Surkeaa, naurettavaa,
huonoa, epäonnistujia, turisteja, sisuttomuutta, selkärangattomuutta ja tahdon
puutetta. Nämä ovat muutamia niitä sanoja, joilla on kuvattu suurta osaa Suomen
olympiaurheilijoista. Rumempiakin kuvauksia löytyy, mutta jätän ne nyt
kirjoittamatta.
Olen
naisyleisurheilija Pirkanmaalta. Olympialaiset ovat olleet unelmani jo lähes
kaksikymmentä vuotta. Jo pienenä tyttönä seurasin urheilijoita, jotka kisasivat
olympialaisissa ja toivoin, että joskus pääsisin sinne itsekin. Treenitunteja minulle kertyy viikossa se 10–24 tuntia ja tuo 10 -tuntinen
viikko on melkeinpä jo lomaa, koska treenejä on niin vähän. Urheilun rinnalla
on aina tullut koulu tai työt. Viimeisin vuosi hommaa on tehty samalla, kun
olen opiskellut ammattikorkeakoulussa ja normaaliin viikkoon kuuluu 25–35
tuntia koulua ja jo nuo yllä mainitut 10-24 tuntia treeniä. Koulussa tai töissä
on käytävä, koska ruoka on jostain saatava pöytään. Alkoholia en käytä, karkit,
suklaat ja muut herkut jäävät syömättä. Näen kavereitani ehkä kerran
kuukaudessa jos ehdin ja ulkona en juuri käy. Unta on saatava se 9 tuntia ja
rytmin on pysyttävä hyvänä, koska muuten tätä ei pysty tekemään. Erilaiset
hulluttelut ja riehumiset on jätettävä, koska loukkaantumisen riski on liian
suuri.
Tämä on omaa arkeani,
ollut jo useamman vuoden. Tavoitteeni on tänä vuonna saada ihka ensimmäinen
Kalevan kisojen mitali ja tietenkin paikka Suomi – Ruotsi -maaottelussa.
Unelmani on päästä olympialaisiin Rio de Janeiroon. Jos kaikki menee
täydellisesti, välieräpaikka siellä olisi mahtava ja unelmien todellinen
täyttymys olisi finaali, joka vaatisi jo pienen ihmeen. Mitalia en kuitenkaan
tule koskaan näkemään. Lajissani on yksinkertaisesti liian kova taso ja nuo
suurten maiden koneistot hoitavat mitalit itselleen.
Kukaan urheilija ei
urheile epäonnistuakseen. Tätä elämää ei jaksa sisuton ja surkea ihminen. Ei
edes minun tasollani, puhumattakaan olympiatason urheilijoista. Kukaan ei mene
tarkoituksella alisuorittamaan mihinkään kisoihin. Kyllä kaikki urheilijat
tietävät kun he ovat epäonnistuneet. Urheilijat ovat niitä itsensä kovimpia
ruoskijoita ja epäonnistumisen anteeksiantaminen itselleen on vaikeaa. Se on
kuitenkin tehtävä.
Seurattuani näitä kisoja
en voi olla kun surullinen. En urheilijoiden takia, sillä he ovat kaikki
osaltaan voittajia. Treenaamaan olen aina jaksanut mennä niin räntäsateella
kuin pakkasellakin. Vaikka treeniolosuhteet eivät parhaat ole olleet, treenit
on tehty ja kaikki menty urheilun ehdoilla. Joskus tämä homma on melko
yksinäistä, mutta valmentaja, perhe ja ystävät auttavat jaksamaan. Näiden
julkisten lynkkauksien jälkeen on kuitenkin kysyttävä: Uskallanko kohta edes
yrittää toteuttaa unelmaani? Tahdonko joutua mahdollisesti kisoihin päästyäni
haukuttavaksi ja pilkattavaksi, jos en ylisuorita tai pääse omalle
ennätystasolleni. Jos tuo YKSI päivä elämäni 27 375:sta päivästä epäonnistuu,
olen roskaa. Se määrittelee minut urheilijana ja sen mukaan olen surkea,
sisuton, epäonnistuja ja turisti.
