja enemmän. Koin riittämättämyydentunteita ja mietin, mitähän työtoverit ajattelisivat, jos kertoisin totuuden. Aiheellinen positiivinenkin palaute muuttui päässäni pottuiluksi ja epäilin aina kehujen vilpittömyyttä. Vuosittaisessa tehtävänhoidon arvioinnissa olin super-kriittinen omiin saavutuksiini nähden ja dissasin itse itseni.
Sen jälkeen, kun olin parantunut masennuksestani ja palannut "elävien kirjoihin" aloin aktiivisemmin puhua ääneen mielenterveyden merkityksestä ja siitä, miltä voi tuntua, vaikkei se mitenkään näy tai ilmene työasioiden hoidossa. Työtoverit eivät kuitenkaan suurimmaksi osaksi tunne sinua ihmisenä, vaan ainoastaan työpaikkaroolisi. Lavasteet pystyssä niin pitkään, kunnes on yksin tai perheen parissa ja kaikki näyttää olevan hyvin.
Tällaiset tilanteet purkautuu yleensä läheisten päälle ja riesaksi, vaikka heillä ei välttämättä ole osaa eikä arpaa asioiden kulkuun. Siinä kohdassa vaaditaan paljon kestävyyttä ja ymmärrystä. Aina sitä ei ole tarpeeksi. Jos yksityiselämäkin suistuu raiteelta, niin paluu normaaliin on kivinen ja todella pitkä tie.
Rohkeus tuoda näitä asioita julkiseen keskusteluun on kunnioitettavaa ja arvostan kovasti kirjoitustasi. Emme todellakaan tarvitse enempää tapaus-Myllylän kaltaisia kohtaloita uran jälkeenkään.
Pauli, kohta 50 v.
Moikka! Itse koen ajattelevani samoja asioita ja näen itseni myös tässä tekstissä. Mää haluan kans muutoksen. Oot upea ja kaunis!
VastaaPoistaSä olet kyllä hitsin hyvän näkönen, just nyt.
VastaaPoistaOsuva kirjoitus! Itse en ole koskaan ottanut ulkonäköpaineita itselleni. Taisi jo ala-asteella terveydenhoitaja sanoa etten tule koskaan olemaan mikään kukkakeppi, ihan jo ruumiin rakenteen takia. Urheillut olen kyllä aina ja paljon. Viime keväänä juoksin maratonin, jolle treenasin 4 x viikossa ilman aikaisempaa juoksukokemusta. Ikää on 24, pituutta 176 cm ja paino nousi maratontreenin aikana normaalista 90 kilosta 95 kiloon. Hyvin kulki kuitenkin kaikki kilot mukana ilman ongelmia. Ei se paino eikä ulkonäkö, kunhan tuntuu hyvältä. :)
VastaaPoistaOlen itse entinen kv-tason urheilija, lajissa jossa painoa oli aina peruskuntokaudella hieman enemmän ja sillon vatsakin pömpötti. Täytyy kyllä myöntää ettei ikinä edes käynyt mielessä kaltaisesi ajatukset. Silloin keskityttiin olennaiseen, eli tulokseen. Anna maailman olla pinnallinen ja keskity itse urheilemiseen, jos haluat olla taas urheilija. Itse aikanaan 2,5v loukkaantumisen jälkeen oma huolenaiheeni oli kadonneet lihakset ja kunto joita aloin treenaamaan ja annoin armottoman treenin tehdä tehtävänsä. Tsempit!
VastaaPoistaNiin meikällä näitä asioita ikävä kyllä mielessä on ja tuo kaksi kuukautta jo ihan kunnon treeniä takana ja ulkonäössä ei juuri ole muutosta (siis rasva ei pala, vaikka tässä kohtaa jo jonkin verran pitäisi), niin se sitten on saanut näitä fiiliksiä vielä enemmän esille. Plus kyllä sekin ahdistaa, kun tekee pitkän ajan jälkeen paluuta ja treenit ovat menneet hyvin, mutta yleisurheiluyhteisöön ei vielä ole päässyt samalla tavalla kuin ennen ja siihen päälle näyttääkin "erilaiselta" kuin ennen eikä samalta kuin muut kentällä pyörivät. Joo varmasti tyhmää, mutta nyt vain näin. Tammikuun burnarin jälkeen henkinen vahvuus ei ole samaa luokkaa, kuin ennen. Tässä myös on mielessä kyllä se suurempi yhteiskunnallinen näkökulma, koska tiedän että monilla muilla on kovia paineita ulkonäön kanssa ja tahdoin nyt puhua siitä, kun itsellänikin on niitä oikeasti ollut. Näistä ei puhuta ääneen, niin itse tahdoin nyt puhua.
PoistaFakta on se, että huippu-urheilijat näyttävät yleensä myös huippu-urheilijoilta... se on todellisen treenamisen lopullinen tulos. Suomessa jengiltä puuttuu todellinen tahto päästä huipulle, mikä valitettavasti näkyy heidän kropissansa myös.
VastaaPoista...?
PoistaAhahahahah. Jep.
PoistaMä näytän melkeinpä täysin samalta. Mä oon mitoiltani 71/166 ja just tolta mä näytän. Paitsi että reisissä on vähän enemmän. Ja mä voin sanoo että mua ällöttää näyttää tältä ja jos kysyttäs että oisinko tyytyväinen sun nykyiseen olemukseen, en olisi, koska kuva täydellisestä vartalosta on piirtynyt mun mieleen niin tarkkana, että kaikki muu kuin se on ällöä. Olisi mahtavaa, jos ei välittäisi selluliitista tai makkaroista, mutta se ei vaan ole niin. :( Nytkin mietin millä saisin treeni-innon takaisin, jotta pääsisin jonnekin sinne 60 huutseille, timmillä kesävatsalla ja reisillä.
VastaaPoistaOnnea matkaan sulle, halusin tulla purkamaan omia suht samanlaisia fiiliksiä.
Oot todella kaunis ja suloinen nuori nainen - kunpa ymmärtäisit:)
VastaaPoistaT:Mikko
Kilpaurheilu ja ulkonäkö on väistämättä ainakin osittain ristiriidassa toistensa kanssa etenkin naisilla. Tietysti hieman lajistakin riippuen. Jos oikeasti haluaa tähdätä urheilussa huipulle, ulkonäkö kannattaa unohtaa. Kyse ei ole pelkästä rasvaprosentista vaan myös siitä että isot lihakset on maskuliininen ominaisuus, eikä näytä naisella hyvältä. Tietysti nämä on myös makuasioita. Jos taas haluaa panostaa täysillä nimenomaan ulkonäköön, kannattaa ehkä unohtaa kilpaurheilu ja treenata ulkonäön kannalta toimivalla tavalla.
VastaaPoistaSulla tyttö on tuo urheiluharrastuksesi idea hieman kadoksissa. Niin kuin tuossa ed joku jo mainitsikin, niin juoksussa paino on erittäin tärkeä. Sillä ei siis ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa. Sun on turha verrata itseäsi johonkin tenniksen pelaajaan. Peleissä kun voi olla monenlaisia pelaajatyyppejä erilaisine vahvuuksineen. Ja jos lajin taso ei ole järin hyvä (niin kuin naistenniksessä ei ole rahasta ja näkyvyydestä huolimatta) ja pelit on lyhyitä niin tuommoinen suht selvästi ylipainoinenkin saattaa ottaa ison voiton sillon tällön. Syy miksi mä nimitin sun juoksemisiasi harrastukseksi on se, että sitä se enää on sulle. Ei urheilija pidä vuoden taukoa lajista ja tee come backiä. Sä tulet kyllä tajuamaan miksi, kun alat taas treenaamaan. Jos mä kuulostin hieman tylyltä, niin se on vain sun omaksi parhaaksesi :-). Mä lähden siitä, että se on parempi tajuta tyly todellisuus mahdollisimman äkkiä eikä tuhlata aikaansa haihatteluun. Toinen syy on se, että ex-urheilijat (mikä säkin siis olet) pullahtaa todella pahasti. Googleta vaikka jotain ex-suuruuksia ja kato miltä ne näyttää nykyään. Jos sä haluat pitää edes nykysen painosi, niin sun kannattaa alkaa katsomaan mitä laitat suuhusi. Se on paljon helpompaa noin kuin koittaa laihduttaa sitten kun sä olet yli 90 kilonen. Ja mitä tulee siihen sun syömiseesi, niin et sä liho syömällä liian vähää. Toi on tollanen pullukoiden mielitekosyy siihen mutta kyllä ne kalorit ihan sun suusi kautta ovat menneet sinne peppuusi. Esim 300g pussi shipsejä on jo jotain 1500 kcal etkä sä paljoa tuon enempää päivässä kuluta nyt kun et urheile. No, vaikka sun juoksijanpäivät ovatkin ohi (varmasti) niin kyllä sä edelleet urheilija voit olla. Siirry vaan johonkin suht heikkotasoseen lajiin, niin saatat olla huipulla suht äkkiäkin. Esim joku crossfitness voisi olla tuommoinen.
VastaaPoistaPS. Toivottavasti en pilannut tylyydelläni sun aamuasi turhan pahasti :-).
Väkisinkö sitä urheilua pitäis jatkaa, jossei kiinnosta / on muita esteitä? Urheilu on joskus alotettu nollasta, miksei sitä myöhemminkin voi alottaa nollasta uudestaan? Tolla idealla ei periaatteessa varmaan halvaantuneenkaan potilaan kannata mitään kuntoutumista edes yrittää.
PoistaSun kirjotustyyli on muuten todella rasittava. "Sulla tyttö on tuo" ja "Toi on tollanen pullukoiden mielitekosyy". Aikuisia ihmisiä ei tytötellä, saatika sanota pullukoksi kun ne niitä ei ole - etenkään Noora noissa kuvissa. Minun silmään ihan normaalipainoinen ja hyvännäköinen.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa? Mitään ei tietenkään ole pakko tehdä, muttei myöskään kannata huijata itseään. Kilpaurheilu ja harrastaminen on kaksi eri asiaa. Eihän halvaantuneen potilaan kuntouttamisessa ole kyse kilpaurheilusta, eihän? En ole avauspostaajan kanssa samaa mieltä siitä että comebackit olisi mahdottomia tosin.
PoistaOsassa kuvista näyttää hyvältä, osassa taas selvästi pullukoitumassa. Normaali näyttää normaalilta, hyvä taas näyttää timmiltä ja fitiltä. Näin se menee. Kun lähes puolet suomalaisista alkaa olemaan ylipainoisia niin "normaali" ja ylipaino alkaa tarkoittaa samaa asiaa jokatapauksessa.
