Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Aamulehdessä 27.8 julkaistua:

” Yleisurheilu on pehmennyt nyky-yhteiskunnan muutoksessa ja menettänyt yksilöurheilun raaimmat ja jaloimmat piirteensä. Ristiriita on syvä. Se nyt vain on niin, ettei harrastelemalla pärjää. Turha on kuvitella, että tästä lajista kansainvälinen menestys irtoaa hymy suupielessä. Usain Boltinkin loppu häämöttää. Hän on alkanut inhota oksentelua. Lahjakkuutta ei ole se, että mahdollisimman pienellä harjoituksella tehdään tuloksia. Niihin nykynuoret pystyvät jo fyysisten mittojensa perusteella. Kun harjoitusastetta lisätään, alkaa tulla loukkaantumisia. Eivät ne johdu huonosta onnesta.

Tueksi on saatava rikkumaton pohja, painia, telinevoimistelua, juoksupelejä. Tällä reseptillä voi 15-vuotiaasta ryhtyä tekemään mitä tahansa. Lahjakkuutta ei ole se, että mahdollisimman pienellä harjoituksella tehdään tuloksia.”

Urho Salo oli 50 kerran peräkkäin Kalevan kisoissa toimittajaurallaan.

Ilmeisesti blogi ei kuitenkaan kaikkien silmiin asti ylettynyt. Ei edes Aamulehden kirjoittajien. Voi vain toivoa, että Salo tarkoittaa harrastelulla yleisurheiluun meneviä rahallisia panostuksia sekä lajiliiton toimintaa. Ilmeisesti jotkin asiat ovat toisille täysin mustavalkoisia. Yleisurheilu ja urheilu muutenkin tuntuu olevan yksi niistä asioista. Jos et pärjää ja menesty, olet auttamatta laiska, etkä treenaa tarpeeksi tai lahjoja ei vain ole. Jos menestyt… Niin noh, muulla ei olekaan väliä. Kunhan tuloksia tulee. Oli sinulla sitten treenitunteja enemmän tai vähemmän kuin sillä 20. sijan kaverilla.

Jotkut teistä ovat saattaneetkin lukea Manuela Boscon kirjoituksen http://www.hs.fi/digilehti/urheilu/Leikin+loppu/a1345260329369?jako=c87765167651dd99e60a917984a2e020&ref=fb-share

Te, jotka ette häntä tunne, Manuela on 60m aitojen Suomen ennätyksen haltija ja oli aikanaan melkoisen kova juoksija.

Hänen tekstistään poimittua:

”Väi­tän, et­tä suo­ma­lai­sen huip­pu-ur­hei­lun suu­rin on­gel­ma on luot­ta­muk­sen, yh­tei­söl­li­syy­den ja ilon puu­te.

 Jos Suo­mes­sa ha­lu­taan ke­hit­tää huip­pu-ur­hei­lu­kult­tuu­ria uu­del­le ta­sol­le, tie­toa ja mie­li­pi­tei­tä oli­si ke­rät­tä­vä it­se am­ma­tin­har­joit­ta­jil­ta ja ur­hei­li­joi­den to­del­li­sil­ta tu­ki­jou­koil­ta; val­men­ta­jil­ta, psy­ko­lo­geil­ta ja seu­roil­ta, jot­ka tie­tä­vät, mis­tä on ky­se ja mi­tä ar­ki to­del­li­suu­des­sa vaa­tii. Päät­tä­jät ja po­lii­ti­kot osaa­vat kyl­lä kri­ti­soi­da kii­tet­tä­väs­ti, mut­ta he­ti kun men­nään pin­taa sy­vem­mäl­le rat­kai­su­mal­le­ja ha­kien, al­kaa mo­nen päät­tä­jän pu­he ta­ker­rel­la.

Tä­mä vaa­tii toi­mit­ta­jil­ta omis­tau­tu­vaa asen­net­ta, tin­ki­mä­tön­tä työ­tä ja puh­das­ta ha­lua ym­mär­tää. Ja se on huo­mat­ta­vas­ti vai­keam­paa kuin pin­nal­li­seen ar­vos­te­luun ju­miu­tu­mi­nen. Sil­lä si­tä, mi­tä ih­mi­nen ei ym­mär­rä, sen hän tuo­mit­see.”

Suosittelen lämpimästi koko kirjoituksen lukemista kaikille. Joka sana on totta.

Mikään asia ei ole täysin mustavalkoinen. Jos treenaamalla 15 tuntia päivässä tietäisin voittavani olympialaiset, tekisin sen ehdottomasti ja ilman pienintäkään epäilystä. Voin myös sanoa, että niin tekisi suurin osa muistakin urheilijoista. Se ei kuitenkaan onnistu niin helposti. Jos Suomen yleisurheilun ja urheilun tilanteen parantaminen onnistuisi muutaman lauseen kommentilla: ”Tehkää kovemmalla asenteella, tehkää monipuolisemmin, tehkää paremmat pohjat, treenatkaa enemmän ja kovempaa”, eivätkö asiat olisi jo paremmin?

