Urheilua ei tarvitse sponsoroida

Olen pohtinut tämän tekstin kirjoittamista jo jonkin aikaa, mutta olen jättänyt kirjoittamatta syystä jos toisestakin. Luin toissapäivänä Jemima Backmanin blogitekstin. Se kannattaa lukea, herättää ainakin paljon ajatuksia. Itsessäni hänen kirjoituksensa herätti sen verran ajatuksia, että oli pakko alkaa näppäimistöä hakkaamaan.

Ensinnäkin, ennen kuin kukaan vetää sitä hernettä nenään, niin lukekaa koko kirjoitus loppuun asti.

Heille, joilta on mennyt ohi, opiskelen tosiaan Tamkissa yrittäjyyden yksikössä Proakatemiassa. Siellä pyöritän tiimini kanssa yritystä nimeltä Tuuma Creative. Olen siis toiminut yrittäjänä nyt 1.5 vuotta, joten kokemusta oman yrityksen pyörittämisestä löytyy jo jossain määrin.

Tiedättekö, mitä olen tämän yrittäjän urani aikana huomannut? Yrityksen pyörittäminen ei todellakaan ole helppoa. Jokainen penni, mikä sinne viivan alle tipahtaa, on todellakin kiven alla ja hommia niiden eurojen eteen saa paiskia. Sitten, kun vihdoin sitä rahaa tulee, niin valtio vie siitä melkoisen palan jokaisen vuoden lopussa. Puhumattakaan, jos sitä palkkaa haluaa maksaa itselle, saatikka jollekin toiselle, niin taas niitä euroja katoaa kuluihin sillä tahdilla, että itkettää. Se tuloksen tekeminen ei missään määrin ole helppoa, eikä todella minkään sortin itsestäänselvyys. Menestyvän (tai edes kannattavan) yrityksen luominen ja ylläpitäminen on kaikkea muuta, kuin taputeltu juttu. Tämä kokonaisuus luonnollisesti aiheuttaa sen, että silloin, kun rahaa käytetään, on sille tultava myös jotain vastinetta ja tällä tarkoitetaan muutakin, kuin hyvää mieltä.

Henkilökohtaisesti en pidä sanasta sponsorointi. Se menee samaan luokkaan itselläni, kuin hyväntekeväisyys, almut tai kolehti. Itse todella paljon sitä sponsorimyyntiä tehneenä voin sanoa, että monet yritykset ajattelevat asian samalla tavalla. ”Jaha, nää on näitä pakollisia kuluja ja hyväntekeväisyyttä. Sori budjetti käytettiin jo, soita kahden vuoden päästä uudestaan.” Yhteistyö on se sana, mitä tulisi käyttää ja mihin tulisi pyrkiä. Urheilijat, heittäkää se sponsorointi romukoppaan.

Nyt tuohon otsikkoon: urheilua ei tarvitse sponsoroida. Yritysten tehtävä ei ole rahoittaa urheilua. Se ei ole missään raamatussa kirjattu, eikä sen pidäkään olla. Mikä on yritysten tehtävä: tuottaa voittoa omistajilleen sekä osakkeenomistajille. Kuuluuko sitten valtion tukea urheilua? Omasta mielestäni kyllä ja sehän sitä jo jollain tavalla tekeekin. Onko se raha sitten optimaalisesti käytetty? Ei. Tuntuu, että lajissa kuin lajissa, rahaa uppoaa aivan liikaa rakenteisiin ja vain kourallinen urheilijoita saa suoraan tukea (näistäkin moni sellaisia, jotka jo ihan mukavasti yhteistyö euroja muutenkin saavat). Mutta nyt kuitenkin puhun pelkästään yritysten näkökulmasta. Vaihdetaanpa se sponsorointi sana toiseen. Olenko sitä mieltä, että yritysten kannattaisi tehdä yhteistyötä urheilijoiden sekä urheilujoukkueiden ja seurojen kanssa? Ehdottomasti.