Oi, setä tuli mansplainaamaan miten asiat Oikein On ja vielä negaamaan siihen päälle. :-D
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaPerusnegatiivinen kommentti tältä tytöttelijältä. Kuulostaa siltä, että oman elämän unelmat on jääny saavuttamatta ja toivo on jo menetetty. Ei saa sitten muutkaan menestyä. :D Ei huipulle pääse ilman lievää hulluutta ja uskoa omiin kykyihin.
PoistaJoo ja siis tytöttelijä ei ilmeisesti osaa myöskään lukea. "Urheillut olen nyt kaksi kuukautta". Eli treenattu on jo jonkin aikaa. Puntilla on itseasissa mennyt enkat melkein uusiks muun muassa penkissä ja RV:ssä. Voimatasot on hyvät, kestävyys on nousemassa ja nopeus on ihan ok pitkään taukoon nähden. Kaikki ovat kuitenkin kehittyneet paljon tuohon ekoihin treeneihin nähden jotka siis olivat jo lokakuussa.
PoistaToinen asia on, että kovin vähän tiedät urheilusta (tai terveellisestä elämästä ja ruuasta yleensäkin) ja et yhtään ainakaan 400m aitajuoksusta. Oma normaali mitattu nolla kulutukseni on 1300 kaloria päivässä, siis lähes tuo minkä luulet minun kuluttavan ihan touhuamalla. Treeneissä on ollut huviksi kalorilaskuri päällä, niin niissä kuluu 700-1000 kaloria per treeni ja siihen päälle yleinen touhuaminen päiväsaikaan, niin kulutukseni menee todellisuudessa yli 2500 kaloria per päivä, kovina päivinä yli 3000. Ja tuo liian vähän ruokaa on muuten ihan ammattilaisten sanoma ja itsekin omalla kohdallani testattu (kun olin tikeimmässä kunnossa kuin koskaan söin enemmän kuin koskaan). Nyt ruokailutahti sekä ruoka-aineet ovat menneet päin honkia ja jos söisin paljon enemmän ja hyvää safkaa ja pitäisin kerran viikossa sen herkkupäivän, niin laihtuisin olettaen että ei ole kilpirauhasongelmia jne.
Ihmistä ei mitata vartalolla, ulkonäöllä tai tuloksilla.
VastaaPoistaIhmisen mitta on sydän.
Tee mitä teet, mutta ole itsellesi ja muille armollinen.
Rakasta sitä mitä teet, jos et rakasta, ala tehdä jotakin muuta.
Rakasta ihmisiä, niin ihmiset rakastavat sinua.
Elä hyvä elämä, sulle ja sun läheisille hyvä.
Näitä mä sulle toivon. Ja teille kaikille muille jotkä tän näette toivon ihan samaa.
Ja itselleni toki myös.
Ulkonäkö ja nimenomaan kasvojenkin ulkonäkö vaikuttaa valitettavasti, naisurheilijoissa etenkin, siihen miten hyvin saa sponsoreita ja medianäkyvyyttä, sitä kautta myös luo mahdollisuuksia menestyä. Tiesin myös tuon Marion Bartolin tapauksen, surullista on maailman meno. Kyllähän sinullakin kauniit kasvot, hyvännäköiselle ihmiselle ollaan aina ystävällisempiä ja yhteistyötarjouksia tulee enemmän, ammatista riippumatta. Toista se on meillä tavallisilla. Naisten Body Fitness on kaikkein selkeimmin värittynyt tällä lailla kieroon, vaikkei suorituskeskeistä olekaan. Kuitenkin, vaikka kroppa olisi lavakelpoinen, myös naaman olisi hyvä olla lavakelpoinen - vaikkei siitä pitänyt olla kyse. Kyllähän jossakin jäätanssissa on samaa, eivät rumat tytöt varmaankaan jaksa lähteä oikein edes yrittämään. Anna Kournikovakin on ollut maailman korkeimmin palkattu naispuolinen tennispelaaja, vaikkei ole koskaan voittanut edes WTA-tason turnausta kaksinpelissä,
VastaaPoistaKyllähän se niin on, kauneus ja hyvä ulkonäkö myy, myös urheilussa. Ei se ole todellakaan oikeudenmukaista tai hyvää esimerkkiä, mutta ikävä kyllä nyt mennään maailmassa, jossa tilanne on tämä. Tämä ei ikinä tosin saisi olla este millekään. Toivottavasti kukaan ei jätä lähtemättä johokin lajiin vain sen takia, että ei ole tarpeeksi nätti tai "muottiin sopiva".
PoistaMoi Noora.
VastaaPoistaOlet kaunis nainen, ja rohkea.
Itse en ole koskaan ollut mikään huippu-urheilija, lähes päin vastoin. Se kokemus itselläni kuitenkin kiloista on elämän aikana, että harmittaa, kun ei osannut sinun iässäsi olla tyytyväinen ulkonäköönsä. Olin siis noissa lukemissa kuin sinäkin sinun ikäisenäsi eli 65-70 kg (joskus kovan kuurin jälkeen, paino painui lähemmäs 60 kiloa). Olin kaunis, kun katson nyt kuvia siltä ajalta, yli 20 vuotta jälkeen päin. Mutta muistan edelleen sen ahdistuksen, mitä podin ulkonäöstäni, minun sisälläni oli tyytymätön nainen, joka pilasi aika monta kertaa omat fiilikset turhanpäiväiseen ulkonäön vetvuuseen. Harmittaa ihan vietävästi, sikana!
Itselläni ei koskaan ole ollut mitään sixpäkkejä, ja vertailu esim. luokkatovereihin oli lannistavaa. Nyt kun katselen suloista ihanan kaunista tytärtäni, näen hänen kropassaan samat muodot, alavatsa on se ensimmäinen joka pömpähtää, jos yhtään paino on edes kilon kaksi kohollaan (hän on siis täysin normaalipainoinen aina ollut). Hänen ja minun ruumiinrakenteella sixpäkkiä ei siis taida olla mahdollista saada esiin ellei ole suunnilleen alipainoinen. Ja tietenkin treenannut. Minua hirvittää tämä yhä ulkonäköpaineisempi maailma pienen tyttäreni puolesta, ja pyrin kaikin mahdollisimmin tavoin tukemaan hänen itsetuntoaan ihmisenä ja naisena, ja pitämään hänet niin kauan kuin mahdollista tiedostamattomana tämän julman maailman ulkonäköpaiseista... Haluan hänen voivan kokea itsensä kauniina tulee hänestä huippu-tai-vähemmän-huippu-urheilija vanhemmiten.
Minulla itselläni on muuten nyt painoa aika lailla enemmän, enkä ole tyytyväinen nykytilaani, mutta olen silti oppinut olemaan itselleni armollisempi kuin mitä olin 20 vuotta sitten lähes 30 kiloa hoikempana.
Tsemppiä sulle ja kaikille muillekin nuorille ja vanhemmille naisille, voi kun me opittaisiin olemaan vähemmän armottomia itseämme kohtaan. Ei meitä taideta muistaa (myöhemmin) siitä millaiset sixpäkit meillä oli, vaan siitä, olimmeko onnellisia, miten kohtelemme muita ja miten sitä kautta muut meidät kokevat ja muistavat.
Voi vitsit varmasti kyllä onnistut tytärtäsi kannustamaan ja pitämään hänet "oikealla tiellä" tässä pintaan enenemissä määrin keskittyvässä maailmassa! Itsetunto on se asia, se ei saa rakentua ulkonäön ympärille ja se ei yleensä parane, vaikka se ulkonäkö paranisikin, jos se on pelkään pintaan sidottu.
PoistaTuo on todella hyvin sanottu: "Ei meitä taideta muistaa (myöhemmin) siitä millaiset sixpäkit meillä oli, vaan siitä, olimmeko onnellisia, miten kohtelemme muita ja miten sitä kautta muut meidät kokevat ja muistavat." Noinhan se on ja tuohon pitäisi ennemmin pyrkiä, kuin siihen täydelliseen ulkomuotoon.
Se on ihan oma vika kun ottaa paineita muiden ihmisten puheista. Kannattas oppia se että vaikka lehdistö ym. muu media kirjottaa asiasta, niin se on vaan toimittajan mielipide. Oot kyl niin perus suomalainen idiootti, jolla ei riitä äly katsomaan kokonaiskuvaa vaan heti ollaan paskat housussa kun ympäristö pelottaa.
VastaaPoistaHyvältähän tuo näyttää. Ja helpommin myös saa lihasta on kropassa on energiaa mitä käyttää. Eli jatkat vain syömistä ja treeeniä (tiesti ei niitä sipsejä kannata jatkuvasti syödä). Tuossa "vuosi sitten" kuvassa näytät kyllä hieman turhan laihalta. Luutkin hieman näkyvät.
VastaaPoistaMoro,
VastaaPoistaOlet erittäin kaunis ja hyväkuntoisen näköinen nainen, joten lopeta nyt helkkari tämmösillä asioilla pääsi vaivaaminen
t:Jarski
Hei! Naisen kroppa ehtii käydä elämän aikana monenlaiset myllyt. Raskaus tuottaa monelle vastaavanlaisen olotilan ylipainoineen, mutta sieltä se "oma kroppa" kuitenkin tulee aina ajan kanssa esiin. Minulla oli synnytyksien jälkeen ämpärillinen pullataikinaa mahan kohdalla ja nyt muutama vuosi myöhemmin olen elämäni kunnossa. Liikunnasta tulee niin paljon hyvää oloa ja mieltä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän merkitsee liikunnan elämykset ja vähemmän ulkonäkö. Hyvä postaus sinulta!
VastaaPoistaHyvältä näytät. Älä ressaa liikaa ulkonäöstäsi se ei ainakaan helpota. Kuulostaisi siltä, että olet elänyt välissä ns. normaalia elämää etkä urheilijan kurinalaista elämää. Siihen voi olla joskus vaikeaa palata juurikin tuon "liian" kurinalaisuuden vuoksi. Älä anna ulkonäön vaikuttaa tekemisiisi. Normaalilta näyttäminen ei aina ole pahasta. Anna aikaa itsellesi äläkä nyt he...vetissä polta kynttilää enempää molemmista päistä niin se ei onnistu.
VastaaPoistaHei Noora. Minulla todettiin vuosi sitten uniapnea. Sain ammattini vuoksi CPAP laitteen, mikä helpottaa yöllisiä hengityskatkoksia. Lääkäri sanoi, että tauti johtuu ylipainosta. Painoin vuosi sitten 100 kg. Lääkäri arvio, että 10 kg painon pudotus auttaisi minut paranemaan. Kävin ravintoterapeutilla, kuka antoi minulle ohjeet kuinka ruokailla. Onnistuin kesään mennessä pudottamaan 5 kg, eli noin kilo / kk. Kuitenkin painoni alkoi jälleen nousta ja painaessani 97 kg aloin etsiä keinoa painon pudotukseen. Viimeisenä keinona liityin Fat Seacret sivustolle, hankin tarkkuus vaa'an ja aloin punnita sekä merkata kaiken ylös. Tämä auttoi ja painan tällä hetkellä 89 kg. Olen päässyt uniapneasta eroon. Syön kaikkea ruokaa, mutta määrät ovat pienempiä. kuin aikaisemmin. Lisäksi olen saanut näppituntuman kuinka paljon voin päivittäin syödä. Olen lopettanut vaa'an käytön.ja kalorien kirjaamisen pois.