 Usain Bolt harjoittelee treeniryhmässään vähiten. David Storl, olympiakisojen hopeamitalisti kuulassa, treenaa 10 tuntia viikossa. Nämä mainitsemani urheilijat ovat tietenkin huippulahjakkuuksia, mutta jos nämä herrat lisäisivät harjoitteluaan 10 tunnilla viikossa, olisivat tuskin tuloksena uudet ennätykset. Jos voittajat mitattaisiin yksin treenimäärällä, mitalilistat menisivät monessa lajissa uusiksi.

Jokaiselle urheilijalle täytyy löytää se asia joka toimii. Toiselle toimii 30 tuntia treeniä viikossa, toiselle 10 tuntia, toiset tarvitsevat jatkuvaa voimaharjoittelua, toisilta voimaharjoittelu vie herkkyyden. Muotti ei ole kaikille se sama. Ikävä kyllä urheilu-uria on jokaiselle vain yksi, ja vaikka sitä en tahtoisi itsellenikään myöntää, on tässä hommassa myös yläikäraja. Jotkut löytävät sen punaisen langan tekemiseen heti, toiset etsivät sitä koko uransa löytämättä sitä. Varmaa on se, että kun lanka löytyy, alkavat löytyä tuloksetkin.

Kalevan kisoista sen verran, että Nooralotta Neziri jäi 12 sadasosan päähän Suomen ennätyksestä, toiseksi tullut Elisa Leinonen 28 sadasosan päähän. Jonathan Åstrand jäi 25 sadasosan päähän 200m Suomen ennätyksestä. 400m aitojen voittaja Anniina Laitinen juoksi seitsemän kymmenyksen päähän Helsingin Em-kilpailujen A-rajasta. Venla Paunonen hävisi Anniinalle kuudella sadasosalla. Oskari Mörö jäi 62 sadasosaa samaisesta rajasta. Oona Sormunen olisi ollut keihään tuloksellaan Helsingin Em-kilpailuissa 7 sijalla . Eleriin Haas jäi 4cm korkeuden Suomen ennätyksestä ja Elina Smolander hävisi hänelle 2cm. Hanna-Maari Latvala juoksi 200m metrillä uuden ennätyksensä, joka olisi tuonut Helsingissä Em-kilpailuissa 5. sijan. Miehet heittivät keihästä todella pitkälle. Lehdestä lainattua; ”Elokuu 2012, Lahden Kalevan kisat: Hyvä keihäskisa. Muuten maailman tasosta ei puhuta. Muutamat lajit muistuttavat nuorten SM-kisoja. Elääkö toivo? Väki katselee kentälle kuin hakisi apua.”

Totta on, että Suomen yleisurheilun taso on jäänyt monen muun maan tasosta. Faktaa on myös se, että ajat ovat muuttuneet. 30, 40, ja 50 vuotta sitten kentät ja välineet olivat huonompia, tieto ei kulkenut samalla lailla, erilaiset testauskeinot ja huoltaminen eivät olleet samaa tasoa kuin nykyään. 

 Toinen fakta: osallistujamaita olympialaisissa ja muissa arvokisoissa on huomattavasti enemmän, harrastajamäärät ovat myös kasvaneet maailmalla, muiden maiden panostus urheiluun on kasvanut kaikilla tasoilla, säännöt ja erilaisten ”apukeinojen” käyttäminen ovat tiukentuneet ja samaan aikaan dopingaineet ovat kehittyneet. 

Urheileminen arvokisatasolla vaatii pitkäjänteistä työtä ja kokonaisvaltaista panostusta. Tämä kokonaisvaltainen panostaminen ei monessa urheilulajissa Suomessa ole edes mahdollista ja syynä tähän ei ole panostajien puute. 

Viimeinen fakta: harrastelijoita suomenmestaruuskilpailuissa ei ole, urheilijoita on.

Vielä lopuksi.

Viimeisen kahden viikon aikana olen saanut vastata melkoisesti erilaisiin kysymyksiin urheilusta ja urheilijan arjesta. Olen yrittänyt parhaani mukaan vastata noihin kysymyksiin tavoitteenani avata lisää urheilijoiden arkea koko kansalle. Palautetta on tullut paljon ja siitä ehdoton enemmistö on ollut positiivista. Suurimmissa unelmissanikaan en tätä odottanut. Kaikille tsemppaajille, minuun ja meihin urheilijoihin uskoville ja teille, jotka uskallatte seurata unelmianne niin kentällä kuin sen ulkopuolella, minä ja kollegani kiitämme. Koko sydämistämme.