Kaikesta huolimatta aion
kuitenkin yrittää. Urheilu on elämäni rakkaus. Se on se asia, joka tuo
suurimmat surut ja ilot elämääni. Olen urheilija, suomalainen urheilija.
Noora Toivo
400m aitajuoksu
Toijalan Vauhti
Finland
Kirjoitus julkaistiin myös Turun Sanomissa. Lähetin tekstin myös Hesariin, mutta en tiedä julkaistaanko siellä.
VastaaPoistaVoin sanoa, että kävi olympiahaaveittesi tai urheilu-urasi kanssa miten vain, niin olet nyt jo voittaja...Tiedän kokemuksesta, että vaikka ei ihan sinne ylemmälle huipulle pääsisikään, antaa urheilu ja siihen panostaminen voimia koko loppu elämään, joka on kuitenkin urheilu-uran jälkeen paljon pitempi. Elä siis ja nauti jokaisesta hetkestä nyt ja aina. T: ex urheilusetä 42v
PoistaHyvä Noora! :)
VastaaPoistaHyvä Noora ja muut urheilijat!
VastaaPoistaLoistavaa Noora! Kiitos.
VastaaPoistaLoistava ja ajattelemaan laittava kirjoitus. Kaikilla pitää olla unelmia, pidä sinä omastasi kiinni!
VastaaPoistaHyvä kirjoitus, tsemppiä Kalevan Kisoihin!
VastaaPoistaHyvä kirjoitus, mutta toisaalta sinulla on tavoitteita. Nykyiset urheilijat lynkataan pääasiassa sen takia, että asennetta ei löydy. Ollaan tyytyväisiä siihen kuinka jäätiin vain 2sek tämän kesän vauhdista ja selitellään sillä, että tähän aikaan päivästä ei juoksu/uinti oikein kulje. Eli selittelyt sikseen ja tavoitteet realistisesti kohdalleen jo ennen olympialaisia olevissa haastatteluissa. Nyt ylen selostajista joku taisi sanoakin päättäjäisissä, että Suomella oli todellakin liian iso joukkue, olympiakomitean ei pidä lähettää sinne edes niitä joiden taso ei riitä. Nuoret ovat ehkä asia erikseen, mutta heillekin tulisi selvemmäksi, että olympialaisiin tarvitaan tasoa, että pääsee sinne ja töitä tulisi varmasti tehtyä enemmän jollei ensimmäisellä b-rajalla valita kisoihin taistelemaan sijoista 35 ja alaspäin. Kyllä jokainen urheilija varmasti joutuu jossain vaiheessa uraansa lynkatyksi, mutta se on sitten taas median työtä, ei välttämättä kansan vaikka media niin sanookin...
VastaaPoistaLupeKani oletko itse urheilija? Onko ajatukset sun vai edellisen urheilulehden nettiversion artikkeleista?
PoistaNooralla on pointti siinä mistä puhuu yllä. Pointti on olla urheilija (anteeksi jo valmiiksi että tulkitsen saa korjata...), pointti on tavoitella sitä mikä saa aamulla heräämään päivästä toiseen, joka viikko, joka kuukausi, joka vuosi. Urheilijan arjessa ei ole aamulla soitettavia sairaslomapäiviä tai "muuten vaan" vapaapäiviä. Urheilua tehdään sisältäpäin syttyen ei ulkoisten pakotteiden kuten raha tai menestyminen pohjalta.
Eikö olisi meillä muillakin pointtia suoda heille se mahdollisuus. Mahdollisuus elää sisältäpäin innostunutta elämää arvoa antavasti ja rinnalla seisten, juniorikenttien hiekoilta Olympialaisten mondoille???
Harva meistä täällä on saanut elämäänsä harjotella, kaikki ollaan ensikertalaisia. Minusta on ihailtavaa, että joku käyttää tämän "harjoittelu kertansa" asioihin, jotka motivoivat sisältäpäin, joista voi ylpeänä kertoa lapsille ja lapsenlapsille. Jotta voi vanhana katsoa taakseppäin ja todeta, että ainakin yritin...
Toisten yritykset palkitaan mitaleilla, toisten jollain vaikeammin havaittavissa olevalla suoritteella. On kuitenkin todennäköisempää, että mitali tulee jos muut seisovat rinnalla kannustaen, kuin piikittelemällä tuo sisäinen motivaatio henkihieveriin jo lähtöviivalla.
