Sivut

torstai 26. joulukuuta 2013

Hermoloma

Se olisi sitten joulu lusittu. Tosiaan lähdin "hermolomalle" tuonne rajan toiselle puolelle. Suuntana oli itä eli Viroa kohti kääntyi nokka maanantaina.  Siellä kohteena oli kylpylähotelli, joten joulu poikkesi aika paljonkin niistä perinteisistä kuvioista, tai ainakin niistä omista perinteisistä kuvioistani.


Näin jälkikäteen järkeiltynä, tuo hermoloma ei ihan joka hetki toteutunut, etenkään tuolla laivalla. Itsehän inhoan laivoja. En tiedä miksi, en vain tykkää niistä. Myös vahvasti humaltuneet ihmiset ahdistavat sekä ahtaat paikat missä on paljon sakkia. Joten noilla itse matkoilla se hermo kyllä tuntui enemmänkin juoksevan karkuun, kuin lepäävän. Menomatkalla kokemuksesta ei yhtään miellyttävämpää tehnyt se pienehkö myrsky, joka iski puoli tuntia satamasta lähdön jälkeen. Toisaalta tulipahan osalle hyvinkin halvaksi se ”humala”. Kukaan matkustajista ei kävellyt suoraan ja suurinta osaa matkustajista oksetti jo ennen sinne tax-freehen pääsyä. Toisaalta ennen sitä pahaa oloa ja päänsärkyä oli kohtuullisen hauskaa kävellä niitä käytäviä (käytävillä tarkoitetaan seiniä) pitkin.

Hotelliin päästiin kaikesta huolimatta melko kivuttomasti. Huone oli hieno, melko noh… kuvaavin sana voisi olla pornahtava.







Reissu meni kaiken kaikkiaan melko rauhallisissa merkeissä. Hotellin kylpyläpuolella tuli muutamaan kertaan käytyä. Tosin ihan hirveän kauaa en siellä viihtynyt, koska ironista kyllä, vesi altaissa oli melko viileää, myös niissä porealtaissa. Olin varmaan maailman historian ensimmäinen ihminen, joka istui iho kananlihalla porealtaassa ja ulkoaltaassa meni kroppa niinkin pitkälle, että seisoin kädet puuskassa hampaat kalisten. Onneksi kylpylästä löytyi saunaosasto ja siellä ei kyllä kylmä ollut!


Maanantaina piipahdettiin myös Virukeskuksessa ja käytiin syömässä aivan ihanassa pikku ravintola/kahvila/baarissa, joka oli aivan keskuksen takana sivukadulla. Muutenkin ei tuolla kyllä hinnalla ollut monet paikat pilattu. Toki niitä kalliitakin löytyi, mutta vähän jos etsi, niin löytyi niitä halpoja ruokapaikkoja.

Virukeskuksessa oli tällainen kauppa.
Oli muutama rivillinen haisteltavaa.

Bors-keitto. Hyvää oli ja hinta oli hurja 4€.


Tilasin kahvilassa salaatin ja pöytään tuli sitten tällainen:


Ei siinä mitään se oli kyllä todella hyvää! Salaatiksi tosin ehkä hivenen erilainen tai sitten olen tehnyt salaatit tähän asti väärin..

Jouluaattona oli hotellin puolesta buffet-illallinen tarjolla ja tunnelma oli kyllä ihana. Ruoka oli hyvää, livemusiikkia oli tarjolla ja muutenkin sisustus oli kyllä hyvinkin jouluinen.




Pääsin maistamaan ekan kerran elämässä kunnon Martiniakin. Aivan järkyttävän pahaa. En kyllä ymmärrä Bondia yhtään.

Martini, shaken, not stirred. 
Ja olin ollut ilmeisen kiltti tyttö tänä vuonna, koska pukki toi juurikin sen mitä toivoin! Itsellänihän on jonkin sortin kellofetissi ja tällä opiskelija/urheilija/yrittäjä -budjetilla sitä on melko vaikea toteuttaa. Ainoana poikkeuksena ovat synttärit ja joulu, kun niiden hankinnan voi ulkoistaa tai ainakin yrittää ulkoistaa ja toivoa parasta.


Kuvassa tän hetken kaks lempparia: uus kello ja Olympuksen kamera!
Aaton jälkeen pyörähdettiin vanhassa kaupungissakin.



Oli ihan mukava pikku loma! Tosin kyllä tässä on vielä kropalla ja päällä skarpattavaa. Kirjoittelen siitä myöhemmin. Nyt tahdoin tehdä tämän kirjoituksen ensin ja valitetaan sitten vasta näiden pyhien jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti