Tämä
viikko on ollut todella outo. Kirjoitin viime sunnuntaina hieman blogitekstiä
valmiiksi ja melkoisen synkältä se näytti. Siihen asti ne pari viikkoa eivät
olleet kovinkaan helppoja. Kouluhommia oli liikaa ja suuri osa oli
sellaisia, mitä ei voinut jättää tekemättä, joten on ollut pakko painaa.
Kaiken
päälle on tässä käynyt kyllä todella huonoa tuuriakin. En ole ainoa
lähipiirissä, kenellä on vaikeaa. Joku sanoi, että kaikki p*ska tuppaa
kasaantumaan yhteen hetkeen. Viime viikolla se meni juuri niin.
Viime
sunnuntain tuotos näytti tältä:
”Pakko
sanoa, että en ole koskaan kokenut mitään tällaista. Totta kai niitä
masentuneita päiviä ja surullisia fiiliksiä on ollut, mutta niitä ei kyllä
tähän voi verrata. Tunnen muutaman ihmisen, kenellä on ollut masennus/burnout, ja
aina heitä olen parhaani yrittänyt auttaa ja ymmärtää. Yrittänyt sanoa, että
asiat kääntyvät parempaan ja tsempata, antaa niitä ideoita, että miten sitä
pahaa oloa saisi pois. Usein on tullut takaisin: ”Kun et sä ymmärrä.”. Jep, en
kyllä todellakaan ymmärtänyt.
Olen
ehkä hieman aliarvioinut tämän oman olotilani. Ihan rehellisesti sanottuna
ajattelin, että tämä on viikon, kahden, aivan maksimissaan kolmen viikon
jälkeen melkeinpä taputeltu juttu tai vähintäänkin reilusti voiton puolella. Ei
kyllä ole. Sitä jossain kohtaa alkoi vähän stressata: Miksi kaikki ei ole
jo ennallaan?
Kyllä
se oman elämän pistäminen paussille, ja se oikea ajan ottaminen itselle, on
todella vaikeaa. Ei sitä elämää vain pistetä paussille. Ei kaikkea voi vain
lopettaa, kyllä niitä vastuitakin on. Viime vuonna kerkesin täyttämään jo tämän
vuoden alkupään kalenterin, joten edelliset kaksi viikkoa ovat olleet liian
täynnä. Melkeinpä joka päivä on ollut jotain isompaa hommaa. Onnekseni ensi viikko kyllä kevenee, joten
silloin sitä omaakin aikaa pitäisi saada.
Täytyisi
kyllä vieläkin enemmän uskaltaa sano ”ei”. Se on välillä todella vaikeaa. Etenkin,
kun se vastuun ottaminen ja tekeminen, on siellä selkärangassa. Noh, nyt tässä
on pakko oppia.
Ja
se urheilu? Se ei maistu… edelleenkään. Ainakaan se oma laji. Tuossa viime
viikolla oli tarkoitus aloittaa todella varovasti treenaus. Ahdistuin kovaa. En
pystynyt vielä aloittamaan. Täytyy katsoa, hetki tässä kyllä menee, ainakin
sinne omaan lajiin pääsemisen kanssa. Toisaalta pulkkamäessä on jopa kerran pyöritty
ja yhdessä pimeässä kaukalossakin tehty makkaroita luistimilla. Pikku hiljaa.
Kyllä
jossain kohtaa näkyi hivenen valoakin. Puhuin koulussa valmentajani kanssa,
joka sanoi, että ota kaikki aika, mitä tarvitset. Oppari on määrittelemättömäksi
ajaksi heitetty nurkkaan ja se tehdään, kun siltä tuntuu. Rauha on siis tehty
sen kanssa, että en tule 3,5 vuodessa valmistumaan. Yrityksille tehtävien projektien määrä
vähenee rajusti eli meikäläinen ei sitä plussaa ihan hirveästi sinne oman
yrityksen kassaan hetkeen tuo. Onnekseni oma tiimini tietää tilanteeni ja tukee
näissä jutuissa. Hieman kyllä pelotti, että ymmärrystä ei tule. Jälleen yksi
asia, missä olin onnekseni väärässä.