VastaaPoistaTiivistettynä : 1) Kaikkea voi ja pitää syödä.
2) Pieniä annoksia ja usein, vatsa tottuu pieniin määriin.
3) Painon pudotus kilo / kuukausi on ihan hyvä tavoite.
4) Liikuntahan Sinulla on jo luonnollinen osa elämääsi
5) Elä hetkessä.
Erittäin arvokas kirjoitus, kiitos paljon!
VastaaPoistaItse harrastin aikanaan nuorena yleisurheilua, ja vaikka urheilu ja juoksu loppui, olin minä silti vielä pitkään identiteetiltäni urheilija. Olin myöhäisessä teini-iässä, joilloin kroppa muutenkin muuttuu, ja kun urheilu loppui, mutta ruokailutottumukset eivät niinkään, tuli painoa luonnollisesti lisää. Kyllä minua hävetti, kun entisestä juoksijasta olikin yhtäkkiä tullut vähän pyöreämpi. Se urheilijan identiteetti on edelleen minussa vahvasti kiinni, ja olenkin kärsinyt ulkonäköpaineista oikeastaan koko elämäni. Onneksi nyt aikuisena tilanne on helpottunut, kun olen oppinut hiljalleen tykkäämään itsestäni just tällasena kuin olen.
Kaikkea hyvää sinulle Noora. Toivon, että paineet oikeanlaisen urheilijuuden suhteen hellittävät! Osuit naulankantaan: ulkonäkö on vaan pintaa.
Sä näytöt oikein hyvältä. Rohkea kirjoitus!
VastaaPoistaTsemppiä Noora! <3 En tunne sinua, mutta tekstisi kosketti. Ulkonäköpaineita on varmasti kaikilla nykyajan nuorilla naisilla, eikä vähiten niillä, joiden laji/ammatti vaatii pysymään tietyssä kunnossa. Pääset kyllä takaisin kuntoon, ja teet paluun, kun vain haluat, ja teet sen eteen kovasti töitä! Toivon, ettei nämä muutamat ano-kommentoinnit pahoittaneet sun mieltä :( Rohkea ja hieno kirjoitus! <3
VastaaPoistaPanisin
VastaaPoistaMielestäni näytät todella hyvältä! Ja kun kuuntelet kutsua kilparadoille, niin varmasti kroppa muokkautuu siinä samalla. Ja mainitsinko jo - näytät myös tällä hetkellä todella hyvältä. :)
VastaaPoistaKaunis Noora. Tuskin sinua kukaan voi muuksi sanoa. Ei kannata verrata itseään muihin (vaikka sinun tapauksessa pääset useimmiten edelle jos vertaat), vaan riittää kun itse tiedät omat tavoitteesi. Ja tunnut tietävän. Nyt vain hieman harmittaa, kun et ole päässyt kunnolla treenaamaan. Itsekuri on kuitenkin tärkeää kaikessa tekemisessä, muuten jää sohvalle syömään niitä sipsejä ja sinne sitä vajoaa syvemmälle ja syvemmälle, kunnes ei enää pääse itse ylös. Reippaana vaan reenaamaan :) Olet maailman kaunein ja paras Noora Toivio.
VastaaPoistaItse yritän olla oma itseni joka päivä. Aina se ei ole helppoa, mutta saa kelvata muillekin.
VastaaPoistaUlkonäkö on yksi asia; enkä sano siitä mitään.
VastaaPoistaKilpaurheilu ja jopa tavoitteellinen kuntourheilu on sitten toinen juttu ja niihin liittyvä fakta on että vähärasvainen juoksija, hiihtäjä, voimistelija, pyöräilijä, mäkihyppääjä, painija jne. tekee parempia tuloksia kuin sama ihminen 10 kg painavampana. Joissakin lajeissa paino/rasvaprosentti ei ole keskeisessä osassa, mutta juoksussa kyllä on.
Todella rohkea teksti Noora! Tämä koskettaa varmasti monia naisurheilijoita ja naisia yleensäkin. Itsekin arvioin joka ikinen päivä peilikuvaani ja painoani, näytänkö siltä että treenaan kovasti. Noora, siinä "melkein" urheilijan näköisessä kuvassa näytät todella ammattimaisesti urheilevalta naiselta, ja tässä alemmassa kuvassa kauniilta ja edelleen hyväkuntoiselta. Älä ole niin ankara itsellesi :) Lämmintä joulua ja tsemppiä treeneihin!
VastaaPoistaNuoria urheilijoita tuntuu vaivaavan yleisemminkin jonkinlainen, sanoisinko "amerikkalaistyyppinen" ajastus, että pitää "näyttää joltakin" ollakseen jotakin. Maailman menestyneimmistä urheilijoista moni näyttää siltä ettei ole treeneiltään ehtinyt peilin edessä seisoskelemaan kuin sen verran, minkä välinevalmistajat ja muut sponsorit vaativat. Pyykkilauta ja muu kroppa ovat rankan harjoittelun sivutuotteita, eikä mikään tavoiteltu ulkonäköasia. Ja siitä näystä sitten joko tykkää tai ei tykkää, kukin makunsa mukaan. Ylempänä joku kirjoittikin jo siihen suuntaan että päätavoite pitää vain asettaa, ja sitä kohti pyrkiä.
VastaaPoistaSinä Noora olet lahjakas urheilija ja kaunis nuori nainen, sekä pyykkilaudalla että ilman. Se, onko varsinainen päämääräsi huippukunto vai peilikuva, on vain valintakysymys, ja toinen on silloin jätettävä vähemmälle huomiolle.
Tsemppiä!
Keskity olennaiseen. Ulkonäkö ei ole elämässä olennaista. Mutta tämänhän sinä jo tiesitkin ja kirjoituksesi on vain tapa saada julkisuutta..., eikö ;-).
VastaaPoistaMedia tarjonnee sinulle kyllä leivän jossain vaiheessa :-), koska sinulla on sujuva kynä.
Se vana on fakta että ei +5kg , josta lähinnä kaikki tehotonta massaa, vedetä ennätyksiä. Ja onhan tuo prosentteina aika huima painonlisäys. Suomalaisissa urheilijoissa, varsinkin nuoremmssa näkyy selvästi ymmärtämättömyys fysiikasta, kaikki ylimääräinen on raahattava mukana. Ja se on kompensoitava tehoilla jos yrittää samaa vauhtia...joka ei vain onnistu jos tavoite on jotain muuta kuin piirinmestari. Sitten kun päästää repsahtamaan niin on vaikeampi päästä enää kisamittoihin. Ja jos tulokset huononevat, alkaa joku muu ura kutsua ja pian...ei urheilu ole mikään missikisa mutta fysiikanlakeja ei voi kumota.
VastaaPoistaKiitos hyvästä kirjoituksesta! Samoja olen miettinyt monesti, kaikki kun o(li)vat kauniita omina itseinään. Itse olen ennen ollut sinut omassa kehossani ja nykyään koen olevani iso ja löysä, kuitenkaan mikään ei ole muuttunut kehossani ja olen varsin normaalikokoinen. Se mikä on muuttunut, on tapa kantaa itseäni. Kuinka erinäköinen onkaan ihminen jolla on hyvä olla itsessään ja kulkee selkäsuorassa eikä pälyile ympärilleen! En ole ennen lukenut blogiasi, kannattaisi varmasti! :)
VastaaPoistaNäytät tosi hyvälle, älä ruoski itseäsi liikaa. Tiedät omat ongelma-kohtasi, hienoa että aiot työstää niitä. Vaikkei itselläsi olekaan sixpäkkiä tällä hetkellä, se ei kerro, ettetkö olisi urheilija.Unohda kaikki pahat asiat mitä ajattelet itsestäsi ja keskity tavoitteeseesi. Paljon tsemppiä :)
VastaaPoistaRohkea kirjoitus. Olen kyllä miespuolinen, mutta tiedän että todella monet yleisurheilua harrastavat naiset ovat kohdanneet tämän paino-asian haasteet kun ovat naisistuneet.
VastaaPoistaJos ei ole kestävyysjuoksija, niin voi olla vaikea pitää kroppa rasvattomana vaikka harjoittelisi hyvinkin omaa lajiaan. Harvalla on sellaiset geenit kuitenkaan, että pysyy automaattisesti hoikkana.
En missään nimessä haluaisi olla töykeä, mutta kun itsekin otit asian rohkeasti puheeksi ja nostit kissan pöydälle, niin tässä rakentava ja ystävällinen neuvoni. Kerrot tuossa tekstissä haluavasi kovasti parempaan kuntoon ja jopa juosta ennätyksesi. Sehän ei onnistu jos painaa 70kg. (Itsekin joskus huomasin, että ei vaan korkeushyppy jostakin kumman syystä enää sujunut vanhaan malliin kun kehon paino oli 7kg enemmän.)
Siispä lähtisin sinun tilanteessasi päättäväisesti karistamaan niitä kiloja ennen kuin panostan kunnolla varsinaiseen aitajuoksuharjoitteluun. Lenkkiä vaan ja vaikka hiihtoa. Tässä on kuitenkin 6-9 kuukautta aikaa, joten kiirettä ei ole. Kyllä se nopeuskin sieltä sitten löytyy, ja sinun lajissasi tarvitaan myös kestävyyttä, joten noinkin pitkän tauon jälkeen kunnon kestävyystreeni tekee vaan hyvää.
Näinhä se on, tehopainosuhde on yksi oleellisia aisioita kilpaurheilussa. Ulkonäöllä ei mielestäni ole mitään väliä, kun halutaan rikkoa ennätyksiä. Sohvalta seuraajat ja media voi olla sitten ihan mitä mieltä haluaa, e on vain sanahelinää.
PoistaEthän sä pahalta näytä. Mutta fakta on se että tuon nykyisen massan liikuttamiseen vaaditaan enemmän tehoja kuin ennen,ja varmasti helpompaa urheilijalle on pudottaa painoa tuommoinen 10 % kuin lisätä sen verran tehoa. Tosin jossainhan menee kyllä raja jossa teho-painosuhde on parhaimmillaan ja uskoisin sinun lajissasi sen olleen aika lähellä tuota kuntoa missä olit.