Yhteistyö ei ole sitä, että lyödään logo urheilupukuun ja lähetetään kiitoskortti. Tämä on sitä sponsorointia, tukemista ja auttamista. Tässä ei ole mitään väärää ja upeaa, että yritykset tätä tekevät ja tahtovat tukea. Kuitenkin, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, tämä ei sitä lisäarvoa juurikaan yritykselle tuo. Toki useassa tapauksessa yrityksillä on se oma lehmä ojassa; tuetaan Pertin lapsen lentopallojoukkuetta, annetaan rahaa vain jalkapallolle, koska kaikki muut lajit on p*skoja, tuetaan niitä oman pitäjän tyttöjä ja poikia. Onhan sekin jokaisen yrityksen päätettävissä, että lyökö 700€ mainoksen paikallislehteen, millä saa pienen mainoksen yhteen julkaisuun vai lyökö sen jonkun urheilijan rintaan, missä kohtaa se logo voi sen vuoden vilkkua, parhaimmassa tapauksessa televisiossa asti.

Toisaalta tässä kohtaa täytyy myös katsoa sinne yritysten suuntaan. Jos yritys antaa sen pari tuubia rasvaa tai lähettää 200€ lahjakortin verkkokauppaan, niin ei sillä panostuksella kuuta taivaalta voikaan odottaa. Tämäkin on sitä sponsorointia. Toki tässä kohtaa myös urheilijoilla on vastuuta. Jos kaikki urheilijat ja seurat tarjoavat ”kaiken mitä tarjottavana on” sen parin rasvan tai lahjakortin takia, on asenne vaikea muuttaa siitä sponsoroinnista yhteistyöhön.

”Jos joskus on ilmaiseksi saanut, niin siitä on vaikea alkaa tulevaisuudessa maksamaan.”

Yhteistyö on sitä, että pyritään tarjoamaan jotain enemmän. Enemmän kuin se logo kentän laitaan/urheilupukuun/nettisivuille, enemmän kuin se 200€ lahjakortti. Yhteistyö on sitä lisäarvon tuottamista ja sitä todellista molemminpuolisen hyödyn etsimistä ja luomista.

Mitä tämä hyöty sitten sinne yrityksen suuntaan voi olla? Ehdottomasti se logo siihen urheilupukuun tai kentän laitaan lyödään. Hölmöä olisi, jos niin ei tehtäisi, mutta täytyy sitä tarjottavaa olla enemmänkin. Tämä ”jotain enemmän” voi olla niitä tyky-päivien vetoa, yrityksen tuotteiden promoamista tai vaikka luennointia niiden tavoitteiden asettamisesta, aikataulutuksesta tai jostain muusta erikoisosaamisesta. Urheilijoilla voi testata yrityksen tuotteita ja palveluita, tehdä sosiaalisen median kampanjoita hieman erilaisella tavalla tai käyttää sitä urheilijaa niissä mainoskuvissa eikä maksaa sille ulkopuoliselle mallille kameran edessä keikistelystä. Urheilija voi kirjoittaa tarinoita yrityksestä ja tuottaa sisältöä niihin omiin sosiaalisiin medioihinsa tai jos taitoa löytyy, niin yrityksen nettisivuille yrityksen tuotteista sekä palveluista. Voihan sitä tarjota vaikka sille yrityksen kovimmalle myyjälle palkinnoksi elämyspäivän, missä työntekijä pääsee kahden kesken kilpaurheilijan kanssa treenaamaan ja syömään sekä saa samalla tietenkin vinkkejä terveellisempään elämään. Parhaimmassa tapauksessa, tehokkaasti suunniteltuna, yritys voi tuoda itseään lähemmäksi asiakkailleen luomalla itselleen kasvot urheilijan kautta; hänen nimeään ja imagoaan käyttäen. Onhan näitä keinoja.