Muutenkin,
todella moni ymmärtää. Hämmentävän moni. Häkellyin palautteesta sekä huomiosta,
mitä tekstini sai. En todellakaan odottanut mitään tuollaista. Odotin jotain
pahaa ja negatiivista. Ihmisten tuki ja ymmärrys on helpottanut oloa. En ole
yksin, en ole viallinen ja heikko.
Tosin
silti välillä on outo olo. Kaikki tietävät, mikä on oma tilanteeni ja sitä
juuri halusinkin. Välillä vain tuntuu, että olen se porukan spitaalinen. Olen
se, jolla ei ole kaikki kunnossa. Ainakaan tällä hetkellä. Toisaalta niinhän se
onkin. Samalla kuitenkin huomaa, että kaikki eivät ehkä osaa olla sen asian
kanssa. En tiedä, ehkä se on omassa päässäni, ehkä ei.
Autopilotilla
on menty edelleenkin monena päivänä. Keskustele, hymyile, toimi ja tee minkä pystyt.
Vähän kuin eläisi elämäänsä puolitehoilla.
Huomasin
katselevani äkkilähtöjä. Tekee mieli karata.”
Sitten
kuitenkin jotain tapahtui. Maanantaina ja tiistaina tuli melkoisen isoja
onnistumisia tuolla yrityksen puolella. Kävin tiimikaverin kanssa etelän
kapitaalissa pyörimässä ja matka meni loistavasti kaikilla mittapuilla. Pääsin
junassa juttelemaan vähän kaikesta, omasta tilanteestani sekä ihan niistä näistä.
Aurinko paistoi ulkona ja maisemat olivat kauniita. Illalla huomasin hymyileväni,
ihan sitä aitoa hymyä. Ja kyllä tämä on todella kliseinen asia sanoa, mutta
tuli sellainen toivon kipinä: ”Kyllä tämä tästä”. Uskomatonta oli, että
tiistaina iso osa päivästä meni samoilla tunteilla. Olo on hämmentynyt.
En
tiedä mikä tämän sitten toi. Ovatko ne onnistumiset saaneet tämän valon
pilkahduksen vai onko tämä jokin mielen tapa hoitaa asioita? Onko
se urheilun täydellinen taka-alalle jättäminen tuottanut viiveellä tulosta? Hetken jo mietin, että olenko tullut maanis-depressiiviseksi. Tosin ilmeisesti siellä se hyvänolontunne on ihan uskomaton, joten sen diagnoosin
heitin romukoppaan.
En
osaa sano, mutta toivon todella, että tämä fiilis jatkuu. Ei tämä olo ole todellakaan itselleni se normaali, mutta paljon parempi viime viikon pohjamutiin verrattuna. Nyt tosin täytyy olla varovainen. Tunnen itseni sen verran hyvin, että jos olo on vähänkään parempi,
niin alan juoksemaan tuhatta ja sataa taas joka suuntaan. Ainakin niin
tahtoisin tehdä. Nyt pidän kyllä kaikin keinoin tuon oman naruni lyhyenä ja se
mopo ei saa lähteä keulimaan. Jos se lähtee, niin tässä samassa tilanteessa
ollaan taas kuukauden tai kahden päästä.
Kropasta
tosin huomaa, ettei kaikki vielä ole kunnossa. Olen todella kovassa jumissa
vaikka mitään en ole tehnyt. Sitä väliin havahtuu, kun kaikki lihakset
ovat jännittyneinä. Tätä tilannetta seuraa syvään hengitys sekä
rentoutumisyritys. Turhaan. Sama toistuu useaan kertaan. Jossain kohtaa
lihaksia alkaa särkeä sen verran, että harkitsen lääkkeen ottamista, en ota. Onneksi
hieronnat auttavat ainakin jonkin verran.
Saa
nähdä, miten tästä taas jatkuu. Vähän pelottaa, että tämä on jokin hetkellinen
parannus, joka lähtee yhtä nopeasti, kuin tulikin. Toivon että niin ei käy. Nyt
kuitenkin, kun pikkasen jo jaksaa, niin olen saanut tsempattua ruuan ja unen
kanssa. Aineenvaihduntakin alkaa ehkä vähän herätä, kun paino näyttää kilon
vähemmän. Nyt ne
perusasiat kuntoon ja kaikki irti siitä oikeasta hymystä.
Hitaasti,
mutta varmasti.