VastaaPoistaTsemppiä come backiin ja kovaa treeniä. Jos treenaa oikeasti kovaa, saa sitä herkutellakin välillä ;)
Mielestäni näytät hyvältä nytkin :) Toivottavasti alkaisit itsekin hyväksymään nykyisen vartalosi, vaikka se hieman poikkeaa aiemmasta. Tsemppiä jatkoon!
VastaaPoistaKiitos Noora. Teksti osui ja upposi herkkään kohtaan, joka juuri tällä hetkellä kipuilee. :) Nyt kohti parempaa oloa ja kuntoa, ilman paineita, nauttien treeneistä.
VastaaPoistaNoora, lopeta jo toi lässytys. Jos olet urheilija, mietit ainoastaan sitä, millä kellosta saadaan osia pois. Vaa'assa painaa kauden tärkeimmästä kisasta saatu mitali, ei rasvaprosentti. Kroppahan myös palautuu kovasta harjoittelusta paremmin, mikäli se ei ole täysin "kuiva".
VastaaPoistaTämä!
PoistaTähän sama!!
PoistaJos tulokset ei parane parhaalla treenikaudella niin on syytä etsiä vika. Onko vika valmennusmetodeissa? Sisäistääkö urheilija itse jokaisen harjoituksen tarkoituksen ja miksi se tehdään? Tästähän se kaikki lähtee. Urheilijaa motivoi se miksi jokin harjoitus tehdään -> halu olla parempi -> harjoituksen intensiteetti korkeampi -> nimi lehteen..
Lopeta se peiliin katsominen/somehöpötys ja istu alas miettimään mitä tehdä ja miksi?
Väittäisin jopa että tuolla treenatulla kuvalla ennätyksesi pitäisi olla 4s. parempi kuin nyt on...
Peiliin tuijotetaan vain omiin silmiin ja kysytään olenko paras,,, ja peilikuva nyökkää.
Samaa mieltä. Turhanpäiväistä lässytystä. Se nyt vaan on fakta että huippu-urheilija on huippukunnossa.
PoistaHuippu-urheilijakin on ihminen. Ja jos hän ajattelee elämässään vain, miten saada tulos paremmaksi, järkkyy pian mielenterveys.
PoistaTuntuu, että aika monella kommentoimalla on mennyt syvin pointti ohi. Ehkä oma ennakkoasenne aiheeseen on niin vahva, että on vaikea lukea ja sisäistää Nooran ajatuksia. Sen verran yksisilmäisiä vastauksia täällä on.
Eivät ongelmat vähättelemällä ja vaientamalla poistu. Noora on oikealla tiellä. Hän käsittelee varsinaisesti tätä aihetta näemmä ammattilaisen kanssa, mutta halusi avata keskustelua aiheesta, josta harvoin puhutaan.
Nämä vähättelevät ja besserwissermäiset kommentit paljastavat yleisen asenneilmapiirin sekä syyn siihen, miksi näistä ei avoimesti puhuta.
Kiitos Noora rohkeudesta kaiken loan uhallakin heittää persoonasi peliin.
T. Entinen yleisurheilutoimija
Mielestäni tämä nykyinen "isompi" sinä näyttää jopa paremmalta kuin aiempi "pienempi" sinä.
VastaaPoistaHyvä kun nostit asiaa puheenaiheeksi. Nykyinen erittäin timmi fitness-tyyppinen, lihaksikas naisihanne on mielestäni vääristynyt ihanne, etenkin jos sitä pidetään ainoana oikeana ihanteena. Erityisen huono ihanne nuorille, vasta naisiksi kasvaville, teinitytöille joilla jo muutenkin voi olla itsetunnon kanssa hankaluuksia.
Se on fakta että suurimmalla osalla ihan terveen näköisistä ihmisistä kropassa on ihan normaalia jenkkakahvaa tai muuten vaan hiukan ylimääräistä rasvaa eikä se ihmisestä huonoa, saatikka rumaa tee. Monelle nuorelle, miksei aikuisellekin, tämän tajuaminen olisi ihan hyvä asia.
No ei ne siiderimahat ja jenkkakahvat kyllä hyvältäkään näytä. Valitettavan normaaliahan se toki nykyään on, kun ihmiset syö vaan roskaruokaa ja makaa.
PoistaHei olet hyvä kuntoisen näköinen just niin kuin pitää ollakin,urheilusuoritus kaudella sinun vain pitää olla vähän timmissä kunnossa koska olet treenannut lihaksesi kroppasi äärimmäiseen suoritukseen niin se näkyy sitten sixspäkkinä kehossasi ja vähäisenä rasvaprosettina oikein syötynä ja näistä kaikista myös pukeutumisesta tulee se urheilija kokonaisuus joka näkyy meille ei ylipainoiset ja huonosti treenanneet pärjää esim. aitajuoksussa se vain on tosi asia eli kun on harjoiteltu oikein se näkyy kropassa myös ulkoisesti ja urheilusuorituksessa fitnes ja bodi pamp tytöt on asia erikseen ne haluaa tollaisen pumpatun kropan joita nyky tytöt naiset ihailee ei nekään tosin ole ihan ilman työtä kroppaansa saanut tollaiseksi eli jokainen urheilulaji tarvii oman laisen kropan ja lihaksiston että pärjää kanssa sisarille kauneus ihanne on sitä mitä ihminen näkee/pitää kauniina,onhan hyväkuntoisen näköinen ihminen kaunis timmeissä vaatteissa,hyvän itse tunnon omavaa ihminen hyväksyy itsensä siinä muodossa kuin on ja mielummin sitä katsoo sellaista ja niitä kilpailuja...olen ollut pitkään urheilussa mukana 25v..ei kun tsemppiä olet jo oikealla tiellä
VastaaPoistaEi yhtään pistettä :)
PoistaHieno, rohkea ja arvokas kirjoitus, kiitos upea Noora!
VastaaPoistaKirjoittamasi perusteella urheilusta tuli ulkonäkökeskeistä siinä vaiheessa kun huomasit itsekkin keskittyvän ulkonäköösi niin paljon ja saamaan treenimotivaatiota sitä kauutti. Niin kuin itse sanoit kaikki on päästä kiinni, enmmän se sattuu mitä itse ajattelee itsestää kuin mitä muut ajattelee sinusta. Jos treenit kulkee on hyvä ja olet plösömmässä kunnossa niin mitän vitun välii sillä on kuinka kuivassa kunnossa sitä on? Sehän on vain omasta päästä kiinni kuinka hyvältä haluaa näyttää ja tiedän kyllä kokemuksesta että mitä kuivemmassa kunnossa on ollut sitä helpommin sitä itseään arvostelee ja haluaa olla siinä kunnossa jatkossakin. Itse olen kiipeilijä ja kaikki on käytännössä kuivassa kunnossa(siis ainakin ne jotka tosissaan kiipeilee eikä vaan istuskele ja seurustele) niin tiedän kyllä miten siuluun sattuu kun itsellä tulee talvisin pakollinen itsestä riippumaton massa kausi jolloin paino nousee 68kg -> 76kg(olen siis mies ja pituus 179cm) ja sixpäkki katoo plösön taakse. Siitä huolimatta normaaliin väestöön verrattuna sitä on timmissä kunnossa mutta itse tietää mitä kuiva kunto meinaa ja pakko myöntää, sitä rakastaa itseään silloin enemmän ja treenit kulkee ku päkki motivoi. :D
VastaaPoistaVälillä repsahdan mässäilyn suhteen mut aina tulen takaisin massapiikistä ja se painon pudotus on kyllä kovaa puuhaa, lähinnä mieletön mental battle, mutta sen tietyn pisteen yli kun pääsee(puhutaan ruokailusta ja päivistä) niin sitten painon pudotus alkaa toimia kuin itsestää kun mieli on ottanut selkeän niskalenkin kropasta. Ihan sama kuinka paljon maha huutaa ruokaa, pitää olla selkeät rahat milloin sitä ruokaa saa, mitä saa ja kuinka paljon saa. Nytkin nälissäni kirjoittelen tätä viestiä kun syksyn repsahdus sai tulla päätökseen. Pitää vaan muistaa että syö hyvin hiilareita ennen treenejä ja treenien jälkeen sit myös hyvä määrä hiilareita mut paljon prodee kans. Muu aika poltellaankin periaatteessa rasvoja kunnes haluttu tulos on saavutettu.
Mielestäni näytät todella hyvältä, vaikka toki ymmärrän että olo ei ehkä tunnu "omalta" nykyisessä kropassa. Myös sosiaalinen media luo omat paineensa, kun pitäisi näkyä sixpack ja sitä ja tätä.. Ulkonäkö tai sixpack ei kuitenkaan ratkaise sitä pääsetkö palkintopalleille vai et! Joten: Just keep up the Good work!
VastaaPoistaJa jos haluat tulla lukemaan painonpudotus taivaltani niin tervetuloa:
http://pudotus.blogspot.fi
harvemmin luen tai kommentoin urheilijan blogikirjotuksia, mutta nyt tuli sellanen olo että pakko sanoa jotain! näytät mielettömän upealta viimesessä kuvassa, ja harva osaa kirjottaa noin hyvin :)
VastaaPoistaOlipas rohkea kirjotus! :-) Herätti ainakin allekirjottaneessa paljon ajatuksia ja erityisesti tän lauseen luin useaampaan kertaan: "Jos pää ei ole kunnossa, et ole koskaan sinut kroppasi kanssa." Touché!
VastaaPoistaNäytät upealta edelleen ja tuo rohkeus kirjoittaa tälläsestä aiheesta tekee sinusta vain upeamman! Itse olen harrastanut vuosia sitten kilpauintia ja ollut hyvin kriittinen senttiin suhteen. Liian kriittinen. Nyt ylimääräistä löytyy joka puolelta ja liikunta on kahden lapsen myötä jäänyt vähälle... mutta koskaan en ole ollut näin ylpeä omasta kropastani! Itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, ei ole helppoa, olet tehnyt uskomattoman hienon työn että olet päässyt sinuiksi kroppasi kanssa, vaikka muutoksia on tapahtunut nopeassa tahdissa! Tsemppiä tulevaisuuteen, mitä ikinä se edessään tuo! Olet upea nainen, josta monen on hyvä ottaa mallia... ;)
VastaaPoistaEi muuta kuin tennarit jalkaa ja baanalle, kellohan sen tuloksen antaa eikä peili.
VastaaPoistaTerveen näköinen nuori nainen. Tulokset puhuvat, ei ulkonäkö. Nykymaailma on kovin pinnallinen ja jossakin määrin, jopa sairas.
VastaaPoistaHyvää joulua sinulle.
Kiitos, toivoo tavisnainen makkaroineen ja pömppiksineen :).
