Tough love

Tänään ajattelin vaihteeksi kirjoittaa oikein kunnon kannustustekstin teemalla: ”Realismia lekalla jaettuna”.

Kuten joka syksy ammoisista ajoista lähtien, myös tänä syksynä valittiin yleisurheilijat, jotka liiton pieniin piireihin pääsivät. Kuten joka syksy ammoisista ajoista lähtien, on ihmisillä enemmän tai vähemmän montaa mielipidettä näistä jaoista ja niiden oikeanmukaisuudesta.

Täällä omassa blogissani pyörineet tietävät kantani Suomen urheiluliittoon. Mielestäni tänä vuonna, kuten niin monena edeltäneenäkin, jätetään yksi todella tärkeä ryhmä vähälle tuelle. Aikuisuuteen siirtyneet ja siellä jo olevat urheilijat, ovat kaikilla mittapuilla melkoisessa puun ja kuoren välissä. Yksi ”pullonkaula” urheilussa on se hetki, kun siirrytään sieltä kotoa omilleen ja urheilua olisi tarkoitus jatkaa. Se hetki, kun mennään ammattikorkeakouluun tai yliopistoon, kun lähdetään kotoa pois. Liian usealla urheilu loppuu melkoisella vauhdilla, kun elämän realiteetit iskevät päin näköä märän rätin tavoin. Tänäkin vuonna liiton valinnoissa menee aina nuorempi vanhemman edelle, jos ollaan lähes samalla viivalla. Aina ei edes ihan lähellä tarvitse olla. Ai nuoria ei pidä tukea vai? Ehdottomasti pitää, mutta mielestäni rahallisia panostuksia pitäisi sijoittaa enemmän aikuisurheilijoihin, jotka ovat omillaan.

Tämä mentaliteetti syö myös omaa järjellisyyttään. Ensin tuetaan nuoria urheilijoita +20 ikävuoteen. (Tuki on muuten melko vaihteleva käsite, koska tuen määrä vaihtelee naamasta ja kaikista muista erinäisistä syistä ja summiltaan mitään valtavaa ei ole, mutta tukea kuitenkin.) Nyt tämä sanotaanko vaikka 24-vuotias urheilija on jo jonkin aikaa ollut omillaan, opiskelee ja urheilee. Tekee ehkä töitä siinä sivussa, että voi elättää itsensä. Ura on hyvällä mallilla, mutta ei räjähdysmäinen. Tässä kohtaa saattaa tulla ensimmäinen vuosi, että kehitys ei jatku, tulee taantumaa tai ollaan loukkaantumisen takia vuosi sivussa. Haastajaksi nousee uusi todella nuori lahjakkuus. Mitä tapahtuu? Tuki siirtyy sinne nuorelle ja aikuinen putoaa pyörästä pois. Noidankehä alkaa.

Toki tässä kaikessa on ongelmana se, että se oikeasti urheilijoille tuleva rahallinen tuki, on kokonaisuudessaan melkoisen pientä. Suomen urheiluliiton tilinpäätös olisi enemmän, kuin mielenkiintoista joskus nähdä... MUTTA ei tästä sen enempää. Nyt asiani meneekin suoraan kaikille tätä lukeville urheilijoille ja heidän tiimiläisilleen.

Minulle sanottiin jo jonkin aikaa sitten, että älä koskaan laske mitään liiton, seuran tai minkään muun toimijan varaan. Silloin tämä kuulosti himpun verran masentavalta asialta kuulla, mutta se oli uskomattoman vapauttava Ahaa – elämys. Tiedättekö keneen voitte absoluuttisesti luottaa oman rahoituksenne ja urheilunne suhteen? Kenelle teidän urheilulle on se kaiken a ja o? Kenelle sinun urasi ja menestymisesi on se tärkein prioriteetti? Sinulle itsellesi.

Olen tässä toistakymmentä vuotta kestäneellä melkoisia ylä- ja alamäkiä sisältäneellä kilpaurheilu-urallani nähnyt yhtä jos toista. Auttajia ja lupaajia on valtavasti. Sellaisia, jotka oikeasti pitävät lupauksensa ja auttavat, on vain muutamia.