Yrityksien puolelta puhuttuna on raha enemmän tai vähemmän oleellisessa osassa, enimmäkseen enemmän. Tästä huolimatta onhan yrityksilläkin tarjottavanaan juuri ne palvelut sekä tuotteet. Urheilijaa voi hypettää niissä yrityksen omissa viestintäkanavoissa ja niitä yrityksen omia sidosryhmiä ja verkostoja voi katsoa sen verran läpi, jos sieltäkin jotain potentiaalista apua löytyisi.

Kun urheilija/seura/joukkue pystyy tarjoamaan sitä oikeaa yhteistyötä ja sitä konkreettista lisäarvoa, niin yrityksetkin kiinnostuvat. Hienoahan se olisi, mutta ei se vain mene niin, että pelkästään urheilemalla sitä rahaa tippuisi. Etenkään jos et niissä arvokisoissa ihan oikeasti menesty tai omaa häikäisevän kaunista hymyä.

Taloustilanne Suomessa ja maailmalla on, mitä on. Rahat ovat tiukassa suunnassa jos toisessa. Siitä samasta rahasta, minkä yritykset käyttävät erilaisiin yhteistöihin, kilpailevat sinun lisäksesi miljoona muuta urheilijaa, urheiluseuraa, pari junnu jalkapallojoukkuetta, muutama kirjailija, yksi taiteilija, noin kymmenenkunta tapahtumaa sekä pari SM-liiga joukkuetta. Tuosta rivistä pitäisi erottua ja käyttämällä sanoja kuten ”yhteiskuntavastuu” ja ”logo” pääsee vain tiettyyn pisteeseen. Toki hyvällä myynnillä, sekä onnella, nämä varmasti silloin tällöin tuovat tulosta.

Varmasti kaikki urheilijat, urheiluseurat, joukkueet sekä monet muut ansaitsisivat tukea. Varmasti jotain hyvää siitä tukemisesta tavalla tai toisella seuraisikin, oli se sitten yhteiskunnassa liikunnan lisääntymisenä, jaksamisen paranemisena, terveellisten elämäntapojen omaksumisena sekä yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden lisääntymisenä niinä onnistumisen hetkinä, kun ne keltasiniset naapurit jäävät taakse. Ei ole pienintäkään epäilystä ettei urheilun ja urheilijoiden tukemisesta olisi positiivisia seurauksia. Tässä kohtaa ne resurssit ikävä kyllä tulevat vastaan.

Yritysten ajattelumallia sekä ennakkoluuloja urheiluyhteistyötä kohtaan on vaikea muuttaa. Ainoa tapa, millä se saadaan onnistumaan, on jokaisen urheilijan, seuran ja joukkueen oma panostus. Tehdään jotain erilaista, tarjotaan jotain enemmän, tuodaan sitä lisäarvoa. Toinen vaihtoehto on, että mennään tällä samalla mallilla kuin nyt: muutamaa nuorta potentiaalista vasta uransa alkupuolella olevaa urheilijaa tuetaan, niitä Pertin pojan jalkapalloseuroja avitetaan sekä niitä eniten kiinnostusta ja näkyvyyttä saavia lajeja eli jääkiekkoa rahoitetaan.

 Minun unelmani ja tavoitteeni ovat h*lvetin tärkeitä minulle ja teen niiden eteen töitä todella kovaa. Mutta miksi minun unelmani, tavoitteeni ja työn tekoni olisi tärkeämpää, kuin jonkun toisen urheilijan unelmat, tavoitteet ja työ? 

Jos olet verellä, hiellä ja kyynelillä rakentanut sen oman yrityksesi tyhjästä, niin antaisitko sinä tuhansia euroja kaikille niille sadoille urheilijoille, jotka rahaa kysyvät ja minkä takia juuri se sinun kova työsi on yhtään arvokkaampaa, kuin kaikkien niiden muiden urheilijoiden kova työ?

Tweet