Itseäni etsimässä

Jotenkin harmittaa, että tänne blogin puolelle ei ole nyt hetkeen tullut mitään ”järkeviä” juttuja. Tai ainakin siltä musta tuntuu. Toki siihen on omat syynsä. Päässä pyörii noin viisi miljoonaa asiaa samaan aikaan ja toisaalta on sellainen fiilis, että koko ajan hakkaa tyhjää.

Sanotaan nyt ihan suoraan: pari viime viikkoa on stressannut ja ahdistanut aivan mielettömästi. Siis aivan hulluna. En ymmärrä miksi. Olen pyöritellyt omia ajatuksia jatkuvasti päässäni ja yrittänyt löytää syytä, että miksi fiilis on, mitä se on. Kaikki naurettavat pienetkin jutut stressaa, kotona ahdistaa ja tuntuu, että oikein missään ei ole hyvä olla, vaikka kaikki on hyvin. Läsnäolo on taas aika vaikeaa ja keskustelun aikanakin saatan huomata, että vaikka suu käy, niin ajatus juoksee jossain kilometrin päässä.

Kroppassa on edelleen vikaa. Nyt jo jonkin aikaa olen todellakin panostanut ruokaan ja treenannut ihan mukavasti. Paino ei laske. Ei siis millään. Toki rasvat on pikkasen pudonnut, mutta ei tämä homma ole mennyt ollenkaan, niin kuin sen pitäisi mennä. Ottaa päähän aivan suunnattomasti. Ainoana positiivisena asiana on se, että kehitystä on tullut ominaisuuksiin ja kunto on parantunut, ainakin hivenen.

Tajusin tuossa pari viikkoa sitten, että tämä on ensimmäinen kesä 12 vuoteen, kun kilpaurheilu ei ole menossa mukana. Todella hämmentävää. En osaa vielä oikein suhtautua tähän yhtälöön. Etenkään nyt, kun kisakausi on alkanut ja niitä tuloksia ja kisakuvia tulee jokaisesta tuutista ulos. Välillä niiden katsominen on ihan ok, välillä tahdon heittää läppärin ikkunasta ja välillä tulee mieletön hinku kisaan ja treenaan. Toisaalta parina autuaana kertana olen ollut sinut tämän asian suhteen: nyt nautin, treenailen oman fiiliksen mukaan, lataan akkuja ja otan kaiken tästä ekasta ”vapaasta” kesästä irti. Noin nanosekunnin jälkeen tuo ajattelumalli onkin sitten ohi.

Kaikkein tyhmimpänä uutena piirteenä, olen saanut itseni kiinni ajattelemasta: Mitähän kaikki muut musta ajattelee? Tämä on kaiken tyhmyyden irvikuva. Välillä tulee huono fiilis, kun haen yhteistyökumppaneita, koska en tänä kesänä kisaa, vaikka se pointti on juurikin mahdollistaa ammattimaisempi toiminta koulusta valmistumisen jälkeiselle ajalle. Nostin ekan palkan tuolta omasta firmasta ja päätin pistää sen itseeni: lähden kesän alussa Espanjaan ensimmäiselle oikealle lomalle moneen vuoteen. Mulla on siitä morkkis. Mietin, että en saa pistää penniäkään mihinkään muuhun, kuin urheiluun. Kaiken on mentävä sinne. Mitähän ihmiset siitäkin miettii, että törsäilen tuolla tavalla, vieläpä johonkin muuhun, kuin urheiluun.

Kyllä tässä on melkoisia myllerryksiä käyty läpi ja varmasti tämä kesä on aikamoinen kasvun paikka. Voin vain kuvitella, millainen fiilis on, kun se parhaimmillaan parikymmentä vuotta kestänyt kilpaurheilu-ura loppuu. Kyllä sen uuden identiteetin rakentaminen ja löytäminen on aikamoista vuoristorataa, koska jo tämä, on ollut melkoista identiteetin uudelleen hakemista.

Onnekseni tässä on itselläni auttajia ympärillä ja aika paljon teen töitä, että saisin tämän koko paletin kuntoon. Muutamia Ahaa –elämyksiä on tullut ja tuo pahin stressaus ja ahdistus on helpottanut, ainakin toistaiseksi. Täytyy vain unohtaa kaikki muut: paineet, tyhmät ajatukset ja muiden ihmisten mielipiteiden ajatteleminen.

Keksin tuossa syntyjä syviä pohtiessani melko hyvän elämän viisauksenkin itselleni: Mikään ei ole koskaan valmista tai täydellistä. Aina jokin asia voisi olla vähän paremmin tai mennä vähän sujuvammin. Silloin, kun siihen pitkään haettuun täydellisyyteen päästään, ei se enää riitäkään. Sitä voi joko jatkaa sitä kilpajuoksua elämää ja itseään vastaan tai sitten alkaa nauttimaan siitä kasvusta ja sen oman ”täydellisyyden” tavoittelusta.

Tweet