Olen saanut urani aikana managereita, joilla oli isot suunnitelmat ja lupaukset. Huokasin helpotuksesta; Vihdoinkin, saan keskittyä vain siihen urheiluun. Tämä ajatus kaikkosi nopeasti, kun aikaa oli kulunut reilu puoli vuotta ja tilanne oli täydellisen sama, kuin puoli vuotta aikaisemmin. Puoli vuotta, minkä aikana olisin voinut itse tehdä töitä rahoituksen saamiseksi.

Minulle on soitettu yrityksestä, joka kysyi suoraan, että paljonko tarvitsen tukea. He auttavat. Olin onnesta soikeana ja kotona kiljuin innosta. Sopimus tehtiin sähköpostin välityksellä, kaikki oli kunnossa. Jälleen kerran jätin hetkeksi rahoituksen hakemisen ja miettimisen taustalle, koska nyt oli oikeasti sopimuskin tehty ja he olisivat pääyhteistyökumppanini. Tämä sopimus tehtiin 2012. Odotan edelleen sitä tukea.

On uusia kanavia, juttuja ja ideoita, mitkä korjaavat kaiken. Kun tähän panostat, niin kaikki huolet kaikkoavat ja rahaa sekä menestystä alkaa tulla. Oikoteitä onneen ei ole.

Tahdon sanoa kaikille tätä lukeville urheilijoille, vaikka tämä kuulostaa ehkä hieman rajulta, että vain sinä itse olet oikeasti rahoituksestasi vastuussa. Vain sinulle itsellesi se on oikeasti korkea prioriteetti. Vain sinuun itseesi ja omaan toimintaasi voit aidosti ja oikeasti luottaa ja rakentaa sitä omaa urheilun tulevaisuuttasi. Poikkeuksia on, tietenkin, mutta itse en niihin poikkeuksiin kuulu, eikä kuulu suurin osa muistakaan urheilijoista.

Hyviäkin asioita on, enkä tahdo olla mikään negatiivisuuden sanansaattaja. Kyllä tukijoitakin löytyy sieltä ihmisistä sekä yrityksistä. Itsellänikin on taustalla ihmisiä, jotka pyrkivät auttamaan omaa toimintaani ja olen siitä valtavan kiitollinen. Viimeisenä oljenkortena voin luottaa perheeseeni, mutta jos rakentaisin pelkästään tai edes suuresti näiden auttajien varaan, olisi kokonaisuus ojassa ennemmin tai myöhemmin ja yleensä ennemmin. Enkä sano, että kaikki kanavat olisivat huonoja, koska muun muassa Kiririnki, on omasta mielestäni tehnyt hienoa työtä urheilijoiden auttamiseksi, mutta se ei todellakaan ole ratkaisu tähän kaikkeen.

Mikä se ratkaisu on? Se olet sinä itse. Kova työ, pitkäjänteisyys ja laatikon ulkopuolella ajatteleminen ovat suuressa osassa yhteistyökumppaneita ja sitä rahaa haettaessa. Samat asiat, mitkä ovat suuressa osassa myös monien urheilu-uralla. Kaikkia munia ei rahoituksessa saa koskaan pistää samaan koriin ja yksi tällainen kori, mihin liian usein luotetaan, on se menestys ja ne tulokset. Olisi upeaa, jos voisi keskittyä vain urheiluun ja treenata. Olisi upeaa, jos tukea tulisi jostain tai rahoituksen saaminen olisi edes kohtuullisen helppoa. Ikävä kyllä trendi, mihin ollaan menossa, on täydellisen vastakkainen.

Tämän tekstin tarkoitus on avata juurikin urheilijoiden silmiä. Ikävä kyllä se vastuu on sinulla itselläsi. Mitä aikaisemmin sen ymmärrät, sitä enemmän voit asioihin oikeasti vaikuttaa.

Tweet