VastaaPoistaItse olen myös urheilija, tosin eri lajissa kuin sinä, mutta peruskuntokaudella muutamat ylimääräiset kilot ovat juuri hyödyksi. Jos esim kilpailupaino on 55kg ja peruskuntokaudella 60kg, kantaa tavallaan 5kg painoa joka lenkillä mukana, joten treeneihin tulee enemmän tehoa! Aitajuoksussa tosin tekniikka ja askelvälit yms. voivat vaihdella kun paino vähenee, joten sun lajissa ei oo ehkä niin hyvä juttu.
VastaaPoistaMutta kuten monet ovat jo sanoneet, urheilussa katsotaan tulokset ei ulkonäköä. :)
Kiitos hyvästä tekstistä!
VastaaPoistaHei Noora!
VastaaPoistaUpea ja rohkea kirjoitus, joka kertoo erinomaisesti nykymaailman ulkonäkökeskeisyydestä ja suorittamisesta. Olet ajatuksinesi inhimillinen nuori nainen. Toivottavasti treenisi kulkevat ja voit hyvin fyysisesti ja psyykkisesti. Ne ovat paljon enemmän kuin paino ja peilikuva.
Läski!
VastaaPoistaKas, olipas kivasti ja rakentavasti kommentoitu! Olisi parempi, ettei sanoisi mitään, jos ei ole muuta kuin ikävää ja loukkaavaa sanottavaa :(
PoistaTsemppiä upea, kaunis Noora! Olen uusi lukijasi, mutta jään varmasti langoille :)
Hups, olit vahingossa kirjoittanut nimimerkkisi viestikenttään.
PoistaHyvä kirjoitus hyvästä aiheesta! Kiitos.
VastaaPoistaP.S. Piti vähän aikaa miettiä että mitä vikaa tuossa "nyt" kuvassa muka on. Kaunis ja terveen näköinen nuori nainen olet siinä.
Onpas täällä urpoja kommentoijia. Suurin osa onneksi asiallisia ja kannustavia. Tunnen tuskasi, mulle on ruoka aina maistunu ja huippu-urheilun lopettamisen jälkeen se on alkanu näkyä. Kaksari ei oo kaveri... Tsemppiä meille!
VastaaPoistaIhana, rohkea tyttö! :)
VastaaPoistaIhanaa että kirjoiti tästä aiheesta avoimesti!
VastaaPoistaOlen itse balettitanssija joka valmistui baletin opettajaksi pari vuotta sitten. Koko lapsuuden treenasin jopa 9 treenit viikossa ja ammattikorkeakoulussa jatkoimme samalla tavalla. Kuitenkin nyt valmistuttuani olen huomannut ettei minulla vain riitä aikaa samalla tavalla treenaamiseen. Opiskelen toista alaa sekä opetan samanaikaisesti ja treenille jää pakostakin vähemmän aikaa kun haluaisin. Tämä on muuttanut kehoani ja omaa minäkuvaani. En ole iso, mutta en selkeästi enää näytä balettitanssijalta, samalla tavalla kuin ennen. Kehoni ei ole enää "täydellisessä kunnossa". Itseinhon määrä jonka voi tästä saada aikaan on melkoinen, mutta auttaa kuulla että se ei ole vaan minun lajilleni ominaista täydellisyyden hakua, vaan sen voi pikemminkin liittää kaikille kilpatason tai kovan luokan urheilijoille. Pitäisi muistaa että tekniikka ja tulokset ovat ne jotka vaikuttavat ja kyllä sen tiedostaakin, mutta tunne siitä että "en ole kotona omassa kehossani" on kuitenkin melko vahva.
Varmaankaan en nyt miehenä täysin ymmärrä tätä ongelmaa, mutta onko Noora ongelma siinä ettei sinua arvosteta urheilijana riittävästi, vai onko tämä kommentti naisten ulkonäköpaineisiin?
VastaaPoistaUrheilijanahan arvostusta saa tuloksilla. Painaa sitten vaikka 110 kg, mutta voittaa MM-kultaa niin aivan varmana mökkitöntti irtoaa ja lehdet kirjoittaa, vaikka netin aikana huutelijoitakin löytyisi.
Itse olen aina ollut vain amatööriurheilija, koska kuten 99 % ihmisistä niin minusta ei olisi riittävän kurinalaiseen elämäntyyliin mitä huippu-urheilijaksi pyrkiminen vaatii, vaikka urheilusta kovasti pidänkin. Olet nyt 2 kk treenannut, niin mikä on tulosten tilanne? Mitä väliä painolla on jos tiedät, että olet tehnyt parhaasi ja itse tiedät pärjääväsi lajissasi sekä olevasi oikealla tiellä? Tulokset eivät bloggaamalla muutu ja minusta elämä on vain valintoja.
Mikäli haluat niin paljon huipulle, niin varmasti teet parhaasi ja kaikkesi sen eteen. Mikäli sipsit maistuvat paremmin niin siinähän ei ole mitään pahaa. Iso osa meistä 99 %sta haluaisi olla paremmassa kunnossa, mutta valitsee mieluummin sen sipsipussin. Eikä siinä mitään, silloin on vaan turha valittaa kenellekään omasta kunnostaan.
Ei varmaan sellainen kirjoitus mitä eniten kaipasit, mutta itse kannustan vain miettimään mitä todella haluaa ja tekemään asiat sen mukaan. Onnea siihen kuitenkin!
Teemu
You go, girl!!
VastaaPoistaNäytät erittäin hyvältä naisellta. Tuo laihuuden ihannointi on paisunu ihan käsittämättömiin mittasuhteisiin. Naisella saa ja pitääkin olla kurvit kunnossa. Arvostan kirjoitustasi todella. Sulla on Keski-Suomen eräällä paloasemalla suuri fanijoukko. Ei muutakun kovia reenejä ja äläkä seuraa valtavirtaa. Iso Peukku :)
VastaaPoistaKuules, kyllä kelpais ;) -Mies
VastaaPoistaSamaa mieltä! - toinen mies
Poistaöö..mitkä ihmeen "arvet" ,mitkä ihmeen "kahvat" ja en huomaa myöskään tätä mystistä "selluliittia" mistä aina puhutaan kuin jostain tarunomaisesta olennosta konsanaan? ..en ymmärrä? Erittäin kaunis ja säteilevä nainen, ei voi vaan muuta sanoa. nimim. Ymmällään oleva mies.
VastaaPoistaRespect! Urheilun pitää perustua omaan hyvään oloon. Esim. Itse en jaksa salilla juuri rehkiä, mutta nykyään liikun enemmän kuin ikinä. Vesiurheilu, kiipeily, jooga ja muut vastaavat veivät sydämen. Meiän blogi löytyy: www.lautadiaries.com. Woop!
VastaaPoistaYmmärrän sua niin hyvin. Lukioaikoina tunsin hirveää itsetuntopuuskia pukkarissa kun porukalla oli sixpackit ja meitsillä vaan massiiviset reidet (alppihiihtäjä). Vasta myöhemmin korkeakoulussa, kun itse tunsin oloni paremmaksi pudotettuani painoa lajin lopetettuani ja mahtuessani liiankin hyvin 34 vaatteisiin sanoi silloinen opiskelukaverini, entinen koulukaveri lukiosta ihailevasti, että "olisitte nähneet tätä mimmiä lukiossa", en oikein tajunnutkaan että niinkö timmiä plikkaa sitä on silloin oltu. Sen jälkeen aloin jumppaohjaajaksi, eikä sixaria runkoa enempää siltikään näkynyt, vaan reidet enemmänkin lähtivät taas massiiviseen kasvuun, erityisesti jefun aloitettuani (juoksevat pelipaikat olivat ne meikeläisen juttu vaikka minimimmi olinkin) ja silloin jälleen iski se itsetuntopaniikki oman kehonkuvan kanssa. Vasta nyt kun olen pari vuotta ollut aktiiviurheilematta, omaksi ilokseni liikun enemmänkin, poden toki harmitusta tajuttuani että olihan sitä hemmetin tikissä, mutta en pode niin suurta itsetunnon tuskaa omasta ulkomuodosta ja sen hienoisesta pehnemisestä, vaan nautin joka kerta kun huomaan että onneksi ei ihan vielä pohjamudissa olla, vaan selkäytimeen sisäistetyillä tekniikoilla jaksaa hyvin ja saa paljon treenistä irti. Toki aina voisi vähän enemmän liikkua, mutta prioriteetit ovat tällä hetkellä muualla.
VastaaPoistaMahtavaa, että joku otti tän aiheen vihdoin esille, ja vielä joku joka on ammattiurheilija. Uskon että monet urheilijat, ja etenkin suurin osa naisita painii samojen ajatusten kanssa päivittäin. Se on ikävää että yhteyskunnan ja muiden määrittelemät kauneusihanteet ovat alkaneet vallata alaa niin tavallisten tallaajien kuin lajiurheilijoidenkin parissa, joiden ei edes kuuluisi miettiä moisia. Kilpaurheilijat käyvät salilla, saadakseen voimaa ja nopeutta lajiaan ja suorituksiaan varten, eivät pyöreän pepun ja litten vatsan toivossa. Ne tulevat treeni kautta jos ovat tullakseen. Mua kiinnostaisi myös tietää, kuka on loppujen lopuksi määrittellyt sen mikä on kaunnista ja miltä urheilijan tai yleensäkkään naisen kuuluisi näyttää. Itse omaan myös kilpaurheilijan taustan ja muistelen sitä, että omina teini vuosinani urheiltiin ja käytiin salilla sen vuoksi että liikunta on hauskaa. Nykyisin salilla näkee teini-ikäisiä tyttöjä kyykkäämässä pakkomielteisesti tiukan pyllyn perässä. Eihän sen aivan niin pitäisi mennä.
VastaaPoistaMutta kiitos rohkeudestasi ja avoimmuudestasi. Tämä sai minut hyvälle mielelle! Tsemppiä jatkoon!
Tarviiko jonkun määritellä sulle minkälainen musiikki kuulostaa kauniilta tai minkälainen ruoka maistuu hyvältä? Eiköhän noi tule jokaiselle ihan luonnostaan, aivan samalla tavalla kuin se minkälainen nainen miehestä näyttää kauniilta. Ei sitä kenenkään minulle tarvitse määritellä, sellasen kun näkee niin kyllä sen jokanen kropan solu sillon kertoo. :)
PoistaKyllä nykyään niitä ulkonäköpaineita luodaan niin urheilijoihin kuin tavallisiin tallaajiin. Minusta tämä oli hieno ja rohkea kirjoitus ja koen ymmärtäväni Nooran pointit oikein hyvin. Totta kai pitää olla armollisempi itseä kohtaan ja arvostaa urheilullisia tuloksia (myös "tavikset" jos urheilevat tavoitteellisesti), muttei ole ollenkaan väärin kirjoittaa siitä kuinka joka puolelta kohtaa niitä täydellisyyden tavoittelu -kuvia ja kuinka nykyään ei riitä se, että pärjää hyvin vaan sen pitää myös näkyä. Ihmiset saattavat tuomita liian helposti ulkoisen olemuksen perusteella. Uskon fitness-buumilla olevan vaikutusta tähän kuten myös sosiaalisen median painottumisella kuviin (esim. Instagram).