Tweet
Ihana olet :) <3 voimia kaikkeen
VastaaPoistaIso kiitos :)
PoistaTsemppiä lujasti tulevaan! Kaikilla urheilijoilla tulee vaikeita hetkiä, mutta ilman vaikeuksia ei tule myöskään suuria voittoja! Uskalla innostua onnistumisista :) Ne vie pitkälle!
VastaaPoistaNiinpä, kyllä varmasti, kun tämä on ohi, on taas vähän vahvempi ja viisaampi. Täytyy kyllä noihin onnistumisiin etenkin nyt heittäytyä. Yleensä oon aika vaativa ittelleni, niin nyt vois iloita ihan kunnolla niistä pienemmistäkin jutuista :)
PoistaNyt kun vaan maltat ottaa rauhassa kaikkien elämän osa-alueiden kanssa vaikka tuntuiskin paremmalta. Ite oon tyriny homman monesti sillä, että aatellu liian pian et "kaikki ok taas jatketaan painamista" joka sit hyvin pian kostautunut. Edelleen sairauslomalla jo vuodesta 2011 osa-aikahommia vain tehden, muuta en jaksa. Anna itsesi oikeesti elpyä ja parantua rauhassa. Paljon tsemppiä sinne :)
VastaaPoistaTon kanssa täytyy kyllä olla todella varovainen. Tein ittelleni sellasen "järjen ääni" porukan ja sanoin muutamalle kaverille että jos näyttää siltä, että alkaa taas lähteen hanskasta, niin hakkaa muhun järkee :P Tosin totta kai se on ihan itsestä kiinni, mutta on sitten joku ulkopuolinenkin huutamassa että rauhotu. Nyt vähän rajoilla menee ja ei se kyllä haittais jos vähän rauhottaisin vielä tästä tätä kokonaisuutta.
PoistaOlen vaikuttunut tästä tekstistä ja sun kyvystäsi pukea ajatuksia sanoiksi. Olet rohkea. Sulla on valtava vahvuus siinä, että pystyt myöntämään itsellesi, että on aika jarruttaa. Annat ehkä muillekin samassa tilanteessa oleville esimerkkiä näillä teksteilläsi, ja se jos joku on merkittävää.
VastaaPoistaToivon sulle paljon aurinkoisia päiviä ja kaikkea hyvää!
Kiitos :) Onhan se upeeta jos voi jotenkin jotain auttaa näillä omilla teksteillä tai ehkä jonkun saada vähän jarruttaan ennen kun menee yli. Paljon apua tästä kirjottamisesta on itselleni, niin kiva jos siinä sivussa jollekin muullekin.
PoistaAurinkoa ja kaikkea hyvää sinnekin suunnalle :) !
Tulee oikein paha olo itselle, kun lukee tätä. Olet kaikin tavoin aivan upea ihminen, ainakin minun mielessäni, että tuntuu väärältä kun siulla ei mene hyvin. Toivon enemmän kuin mitään, että saisit asiasi kuntoon! Kun edelliseen tekstiisi avauduin tunteistani ja sain vastauksen sinulta, on jokainen päivä ollut edellistä parempi. Iso kiitos siitä! Koska mie sain siulta apua, haluaisin mie myös auttaa siuta, jos se on mitenkään mahollista. Jos esimerkiksi siusta tuntuu siltä, että haluaisit jutella asioistasi jonkun ulkopuolisen kanssa, olen valmis tarjoamaan apua. :) Toivottavasti et pelästy tai ahdistu ehdotuksestani, tahdon vain auttaa sinua. :) suuren suuri tsemppi siulle!!