-Karli
Hyvä kirjoitus. Omien unelmiesi tavoitteleminen näkyy kirjoituksessasi, kuten sen pitääkin.
PoistaKirjoitan tähän nyt joitain hajanaisia ajatuksia, joita tekstisi minussa herätti ja koska lupasin itselleni että kirjoitan jatkossa enemmän vastauksia lukemiini blogeihin.
Myönnän ensin, että ei, en ole urheilija. Olympialaiset menivät pääosin ohi, mutta seurasin urheilu-uutisointia bongatakseni taas inhokkiotsikoitani ja ollakseni edes vähän perillä siitä mitä rengaskisoissa tapahtuu.
Yksi asia, mitä en ole ikinä käsittänyt on urheilumedian tapa omia kunnia mitaleista aina Suomelle ja syytää epäonnistumiset yksilöiden hartijoille. Kyllä te tiedätte - "Suomi voitti kultaa!" vs. "Urheilija X:n ratkaiseva virhe - mitalihaaveet murenivat".
Voitto tuo aina maalle glooriaa, kun taas pyllylleen tupsahtanut tai liian lyhyen matkan hypännyt urheilijarukka vedetään julkisen teilipyörän läpi, yksilönä.
ME tahdomme voittaa, mutta emme tahdo että JOKU pettää koko kansallisen luottamuksemme. On helppo istua kotisohvalla kalja kädessä ja makkarat grillillä paistuen ja huudella sille HD-tasoiselle urheilukuvalle että "Juokse nyt kovempaa" tai "yritä nyt edes!".
Uskon että julkisuuden tuoma taakka on etenkin huipputasolla raskas kantaa, varsinkin jos kaikki ei itse kilpailutilanteessa mene kuten on alun perin treenattu ja suunniteltu.
Vaan siltikin;
Kukaan ei pakota urheilijoita menemään sinne kilpailuihin kaiken sen kritiikkikoneiston eteen. Ei kukaan. Sen valinnan tekevät urheilijat itse.
Tässä on myös kirjoituksen ristiriita - Tehdään pitkää päivää, treenataan raivolla, ei jätetä harjoituksia väliin vaikka treeniolosuhteet ovat huonot ja taivaalta sataa kissoja ja koiria, mutta lopulta mietitään sitä että uskalletaanko unelmaa tavoitella ainoastaan sen takia, että joku joka ei elä samaa rääkkiä saattaa sanoa pahasti mediassa.
"Urheilu on elämäni rakkaus. Se on se asia, joka tuo suurimmat surut ja ilot elämääni."
Asiat, joita rakastaa voivat olla vielä raskaampia kantaa kuin mitä luulee. Tässä voisi ajatella että julkisen lynkkauksen uhka tulee sen elämän rakkauden harjoittamisen sivutuotteena.
Urheilukoneistot saattavat muuttua. Joillain mailla saattaa olla enemmän rahaa käytettävissä harjoitteluun. Joillain on paljon suuremmat taustavoimat.
Kritiikki on kaikille urheilijoille sama.
Noora, toivotan sinulle oikein hyvää treeniä ja menestystä Kalevan Kisoihin. Muista, että teet asiat itse ja arvioit omaa menestystäsi itse - ulkopuolinen kritiikki jääköön omaan arvoonsa.
Osut naulan kantaan. Asia on juuri kuten kirjoitit. Suomi on kuitenkin Olympialaisten kaikkien aikojen mitalitilaston ylivoimainen kärki jos suhteutetaan asukaslukuun.
VastaaPoistaMitä tarkoitat tällä:"suurten maiden koneistot hoitavat mitalit itselleen."?
VastaaPoistaKaikki on sinusta itsestäsi kiinni.
Nimim. Olympiamitali Albertvillestä, -92.
Maailma on muuttunut 20 vuodessa. Ei läheskään kaikki ole kiinni vain urheilijasta itsestään. Yksi asia, missä on menty paljon eteenpäin, on koneiston urheilijalle tarjoama tuki. Tästä kolme esimerkkiä.