VastaaPoistaJokainenhan saa olla juuri sellainen kuin on ja jokaisella saa olla ne omat mieltymykset - mutta niin mediassa kuin sosiaalisessa mediassa luodaan usein kuvaa, jota tavoitellessaan ei ole enää terveen rajoissa. Pitää ymmärtää, etteivät kilpaurheilija tai fitnesskisaajat ole kisakunnossa ja sixpackit pinkeinä kaiken aikaa. Silti välillä tuntuu, että se nimenomaan on se ihanne, jota ihmiset yrittävät tavoitella sekä sitä ihannetta esitetään meille eri medioissa.
Ihan loistava ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Nostan hattua rohkeudellesi nostaa esille aihe joka mietityttää ja on itselle arka. Asiahan on luonnollisesti merkityksetön niille henkilöille joille on aivan sama miltä oma kroppa näyttää ja miten se toimii tai ei toimi, ihmettelen vain heidän tarvettaan edes kommentoida tähän mitään. Joka tapauksessa tilanne on kuitenkin aivan eri silloin jos omaan intohimoon/harrastukseen, oli laji mikä tahansa, liittyy olennaisesti myös se että kroppa toimii ja tukee onnistunutta suoritusta. Kiitos siis tästä Noora! Pidän peukkuja ja toivotan onnea sekä menestystä ensi kesän kisoihin!
VastaaPoistaHyvä kirjoitus hottis-mimmiltä! Ei se ulkonäkö kerro mitään suorituskyvystä. Jos katsoo esim Jamaikan taskuraketin Shelly-Ann Fraser-Prycen jenkkakahvoja tai vaikka Serena Williamsin bikinikuvia, niin kaukana ollaan sellaisesta äärimmilleen hiotusta malli-lookista. Kuitenkin puhutaan oman lajinsa maailman parhaista urheilijoista
VastaaPoistaWanha viisaus sanoo, että paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa... Sillä mennään! :)
Riippuu tietysti lajista, mutta fakta monen lajin kohdalla on se, että rasvat pois, niin suoritus paranee. Mutta se miltä muuten näyttää on urheilullisesta näkökulmasta aivan yhdentekevää.
VastaaPoistaMahtava postaus! Kauheesti stemppiä! :) Muistan tuon tunteen,mutta itse parannuin anoreksiasta..Ja kilojahan tietenkin tuli huomat ja vähän liikaa päälle,johtuen osittain lääkkeistä. itse olen vain tavallinen tallaaja ja koin niin suuren ulkonäköpaineet että sellaiseen alennuin. Olet myös kaunis nykykuvassa ja mieluiten vähän pyöreämpi ja lihaksikkaampi kuin laiha ja nuutunut.. stemppiä tulevalle urallesi:)
VastaaPoistaEt tosiaankaan näytä juoksijalta. Näytät paremmalta.
VastaaPoistaTäällä on nyt tullut niin monta samantyylistä kommenttia tyyliin "fakta vaan on että tietyissä lajeissa lisäpaino on plaaplaa mutta ulkonäköpuoleen en ota kantaa" että ne on pakolla tulleet samalta näppäimistöltä... :D Jollain on nyt kova tarve saada tämä pointtinsa perille.
VastaaPoistaTsemppiä Noora, olet terveen ja reippaan näköinen, nauti olostasi ja treenaamisesta!
Hui kuinka paljon kommentteja! Mitähän tänne enää voisi sanoa mitä ei jo olis sanottu? :) Musta olet upean näköinen ja pohdit hyviä asioita. Koitahan kuitenkin keskittyä siihen hyvään oloon, eikä puntarin lukemiin.
VastaaPoistaMä oon aina ollut tyytymätön kroppaani vaikka jälkeen päin ajatellen oon ollut paljon paremman näköinen kun nyt. Nyt kuitenkin raskauden ja äitiyden myötä oon oppinut arvostaan tätä epätäydellistä kroppaani ja se tunne kun on sinut itsensä kanssa epätäydellisyydestä huolimatta on kyllä ihanaa! Toivon todella että saavutat saman tunteen.
Tsemppiä :)
Voi huoks. Missä on ne jenkkakahvat. Miksi nuori nainen mikä on normaali pelkää ihmisten reaktioita? Olen kohta 40v ja minä olen päästä varpaisiin täynnä arpia ja selluliittia. Olisin iloinen jos minulla olisi noin kaunis vartalo.
VastaaPoistaItse olen vasta 16v ja harrastanut kilpaurheilua uinnista juoksuun yms.. Kesällä painoin67kg koulun alettua paino nousi ja nyt on painoa 69 pituuteni171cm. Kroppa ei ole koskaan muuttunut, kesällä ihan vähäsen lähti vyötäröltä mutta tuli nopeasti takasiin. olen vihdoin oppinut että olen urheilja vaikka siltä en näytä!:) oli kiva lukea postaus josta näkee että joku muukin on hoksannut sen ettei ulkonäöllä ole urheilussakaan väliä
VastaaPoistaHei ! Kirjoitan anonyyminä, koska kommenteja luettuani ei ole millään halua omaa nimeä käyttää. Sinun kirjoitus antoi (tai luulisi antaneen) vastauksen yksinkertaiseen ja pitkän aikaa vaivanneeseen ongelmaan. ja se on: pinnallinen ja kilapiluhenkinen sairas kulttuuri, joka tuottaa sairaita, haitallisia ja vaarallisia tapoja ja jopa ihmisiä. Lyöttääntykää yhteen pinnallisuutta vastaan. Hyvä noora !
VastaaPoistahttp://25.media.tumblr.com/7725fc66220d1bef8bc972ce59c5c57d/tumblr_mx54zk6VTx1s9sgkco1_500.jpg
VastaaPoistaMoikka! Näytät ehdottomasti paremmalta nyt kuin kisakunnossa! Oot edelleen tosi hoikka ja timmi, mutta hurjasti sopusuhtaisempi :) ihmiset aina sanoo, että urheilijat voivat hyvin, eikä kukaan koskaan puhu siitä, miten pahaa ammattiurheilijan elämäntavat tekee. Liika treenaus ja rajoitettu syöminen rasittaa kroppaa hulluna ja laittaa sen ihan sekaisin. Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei se ole sellainen elämäntapa, jota pitäisi ihailla. Joka tapauksessa paljon voimia sulle :) sussa ei oo mitään vikaa! Ja ihan oikeesti näytät hurjasti paremmalta nyt.
VastaaPoistaNoora, sähän näytät kauniilta ja terveeltä!
VastaaPoistaOlen ehdottoman samaa mieltä edellisen kommentin kanssa. Olet kauniimpi ja haluttavampi nyt kuin vuosi takaperin.
VastaaPoistaNäytät edelleen todella hyvältä, minkä varmasti itsekin hyvin tiedät. Melkoisestihan tänne tulee positiivista palautettakin ulkonäöstäsi myös.
VastaaPoistaKauneudella tai sen puutteella ei kuitenkaan pitäisikään olla mitään tekemistä urheilun kanssa, kuten itsekin kirjoitat. Ihmettelen kuitenkin kovasti, miten kehtaat olla ulkonäköriippumattoman urheilun kannalla, kun samalla olet jatkuvasti julkaissut itsestäsi bikini tms. paljastavia kuvia blogi- ja facebooksivuilla.
Mielestäni edistät ulkonäönpalvontaa urheilusuoritusten arvostamisen kustannuksella ja toimintasi on joko ajattelematonta tai erittäin tekopyhää, tai molempia.
Veit sanat suustani
PoistaNykyaika on perseestä. Kaikkien pitäisi näyttää täydellisiltä ja kaikki elämän mukana tullut särmä on hiottava pois. Näkeehän sen jo koululaisista: eihän sinne kouluun voi mennä jos ei laittaudu näyttämään niin hyvältä kun mahdollista!
VastaaPoistaSit itse blogitekstiin: todella upealta naiselta näytät. Sitä ei muuta pari ylimääräistä kiloa, joita rehellisesti sanottuna minä itse en edes huomaa.
Pisteet rohkeasta avautumisesta joka tuntuu nykyään olevan turhan helposti maton alle lakaistavissa kun on mahdollista julkaista vain ne parhaat, täydelliseksi muokatut kuvat. Harva uskaltaa tai haluaa uskaltaa. Tämä siitä huolimatta että 99% ihmisistä on epävarmoja itsestään, ainakin jossain määrin.
Ihan loistavaa tekstiä!! Tätä oli ilo lukea.
VastaaPoistaEi siksi, että koet huonoa mieltä nykyisestä kunnostasi, vaan siksi että olet rehellinen ja tuot avoimesti ajatuksiasi esiin. Suurin osa meistä kärsii varmasti samasta ongelmasta oli sitten kunnon urheilija tai ihan vaan harrastelija.
Sinulla on varmasti ollut rankkaa ja treenaamattomuus laskee entisestään motivaatiota syynätä tarkkaan mitä syö ja koska. Nenä pystyyn ja kohti uusia haasteita! You can do it! :)
t. liikuntaa rakastava harrastelija, joka painii samojen ongelmien kanssa, vaikka ei kukaan muu kuin itse vaadi sitä huippu kuntoa itseltään
Olet kaunis!
VastaaPoistaOlen mies. Entinen kilpaurheilija. Kun lopetin, en lopettanut kuin seinään. Mutta huomasin, että oli mielettömän kiva antaa itselleen periksi ja töiden jälkeen vain hakea kaupasta ruokaa, pari kaljaa, pistää leffa pyörimään ja löhötä sohvalla. Aiemmin piti jo töissä syödä välipalaa jotta jaksaisi treenata. Ulos piti lähteä vaikka satoi räntää. Ei enää.
VastaaPoistaMuutaman vuoden päästä ihmettelin kun portaiden nousu oli niin raskasta. Astuin vaakaan ja kun mittari pompsahti kolminumeroiseen lukemaan, aloin miettiä, onko tämäkään sitä elämää jota haluan. Siitä lähtien paino on heitellyt vuoristorataa. Välillä nousee kuin varkain ja kun tilanteeseen kyllästyy, pyritään paino pudottamaan takaisin lähtötilanteeseen. Onneksi vihdoin on löytynyt jonkinlainen keskitie; harrastan liikuntaa säilyttääkseni voimatasot ja aerobista siksi, että se on hauskaa. Harrastan lajeja joiden harrastaminen on kivaa; maastofillarointia, melontaa, retkiluistelua, hiihtoakin.