VastaaPoista-sinulta apua saanut :)-
Kiitos kovasti avun tarjoamisesta ja tsempeistä :) Eiköhän tää tästä ala pikku hiljaa meneen oikeeseen suuntaan ja alkaa sitä valoakin ehkä jo näkyyn. Ihanaa, että sullakin on parempaan koko ajan menossa asiat ja toivottavasti se suunta jatkuu samana :)
PoistaOle hyvä vain! :) ihanaa jos siullaki alkaa asiat kääntyy parempaan päin, toivotaan et pian kaikki ois kunnossa! :)
PoistaHeip! Tunnistan niin itseni tästä sun tekstistä ja kirjoittelin samanlaisia fiiliksiä pari viikkoa sitten.. Itse olen tismalleen samassa tilanteessa, toki nyt hiljalleen lähtenyt "paluu normaaliin".. Joten täältä tulee myötätuntoa ja rutkasti tsemppiä kyllä sinne suuntaan! Ota oma aikasi, kyllä se siitä, ihan oikeasti! :)
VastaaPoistaJoo, suoraan sanottuna tossa jossain kohtaa oli kyllä sellanen olo, että eikö tää jo vois alkaa paraneen ja en olis uskonu, että ihan hetkeen helpottaa. Onneks ainakin tuolla "normaalin" elämän puolella on menty parempaan jo :) Urheilussa nyt vielä menee hetki, mutta toivon mukaan se seuraa perässä pikku hiljaa. Tsemppiä sinnekin, toivottavasti sullakin palaa pian kaikki takasin sellaseks kun asioiden kuuluiskin olla :)
PoistaAi vitsi. Joku oli tänään fb:hen linkittäny tän sun blogin ja vasta nyt luin näitä sun kirjotuksia. Mä vaikutuin kyllä ihan oikeesti. Enkä sen takia että tällasissa tuntemuksissa olis mitään uutta tai ihmeellistä, joillakin kuilut ei mene näin syviksi, mutta yllättävän monella menee. Älä tekohymyile liikaa. Esittäminen tekee olosta vaan pahemman. Mistä mä sussa vaikutuin on tää tapa millä sä kohtaat tän tlanteen. Ollaan suunnilleen saman ikäsiä, ja mä en usko että mä pystyisin olemaan ton tilanteen tullen puolikskaan yhtä fiksu ja kypsä kuin sä olet, puhumattakaan että uskaltaisin siitä blogissa kertoa, varsinkin kun tällaiset tuikituntemattomatkin päätyvät "julkisen alan" takia näitä lukemaan. Enkä kyllä tiedä ketään muutakaan vastaavaa, monta huonompaa tapaa huonon olon ja masennuksenkin hoitamiseen oon kyllä nähnyt. Mun mielestä sä et tolla asenteella voi lopulta kuin voittaa. Tuo suorittamisen paine ja riittämättömyyden tunne tulee nykyään niin helposti. Tässä asiayhteydessä tuntuu niin typerälle, että kun luin näitä sun aikatauluja niin mulle itselleni tuli huono omatunto kun en ole hommannut harjottelupaikkaa tai edistänyt gradua yms yms. Se tulee niin helposti ihan kenelle vaan, alasta, ammatista ja elämäntilanteesta riippumatta. Tekee liikaa, tekee liian vähän, kokee tekevänsä liian vähän, on liian vähän tekemistä, ihan sama. Dr. Phil kliseitä: oman tilanteen tunnistamisen tärkeys, puhuminen asiasta ja itsensä pitkäjänteinen tarkkailu. Kauheeta keittiöpsykologiaa, niin helvetin totta. Naurettavaa että telkkarissa satunnaisesti juossut nätti mimmi tuntuu yhtäkkiä niin paljon henkilökohtasemmalta ja oikeemmalta ihmiseltä :D Jos (ja kun) taas palaat kilparadoille niin tiedä että sul on yks uus fani lisää! Ota iisisti, faijan sanoin asioilla on taipumus järjestyä. Kun pidät tahdin järkevänä et oikeesti voi hävitä mitään mikä loppujen lopuks merkkaa. Love and peace!
VastaaPoistaKiitti tosi paljon :) Noh, en mäkään aina ihan järjellä ja kypästi näitä asioita ajattele, mutta jossain kohtaa sitten saan ne jäsenneltyä. Tää kirjottaminen auttaa aika paljon ja siks tätä teenkin. Oon nyt tän "kuopan" aikana huomannu, että en saa ihan ajattelemassa näitä asioita päässäni jäsenneltyä ja nähtyä sitä tilannetta, mutta si kirjottamalla kokonaisuus ja jotenkin se koko tilanne selkiintyy.
PoistaJa en tiiä, jotenkin helpompaa ja enemmän "mua" olla rehellinen. Tää blogi on kuitenkin itteeni varten ja jos saan paremman olon kirjottamalla rehellisesti ja avoimesti, niin sen teen vaikka täällä sitten porukkaa käviskin/ei kävis. Toki se on mielettömän iso plussa jos sitten saa lukijoita ja omilla teksteillä ehkä autettua muita. Jotenkin todella kummallista, mutta tuntuu että tässä tän blogin pitämisen aikana on aika paljon paremmin oppinu tunteen ittensä ja samalla kehittyny (lieneekö oikee sana :P ) ihmisenä.