PoistaKun urheilijalla on jotain fyysistä vaivaa, kuinka helposti ja nopeasti hän saa siihen apua, diagnoosin, hierontaa, fysioterapiaa? Mitä hankalampaa avun saaminen on, sitä todennäköisemmin se jää pienten vaivojen osalta hakematta, koska Nooran kuvaamassa elämäntilanteessa joutuu tekemään jatkuvasti kompromisseja ajankäyttönsä suhteen.
Kuinka suuri ero on ammattiurheilijan ja amatöörin (ransk. rakastaja!) todennäköisyydessä sairastua ja / tai loukkaantua siksi, että voi / ei voi levätä riittävästi ja optimaalisiin aikoihin.
Entä kuinka paljon menestymismahdollisuuksiin vaikuttaa se, kuinka paljon hänellä on aikaa paneutua ravitsemukseensa (jos hänen edes tarvitsee tehdä sitä itse!) ja käyttää lisäravinteita tarpeen mukaan?
Jokaisen urheilijan mahdollisuutta yltää mitaleille nämä ja vastaavat toimivan systeemin tuottamat kilpailuedut eivät ratkaise, mutta tekevät menestymisestä helpompaa. Silloin kun urheilijan ympärillä ei ole huippuunsa hiottua tukijärjestelmää, hänen täytyy kompensoida antamansa tasoitus olemalla parempi jossain muualla!
Heitän pienen analogian, joka toki yksinkertaistaa todellisuutta :) koska tässä voitto ei ratkea pelkästään oman suorituksen perusteella. Jos tavoittelet raviveikkauksessa (V76 vai mikä se nykyään on) päävoittoa, kumpi voittaa sen todennäköisemmin, se jolla on käytettävissään avustajia, jotka voivat seurata hevosia eri raveissa ympäri maata ja pelata isosa systeemeitä, vai se jolla on käytössään vain omat havaintonsa ja pieni pelikassa? Toki kumpikin voi päävoiton saada...
Onnittelut mitalista Herra Herras.
VastaaPoistaJos kaikki on vain itsestään kiinni, mitä kummaa valittelua sitten kuuluu penkkiosastolta tai herraportaista - eihän urheilija ole kellekkään velkaa, eihän?
Huippu-urheilu on kuin lohen kalastus: niin hieno kala että kannattaa vaikka ei tärppäisi. Epäonnistumisen hetkellä tarvitaan vain kannustusta - ellei siihen pysty, on turhaa tuo menestyksellä rehentelykin.
Pakko kommentoida, sillä ensinnäkin mukavaa löytää urheilijoiden blogeja ja pääsee vakoilemaan tekemisiä!
VastaaPoistaToisekseen kommentoin tuota kirjoitustasi. Olen itse arvostellut asenteita, joita haastatteluissa joidenkin urheilijoiden osalta kuuli. Kuitenkin jokaisella kuuluu olla omaan kuntoon ja tulostasoon riittävät tavoitteet.
Jos käteen jää oma ennätys ja 24. sija voi suoritukseen olla erittäin tyytyväinen. Eihän kilpailemisessa ole mitään järkeä, jos ainoastaan varmana voitosta voi kisailla? Kuitenkin jäädessä esimerkiksi 400 metrillä 2 sekuntia ennätyksestä ei kilpailun jälkeen voi sanoa " olen tyytyväinen päästessäni tänne, sillä tämä oli kiva palkinto vuoden uurastukselle".
Kolmas kommentti:
Hienoa että ihmiset alkavat ymmärtää, että mitaleja on vaikea vaatia jos ammattiurheilua ei mahdollisteta. Koska oli työ/koulu miten helppoa tai vaativaa se vie pois sitä tärkeä lepoa, jota muiden maiden olympiajoukkueet saavat. Näin reenien määräkin jää Suomessa vähemmäksi kuin muualla, koska kroppa ei ehdi palautua levon riittämättömyyden vuoksi. (Itse kirjoittelin juuri pääkirjoituksen omaan lajilehteemme asiasta)
Keep on going :)
Hieno teksti Noora!