Sen verran tuosta ulkonäkökeskeisyydestä; on helppo syyttää mediaa ulkonäkökeskeisyydestä, mutta kyllähän me ihmiset itse olemme siihen syypäitä. Vai miksi niin moni katselee treenattuja vartaloita intohimoisesti? Aikoinaan, kun olin oikein hyvässä kunnossa ja sixpäkki tuntui ja näkyi; oli baarissa vientiä aivan eri tavalla kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin. Naisilla oli joku pakkomielle aina kokeilla vatsalihaksia kädellään ja tuntuivat tykkäävän niistä niin paljon, että yhteinen loppuiltakin oli yleistä. Tällöin aloin pohtia myös sitä, merkitseekö meille ihmisille oikeasti ulkonäkö noin paljon. Ja kun tarpeeksi pohdin, totesin että KYLLÄ. Itsekin hain baareissa kontaktia hyvännäköisiin naisiin. Jos näytti urheilulliselle, olin vielä enemmän kiinnostunut.
Valitettavasti tällainen tämä meidän ihmisrotu on; monia kiinnostaa vähärasvainen ja treenattu kroppa. Se on tärkeää myös seksuaalisesti. Vasta tämän jälkeen tulee ihmisen luonne, ajatukset ja muu. Ei ole mitenkään ihme, että niin moni pyrkii saamaan itselleen sixpäkin ja vahvat olkapäät. Lehdet tarjoaa sitä mikä myy ja sellainen myy, joka kiinnostaa ihmisiä.
Sen verran lohdutuksen sanoja; siinä vaiheessa kun parinmuodostus on tapahtunut ja tuloksena on jälkikasvua, ei se sixpäk enää ole niin tärkeää. Silloin tärkeämmältä tuntuu säilyttää kunto sen verran hyvänä ettei lasten kanssa hippaa leikkiessä tarvi luovuttaa ja sanoa "Isi ei enää jaksa".
Hieno kirjoitus! Taannin katsoin ohjelman, jossa kerrottiin urheilijoiden syömishäiriöistä, jotka ovat ilmeisen yleinen ja vaiettu asia. Aika hirveää, jos kansallisen tason kilpaurheilijalla on tulos- ja ulkonäköpaineita! Itselläni on paljon enemmän painoa ja laihduttaminen on vaikeaa, mutta hinasin läskini silti triathlonille ja maratoonille. Pitkillä matkoilla toisaalta tulee aika makea olo, kun pyyhkäisee ohi jostakin laiheliinista... ;)
VastaaPoistaMinusta on tärkeämpää, että liikkuessa on hyvä fiilis ja keskitytään siihen omaan suoritukseen eikä toisten tai omiin vatsamakkaroihin. Olen jumpassa nähnyt kaikenlaisia ilmeitä ja eleitä, mutta minulle päällimmäiseksi ajatukseksi on aina jäänyt se, että aito hymy naamalla on kivempi puskea hikeä pintaan. Liian moni jää kotiin arvostelun pelossa sen sijaan, että etsisi oman lajinsa tai harrastuksensa. Toki saatan suhtautua arvosteluun vähän kevyemmin siksi, että olen aseksuaali enkä tunne tarvetta pyrkiä miellyttämään mitään sukupuolta. Sen verran toki on tyylitajua, että en tunge häihin perunasäkkiin pukeutuneena, mutta siihen se melkein jääkin. Arvelen, että suurin osa paineista on ihmisen omien korvien välillä ja siksi pyrin "vain" tekemään parhaani kaikessa, mihin tartun, toisten kanssa kilpailematta ja omilla ehdoillani. Mikä tahansa muu saattaisi johtaa takaisin huonoon itsetuntoon. Sitä paitsi ihmisen kroppa ei ole edes murto-osaa ihmisestä itsestään, vaikka näkyvin toki onkin.
VastaaPoistaUpee teksti ja herättää paljon tunteita!
VastaaPoistaNyky kunnossakin näytät oikein hyvältä!
VastaaPoistaMoi,
VastaaPoistatodella rasittava, lapsellinen ja huomionhakuinen blogoteksti. Tuntuu, ettei sinulla ole oikeita ongelmia ja kehität niitä jatkuvasti. Terveenä naisena luulisi, että käytät aikaasi sellaiseen, mistä pidät..oli se sitten harrastamaasi juoksentelua tai sipsin pohdintaa. Tämä blogi on kyllä säälittävästi muuttunut Rioon tähtäävästä kansallisen "huippu-urhelijasta" laihdutusblogiksi. Häpeäksi olet kyllä muille yleisurheilijoille, jotka tekevät kovaa duunia tulosten eteen. Kyllä ammattimainen harjoittelu muokkaa kropan sellaiseksi, mikä se kuuluukin olla. Ja työ kroppa on kiinteämpi, jäntevämpi ja lihaksikkaampi kuin body-harrastajilla. Anna urheilun olla, se ei ole sinua varten. Tartu uusiin haasteisiin ja mene eteenpäin.
Todella rasittava ja lapsellinen kommentti sinulta. Mikä sinä olet tuhoamaan toisen unelmia?
PoistaHieno kirjoitus ja ajattelemisen arvoinen loppukaneetti. Olet kaunis juuri nyt :)
VastaaPoistaMitä selkeämmin vyötärö erottuu, sitä paremmalta näyttää, ei siitä pääse mihinkään. Kyllä tällaisen asian voi sanoa ihan ääneen. Minusta naiset vaan voisivat lopettaa "yleisen mielipiteen" tai mediakuvaston" syyttämisen siitä, että ovat niin ankaria itselleen, ihan itse te sen kuoppanne kaivatte. Täydellisyys on tuolla jossain oli kyse sitten ulkonäöstä tai mistä tahansa muusta asiasta. Jos siihen haluaa pyrkiä, niin siitä vaan. Jos ei halua, niin sitten ei. Ongelmaa ei ole.
VastaaPoistaHieno kirjoitus! Kiitos Noora! Niin se vaan on juoksulajeissa, ettei roikkuvaa läskiä voi olla ja ruokailutottumusten täytyy olla kunnossa, vaikkei ulkonäöstä puhuttaisi edes samassa tekstistä. Jos peili, vaa'anlukema ja kiristävät vaatteet kielivät kertyneistä kiloista, tietää se helvetillistä duunia, jotta entiseen kuntoon pääsee, vaikkei ulkonäölle laittaisi yhtään painoarvoa.
VastaaPoistaMinulla ei ole ulkonäköpaineita. En tarkista vaa'anlukemaa sen tähden, että pysyisin hyvännäköisenä vaan siksi, että pysyisin hyvässä kunnossa. Siihen olen koukussa. Vuosi sitten loukkaannuin ja paino nousi, koska sohvalta pääsi vain ruokapöytään syömään. Painonlisäys tuntui pahalta fyysisesti, en tuntenut enää itseäni, olo oli turvonnut ja raskas. Kun vihdoin pääsin lenkille, ylimääräiset kilot tuntuivat hyllyvän vyötäröllä. Halusin niistä eroon ja oman kevyen itseni takaisin. Painonpudotus ei tapahtunut nopeasti, mutta nyt olen päässyt kiloista eroon, silti hyvään kuntoon on vielä matkaa.
Vaikka itsekin olen nainen, ihmettelen miksi naisilla painosta on ulkonäön vuoksi niin kamalat paineet? Miellyttääkseen vastakkaista sukupuolta? Minä en ole koskaan jaksanut miellyttää ketään. Treenaan salilla meikittä hikoillen p*******sti ja kestävyysjuoksija kun olen, pitkille lenkeille korpeen ei viitsi laittaa edes mitään kovin hohdokasta juoksuvaatetta päälle. Eivät ole miehet karkuunkaan juosseet. Päinvastoin, ne joiden kanssa olen tekemisissä ovat niitä "oikeita" miehiä, arvostavat kovaa työtä ja rankkaa treeniä, kunnioittavat oikeita asioita, minua ihmisenä ja tekemääni kovaa työtä, eivätkä sitä miltä näytän.
Noora, toivotan sinulle rauhallista joulunaikaa, aikaa treenata rauhassa ilolla, ja roppakaupalla lisää itseluottamusta! Ulkonäkö on oikeasti maailman murheista pienimpiä.
Niin, ei me miehet niistä meikeistä niin hirveesti perusteta. Eikä niiden vaatteidenkaan niin väliä jos niistä erottaa mitä alta löytyy. Syy miksi miehet ei ole juosseet sinua karkuun johtuu siitä että fysiikkas on hyvän näkönen, kiinnosti se sua itseäs tai ei. Ei ne miehet sen "oikeampia" ole ollut, jos niin kuvittelit. Ei kannata uskoo kaikkee mitä me sanotaan. :) Jos se sun treenis ei näkyis ulospäin, niin ei siitä kukaan kiinnostuis.
PoistaJärkyttävää paskaa. Et tule koskaan olemaan maailman huipulla naurettavalla vali vali asenteellasi.
VastaaPoistaHyvä kirjoitus! Itse olen miettinyt juuri samoja asioita...mitä väliä sillä on miltä näyttää jos menestyy lajissaan. Naisilla myös kuuluu olla sitä rasvaa. Rasvaton naisen kehohan on epänormaali. Urheilijalle ravinto on polttoainetta eli pakko on syödä että kehittyy. Ei onnistu että samaan aikaan reenaa täysillä ja dieettaa täysillä. Tsemppiä, paino putoaa varmasti itsestään kun pääset taas normaaliin reenirytmiin, usein siinä samalla tasapainottuu syöminenkin..ei enää ehdi syödä koko ajan eikä tee enää niin paljoa mielikään :)
VastaaPoistaTampere Rugby Clubin naisten joukkue tarvitsee uusia pelaajia. Meidän lajissamme ei ole koolla eikä ulkonäöllä väliä. Kaipaamme lisää juoksuvoimaa joukkueeseemme! Kannattaa tulla kokeilemaan! http://www.tampererugby.com/
VastaaPoistaHyvä kirjoitus Nooralta. Elämään kuuluu yhtenä tärkeimmistä asioista oppia suhtautumaan omiin virheisiin, vajavaisuuteen ja epätäydellisyyteen armollisesti. Tämä pätee kaikkiin elämänalueisiin, myös urheiluun ja ulkonäköön. Elämään kuuluu aivan olennaisena osana kaikenlainen epäonnistuminen ja vajavaisuus, kukaan ei ole täydellinen missään asiassa, joten tämä on ihan henkisen hyvinvoinnin lähtökohta.
VastaaPoistaNoora, sinä et ole vääränlainen, vaan omanlaisesi. Kukaan ei ole samanlainen, vaan jokainen on erilainen. Olet ainutlaatuinen, ja ole ylpeä ja kiitollinen siitä!