Tässä nyt pää ja kroppa vielä kuntoon ja si pikku hiljaa radoille takas. Kyllä mäkin oon jo alkanu kallistuun ton "asioilla on tapana järjestyä" puoleen :)
Niin ja VOI EI jos nää mun tekstit saa ajatteleen, että täytyy ite skarpata :D Ei !
Tsemppii Noora, hienoa, että aurinko alkoi jo pilkistää. Laulun sanoin ”Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa”… tai toinen laulu vanhaa kiinalaista sanalaskua mukaellen ”kaikki, paitsi purjehdus on turhaa”…
PoistaUrheilu – onko se edes oikeasti tärkeää?
On ja ei.
Ja monen muunkin asian kohdalla voi kysyä ihan samaa…
Mitä sitte jää jäljelle - oikeasti tärkeäksi…
Se on jokaisen itse mietittävä ja arvotettava.
Sulla on upea ura edessä Noora – mikä se sitten onkaan…
Sitä nämäkin hienot tekstisi ovat jälleen osoittaneet.
Ura, päämäärä, aurinko.
Hienoa on se tie, millä sinne päästään.
Se matka on jo itsessään hienoa, kasvattavaa ja opettavaa.
Ilman jo elettyä, et olisi se mikä olet nyt.
Ilman matkaa, susta ei tulisi sitä mitä tulee.
Matkaa iloineen ja suruineen, onnistumisineen ja vastoinkäymisineen.
Aurinko - se paistaa – aina.
Joskus on vaan pilviverho edessä, mutta tärkeää on muistaa, että se paistaa kuitenkin!
Sinullekin taas – ja yhä enemmän.
Ilman urheilua tai sen kanssa!
Nyt ja jatkossa.
Terkuin Lammikko
Kiitos kovasti ihanasta ja ajatuksia herättävästä tekstistä :) niinhän se on, vaikka nyt onkin mitä on, niin en olisi tässä ilman kaikkea, mitä elämässä on tähän asti tapahtunut ja nimen omaan, kyllä se aurinko tulee paistaan taas :)
PoistaVakavaksihan tällaisen lukeminen vetää. Tärkeintä on nyt kai muistaa, että yksin ei tarvitse jaksaa eikä tarvitse kaiken aikaa olla vahva ja pärjätä. Tämän perusteella on tietysti vaikea sanoa, miten pahasta tilanteesta on kyse, mutta kannattaa ihan vakavasti miettiä myös ammattiapua ja lääkärille hakeutumista. Kliininen masennus taitaa olla edelleen yksi eniten alidiagnosoiduista sairauksista ja jos lievän sellaisen antaa pahentua hoitamattomana ja väkisin yrittää sinnitellä eteenpäin, niin seurauksena voi olla kuukausien tai vuosien työkyvyttömyys. Masennuksen osalta on hyvä myös muistaa, että se todella on sairaus eikä se johdu kenestäkään eikä ole kenenkään, kaikkein vähiten itsesi, vika. En sano, että tässä olisi tuosta kyse, mutta jos on, niin siitä ei välttämättä ilman hoitoa toivuta.
VastaaPoistaUrheilu-ura, vaikka sen eteen on tehty mittaamattomasti töitä ja niitä unelmia vaalittu, on sitten kuitenkin lopulta toissijaista elämän peruskysymysten rinnalla. Ihmisenä pitää jaksaa vielä useampia vuosikymmeniä, joten kaikkein tärkeintä on tässä vaiheessa saada itsensä kuntoon.
Oon kyllä ton kanssa tehnyt sinut, että nyt en väännä väkisin tän urheilun kanssa. Aikomuksena ei todellakaan ole lopettaminen, mutta alotan taas kun tuntuu siltä ja väkisin se ei todellakaan lähde mihinkään. Nyt on määrittelemättömän pituinen tauko menossa. Oon myös käynyt ja käyn juttelemassa urheilu psykologin/terapeutin kanssa näistä ja kyllä näiden kanssa on turha painia yksin, jos on ihan urheilijoille tarkoitettua apuakin tarjolla. Nyt yritän olla parhaani mukaan hosumatta minkään kanssa.
Poista