VastaaPoistaJa Herra Herras; Kyllä se vaan niin on, että suurten maiden koneistot hoitavat mitalit itselleen. Ei varmaan missään maassa panosteta urheiluun niin vähän rahaa kuin Suomessa. Suomen valtio, Suomen yhteiskuntasysteemi ja täällä vallitsevat asenteet ei vaan yksinkertaisesti tue huippu-urheilua. Ihan vaikka esimerkiksi, että Suomessa on lähes mahdotonta elää urheilulla. Suurimmassa osassa muista maista lahjakkaat urheilijat bongataan mahdollisesti jo nuorina, heihin todella panostetaan ja he usein urheilevat täysipäiväisesti. Suomessa nuoret lahjakkuudet joutuvat käymään koulua urheilun ohella, jotta saavat Kelan säälittävän pientä opintotukea (vrt. 470/kk siitä että opiskelet vs. n. 700-1000/kk toimeentulotuki niille, jotka eivät jaksa tehdä töitä eivätkö opiskella, ts. eivät tee mitään) että pystyvät maksamaan vuokransa ja elämisen kustannukset.
Sitten kuitenkin odotetaan kisoista huippusuorituksia. Valitettava mutta erittäin ymmärrettävä fakta on, että harvassa ovat ne (joihin ilmeisesti sinä HerraHerras lukeudut), jotka näistä lähtökohdista onnistuvat ponnistamaan korkeimmille sijoille.
Ei tällaista tosiaankaan jaksa muut kuin erittäin sisukkaat urheilijat, joiden rakkaus urheilemista kohtaan ylittää kaikki ne haasteet, joita urheilijan elämään Suomessa kuuluu.
Aivan loistavaa tekstiä! Jatka kuule samaan malliin, follow your dreams äläkä välitä muiden mielipiteistä. :) Tsemppiä sinulle!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTuli työnantaja nimimerkillä, oikea alla!
PoistaHyvin kirjoitettu Noora! Kuvialit Suomalaisen nuoren urheiljian arkea erittäin hyvin.
VastaaPoistaYksi asia jäi minua kuitenkin vaivaamaan. Kirjoitit: "Mitalia en kuitenkaan tule koskaan näkemään." Eikö asenne tulisi olla juuri päinvastainen? "Teen maailman ennätyksen ja voitan." Jos tavoitteeksi laittaa välieräpaikan niin finaaliin ei todennäköisesti pääsekkään. Se että maailman ennätys, tai edes finaalipaikka, ei välttämättä ole realistinen niin tavoite tulisi olla siellä!
Siellä itselläni oli tavoitteeni kun olin 18-19 v -80 luvun lopulla. Valitettavasti lukuisat loukkaantumiset kaatoi mahdollisuudet ja tulevaisuuden urheilijana. Edelleen sama ajatusmaailma seuraa minua työnteossa. Tavoite olla paras siinä mitä minä teen. Joskus onnistun, usemmiten en. Kun en onnistu niin ottaa päähän ja itsekritiikki on kova. Terveen itsekritiikin kautta kuitenkin löytyy työkalut parantaa suorituksia. Ja piruvie olen harmissani että en päässyt näyttämään maailmalle miten kovaa mennään 110m -aidoilla...
Lopuksi haluan toivottaa sinulle menestystä tulevaisuuteen ja minä odotan suurella innolla juoksuasi Rion 400m -aitojen finaalissa! Toivon että laitat tavoitteesi sinne, vähintään sinne. Uskon että sinä voit siinä onnistua!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKyllä tavoitteiden kuuluu olla korkealla. Onnistumiset tuovat itsevarmuutta ja itsevarmuutta seuraa se, että tavoitteet nousevat. Itselläni on ollut sen verran takapakkeja tässä urheilussa, että tuo kultamitalin hakeminen on vielä toistaiseksi pois suljettu. Voi olla, että muutaman vuoden päästä sitä hakee tai sitten ei. Samaan aikaan en kuitenkaan voi laittaa tavoitteita aivan täysin mahdottomuuksiin. Tämä on ehkä hieman vaikea järkevästi selittää, mutta jos tavoitteet ovat 52 sekunnissa ja omat tulokset ovat 58-59 sekunnin luokkaa on sen 52 sekunnin hakeminen todella raskasta, etenkin jos kehitystä ei toivotusti tapahdu. Jos tavoitteet ovat valovuosien päässä on motivaatiota tekemiseen vaikea joskus hakea, jos takaraivossa hakkaa se, että tietää ettei siihen mitaliin ole mahdollisuutta. Toisaalta sitähän ei tiedä mihin kaikkeen se oma potentiaali riittää. Itselläni ainakin tuo tavoite ja unelmat elävät sen urheilun kanssa. Tänään se on tätä ja huomenna se saattaa olla jotain muuta. Kun aloitin urheilun yksi suuri unelma oli saada SM-mitali, nyt niitä on monta. Sen jälkeen tahdoin Suomi-Ruotsi -maaotteluun, nyt siellä on käyty. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että voi kun joskus pääsisin arvokisoihin juoksemaan, nyt on yhdet alle 23-vuotiaiden Em-kilpailut käyty. Tällä hetkellä nuo olympialaiset ovat se unelma, toivottavasti muutaman vuoden päästä uusin tavoite on se mitali ja maailmanennätys.