Tähän on hyvä varmuuden vuoksi mainita että armollisuus ei tietenkään tarkoita sitä että lyö kaiken elämässä täysin läskiksi, vaan juuri armollisuus antaa itselle valtavan vapauttavan ja hyvän mielen joka puolestaan johtaa monenlaiseen ja suureen tsempin ja motivaation lisääntymiseen elämässä.
Myös omaan oppimiseen tähän armollisuuteen tulisi suhtautua armollisesti, eli ei tarvitse vetää siitäkään hernettä nenään vaikka tuntuisi välillä siltä että ei kykene suhtautumaan itseensä oikein, sillä sekin kuuluu tähän elämään! :)
Armollisia ja aurinkoisia tulevaisuuden hetkiä ja onnen pisaroita elämääsi toivottaen.
Kyllä mä Noora näiden sun vuodatusten perusteella luulen, että sulla on eniten aiheen suhteen oman pään sisällä vinksahtaneita asenteita ja päähän pinttymiä ja yrität niille hakea oikeutusta syyttämällä mediaa. Varmaankin joskus 10 vuoden päästä kirjoittelet avautumisia siitä, miten ymmärsit viimeinkin kärsineesi jonkin asteen häiriöstä. vrt Nora Yrjölä, joka fitnessaikoina hehkutti miten kivaa ja normaalia se homma on ja nyt tajuaa ulkopuolelta miten vinksahtanutta se oli.
VastaaPoistaNäkeehän sen kropastasi, että duunia on tehty vähemmän ja URHEILIJAN ELÄMÄNTAVAT ovat unohtuneet. Oletko lihava? ET. Olet täysin normaali. Mutta se, että käy treeneissä ei tee ihmisestä urheilijaa. Varsinkaan huippu-urheilijaa.
VastaaPoistaHuippu-urheilijakin "rempsahtaa" välillä, mutta urheilijan elämäntavat pysyvät. Jos tähtää korkealle, elämäntavat ovat itsestäänselvyyksiä. Sen ei pitäisi olla näin "rankkaa" kun postauksessa annat sen vaikuttaa. Ehkä huippu-urheilu ei ole enää sinua varten.
Tsemppiä jatkoon, minkä tien ikinä valitsetkin!
Etkö tajunnut lukemaasi? Aina vaan jaksaa hämmästyttää, kuinka huonosti ihmiset ymmärtävät toisten sanomia ja kirjoittamia viestejä.
PoistaHyvä että keskustelua syntyy lajin ympärille myös tälläisista aiheista. Melkein kaikki näkyvyys on positiivista näinä päivinä.
VastaaPoistaUskon että olet niin fiksu että osaat hoitaa tämän "ongelman" järkevästi kuntoon kilpailukauden alkuun mennessä ja pääset varmasti vähintään samalle tasolle, kuin missä olit. Toivottavasti paremmalle.
Olen ollut samanlaisessa tilanteessa kuin sinäkin eli ylimääräisiä kiloja oli oman lajin vaatimuksiin nähden (400m/800m) ja loppujen lopuksi siitä oli sellainen hyöty että kun kilot karisi harjoittelun myötä niin jo pelkkä painon putoaminen vei tuloksia eteenpäin ja kesällä homma toimi.
Toivotan sinulle menestystä tulevaan kesän kilpailuihin ja harjoituskaudelle. Uskon että saamasi arvostelun voi kääntää myös motivaatioksi ja voimavaraksi.
Olipa hyvä teksti ! Itsekin olen urheilija, taitoluistelija ja en omista sikspäkkiä, tai erittäin näkyviä lihaksia.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kanssasi. Milloin urheilijalle tuli tämä ulkonäkömääritelmä ? Mielestäni se on väärin, koska olen minäkin ihan yhtälailla urheilija, vaikka minulla ei niitä lihaksia niin hyvin näy kuin muilla. Ja välillä minusta tuntuu, että muut eivät ota minua tosissaan koska en ole niin lihaksikas kuin joku toinen. Kamppailen päivittäin vartaloni kanssa koska mielestäni se on vääränlainen urheilijan kropaksi.
Hyvä kirjoitus, ihanaa että joku muukin ajattelee näin.
En ollut lukenut tätä blogia aikaisemmin, mutta näin Nooran tänään aamutelevisiossa ja oli pakko lukea, mistä oikein on kyse. Hän näytti upealta ja hyvinvoivalta. Ei uskoisi päällisin puolin, että aihe on tämä.
VastaaPoistaItse pienten lasten isänä olen usein miettinyt huolestuneena maailman menoa. Kaikki mitataan ulkonäollä. Tärkeämpää kuin tulokset tuntuu todellakin olevan se, miten hiuskiehkurat laskeutuvat hartioille, onko kurvit paikoillaan ja kynnet kunnossa. Tämä trendi tuntuu olevan valloillaan muuallakin kuin vain urheilussa. Joissakin lajeissa "vaaditaan" aliravitsemustilaa menestykseen. Usein urheilua seuratessa näkee näitä "huippuunsa treenattuja" anorektisen näköisiä urheilijoita ja mieleen hiipii pakostakin ajatus, että ovatko he itse tyytyväisiä olotilaansa?
Nooran kohdalla meriirit puhukoot puolestansa. Se on upea lista. Ottamalla tämän asian avoimeen ja julkiseen keskusteluun, Hän myös osoitti olevansa urheilijan lisäksi hyvä roolimalli nuoremmille. Kiitos siitä Sinulle!
Tsemppiä ja menestystä tuleviin koitoksiin.
Minäkään en ole lukenut Nooran blogia aikaisemmin, mutta aamutelevisiossa näin ja kuulin. Nyt iltalukemista löytyi. Kävit käsiksi Noora monelle kipeään asiaan, kiitos siitä ! Uskallan sanoa, että ulkonäkövaatimuksilla pilataan ja on pilattu monen nuoren tytön ja myös pojan urheilijan ura ja romuutetaan monet toiveet ja unelmat urheilun saralla :( ja pitkäksi aikaa monella muussakin asiassa. Niin kävi myös lapselleni. Pitkän, muutaman kuukauden juoksu- ja hyppimiskiellon jälkeen vielä peruskuntokaudella, tytön omavalmentaja meni muiden nuorten urheilijoiden ja valmentajien kuulen moittimaan tytön takapuolen levenneen. Siinä eivät enää auttaneet vanhempien ja muiden läheisten vastalauseet ettei nuorella, jonka vaatekokokin on XS voi olla ylipainoa. Se, että 15 vuotiaalle alkaa tulemaan naisellisia muotoja, on ihan luonnollinen asia. Kuten arvata saattaa tunnollinen urheilija lisäsi harjoittelun määriä ja vähensi syömisiä, kun valmentaja oli todennut "läskiksi". Sittenpä kierre olikin valmis. Se, että yritin selittää, että syöminen ja monipuolinen ruoka on tärkeää meni toisesta korvasta ulos, se valmentajahan oli lapselleni Jumala, kuten hänkin totesi jälkeenpäin.
VastaaPoistaNiinpä muutaman kuukauden kuluttua kilpailukauden alettua, ei juoksu enää kulkenut enää kuin ennen, rintaan pisti jatkuvasti, välillä sydän pomppi miten sattui ja jopa 20 portaan ylösnouseminen hapetti ja laittoi jalat
särkemään. Tuosta ylikuormitustilasta toipuminen kesti yli puoli vuotta. Mutta kaikein vaikeinta toipuminen oli henkisesti, nuorella meni usko "Jumalaansa" ja itseensä ja se urheilu-urakin. Siihen kun ei ollut enää sitä kipinää ja hänelle jäi pelko riittämättömyydestään. Onneksi tänä päivänä nuoren elämä on kuitenkin OK, kiitos siitä, että opiskelee sellaista alaa, jossa kipeitä asioita on voinut käsitellä muiden liikunta- ja terveysalan ammattilaisten kanssa.
Hyvä, että otit puheeksi tämän asian. Suuri kiitos
Sinun ei kyllä tarvitse olla lisäkiloista huolissasi, muutama kilo sinne tänne, näytät hyvältä silti. Ymmärrän kyllä ulkonäköpaineet, mutta muista, että jokainen meistä, niin nainen kuin mieskin kantaa samaa taakkaa harteillaan. Pidä aina urheilu ykkösenä ja treenaa kovaa. Toivon todella, että sairastelut loppuu ja saavutat vielä unelmasi olympialaisista, jo ihan pelkästään Arto Bryggaren kiusaksi :)
VastaaPoistaT.Jekku
Googlettamalla saatua tietoa:
VastaaPoistanaishuippu-urheilijan rasvaprosentti: 14-21
Ihannevartalossa on naisilla rasvaprosentti 22
terveyden ja hyvinvointilaitoksen ravitsemussuositusten tavoitepainoindeksinä on 23 (kauneuskilpauiluissa se olisi ylipainoinen)
Edellämainitut luvut todistaa sen, että ulkonäköasioissa ei kannata tuijottaa kauneus- tai kaikenmaailman fitneskilpailuiden kauneusihannetta.
Kunnioitan huippu-urheilijoiden saavutuksia ja kurinalaista elämää, mutta elääkseen terveellisesti ei pidä olla sixpäkkiä tai "rasvaton vartalo". Käsittääkseni kehossa on hyvä olla sopivasti rasvaa. En usko, että kukaan huippu-urheilija on oikeasti ylipainoinen. Urheilijoiden haukkuminen lihavaksi on lähinnä hölmöä. Jokainen urheilee, niinkuin itsestä parhaalta tuntuu, on huipulla tai ei.
Mun varmaan pitäis ite ruveta kuntotalkoisiin...
Niin, oliko tuossa nuoren naisen valokuvassa jotain vikaa? En minä ainakaan huomannut, timmiä oli, kaikki kuvat.
VastaaPoistaKuten moni muukin kommentoinut, eksyin tänne tämän "kohun" saattelemana.
VastaaPoistaJa siis voi hyvää päivää :D Voi Artot ja muut katsoa ihan peiliin ennen kuin rupee ketään arvostelemaan. Iso kiitos että otit tämän aiheen suoraan ja rehellisesti puheeksi, hyvin havainnollistavien kuvien kera!! Olet hyvässä kunnossa, vaikkei ehkä tunnu siltä. Äläkä sitä vaakaa tuijota, ne on vain numeroita. Lihas painaa enemmän kuin läski :)
Tsemiä treeneihin - sain tästä itsekin puhtia, nyt lähtee! Näytetään näille k*sipäille mistä kanat kusee ;)
nim.itsekin ensimmäistä kertaa elämässä 70kg hätyyttelevä
Yhyyyy Nora yhyy. Treenaa enemmän laiska. EI tuloksia ilman treeniä.
VastaaPoistaTämä oli mainio kirjoitus!
VastaaPoista