PoistaEn oikeasti ymmärrä ajatusta siitä, että jos urheilija on tuloksillaan saanut osallistumisoikeuden olympialaisiin, se ei riitä kisamatkaan! Jos me olisimme urheiluhullua kansaa tietenkin se riittäisi, vaan kun olemmekin menestyshulluja (joo, yleistän).
VastaaPoistaTuo menestysvaatimus on kuitenkin yksi menestymisen lisäeste. Keskimäärin suomalaiset urheilijat näyttävän kestävän paineita huonommin kuin monet muut. Väitän että epäonnistujien kohtelu on yksi syy siihen. Paineita luovassa ilmapiirissä kestävät "kovapäisimmät", mutta muutkin voivat onnistua, jos heillä on takanaan innostava, myönteinen ilmapiiri. Ajatellaan erityisesti urheilijaa, joka on loukkaantumisen tai tekniikkavirheen jäljiltä epävarma suorituskyvystään. Harjoituksissa onnistumisia on jo tullut. Kääntyykö hänen tunnetilansa paineessa epävarmuuteen ja pelkoon vai luottaako hän mahdollisuuteensa onnistua? Kumpi tuottaa onnistumisia?
Tässä tietenkin valmentajan ihmistuntemus on iso tekijä, joka vielä korostuu joukkuelajeissa, kun tunnettavia on monta. Jos hän osaa kohdella urheilijaa oikein, hän potkii persauksille sitä jota se auttaa, rauhoittaa ylivirittyvää, ohjaa urheilijaa (jos ei ole oppinut tekemään sitä itse) keskittymään suorituksen siihen osa-alueeseen, joka parhaiten johtaa onnistumiseen, jne.
Toinen iso asia, johon menestysvaatimus vaikuttaa, on urheilijan mahdollisuus saada sponsoritukea. Jos olympiaurheilijan status olisi yleisön silmissä meriitti, olisi hänen tukemisensa sitä myös yrityksille. Nythän monet firmat eivät halua leimautua niihin joita kommentoidaan näin: "Surkeaa, naurettavaa, huonoa, epäonnistujia, turisteja, sisuttomuutta, selkärangattomuutta ja tahdon puutetta."
Tässä yhteydessä haluan nostaa esiin kisavalinnan kerroinvaikutuksen. Urheilijan on paljon helpompi löytää taloudellisia tukijoita, jos hän on arvokisaurheilija. Näin kisamatka voidaan nähdä myös investointina siihen että urheilija voi helpommin saada seuraavan olympiadin, mm-kisaperiodin tai vastaavan aikana usein moninkertaisen määrän tukea. - Kuinka monen uran jatko riippuu tästä?
Oma lukunsa on se, miten urheilijoittemme voitontahtoa voisi vahvistaa. Tässä olemme suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa vaarallisella tiellä, koska peräänantamattomuutta, sitkeyttä ja vastuksien voittamista tarvitaan elämän kaikilla alueilla - ja armollisuutta niitä kohtaan jotka epäonnistuvat.
Onkohan muuten kukaan antanut urheilijoillemme mediavalmennusta? Niin moni on tosiaan haastatteluissa päästänyt suustaan asioita, jotka olisi kannattanut jättää kokonaan sanomatta tai ainakin muotoilla fiksummin. Ei ole viisasta kertoa olevansa "tyytyväinen siitä että pääsi kisoihin", jos suoritus epäonnistuu. Toki voi kertoa "miten hieno tapahtuma olympialaiset ovat ja mukaan pääsy on ollut unelma lapsesta lähtien (kenellä urheilua harrastaneella ei olisi ollut?), mutta harmittaa se, että ei ollut parhaimmillaan". Jos jotain analyysin tynkää pystyy antamaan joitain minuutteja suorituksen jälkeen, hyvä. Mutta paljon saisi ymmärrystä silläkin, jos kertoo ettei heti tiedä, miksei onnistunut - tyyliin "täytyy valmentajan kanssa käydä suoritus ja valmistautuminen läpi ja katsoa, mitä pitää tehdä toisin". Erilaisia strategioita on paljon, ja niitä kannattaa osata käyttää.
Lopuksi on pakko vielä kysyä, että koska vanhoja käryjä tulee maailmalta aika tiuhaan, kuinka iso osa eri lajien huipuista on puhtaita. Jos tilanne on niin paha kuin pelkään sen olevan, puhtaana on vaikea pärjätä. Kuinka paljon tämä selittää tilannetta? Urheilussa liikkuu niin iso raha, että kiusaus on varmasti iso. Miten urheilun moraali olisi erilainen kuin vaikkapa pankkimaailman, missä osa toimijoista on keksinyt tapoja manipuloida markkinoita kasvattaakseen voittojaan?
Anna palaa vaan Noora, sinunlaisia urheilijoita Suomi kaipaa. Aikamoinen häly on tosiaan olympialaisista noussut mutta sitähän se aina on kun kaikkien täytyy päästä asioita kommentoimaan (hmmm). Yllä puhuttu mediavalmennus olisi aivan hyvä ottaa mukaan treeniohjelmaan. Suurin kohu on varmasti noussut juurikin kommenteista, joita ei antaja sen enempää ajatellut ja näin ollen siitä saattoi saada aivan väärän kuvan urheilijan todellisesta tarkoituksesta.
VastaaPoistaHieno kirjoitus Noora!
VastaaPoistaOlen kanssasi kaikessa aivan samaa mieltä ja pahoitin oman mieleni kuunnellessani mediaa tai sosiaalisen median kommentteja.
Nyt monet takertuvat urheilijoiden lausuntoihin, joita he antavat suorituksensa jälkeen. Hyvänen aika, siinähän on tunteet aivan pinnassa -eihän siinä pysty antamaan rakenteellista lausuntoa suorituksestaan. Asiaan voisi palata vaikka päivän jälkeen.
Ja kuten sanoit, juuri tuona päivänä voi mennä hyvin tai huonosti. Ei yhden päivän perusteella saa lytätä koko urheilijaa!
Onnea sinulle opiskeluun ja urheiluun! Haaveile, aseta unelmia ja ennen kaikkea nauti tekemisestäsi!
Ainoastaan sohvaperunat ja huonosti urheilussa menestyneet eivät ymmärrä miten vaativaa on urheilijan elämä. Ei se niin helppoa ole menestyä. Aina on joku mollaamassa. Onneksi maailmassa on vielä ihmisiä jotka seuraavat urheilua, vaikka menestystä ei edes tulisi. Suomessa on sellainen ongelma, että kun menee hyvin, ollaan niin kannustavia.Mutta sitten kun menee huonosti, ollaan heti valittamassa, että miksi toi ei menesty. Urheilun seuraaminen on kuin avioliitto. Pitää kannustaa myötä-ja vastoinkäymisissä.
VastaaPoistaTsemppiä Noora. Älä lannistu.
Hieno kirjoitus tärkeästä aiheesta!
VastaaPoistaTsemppiä jatkoon Noora ja haehan se mitsku kotiin Lahdesta!
http://www.youtube.com/watch?v=Y7zntXR-VmA
VastaaPoistaJoudun Noora meneen sun kans naimisiin. <3
Hienoa Noora! :) Muistan vielä junnuajan, kun juoksin aina välillä NoU:n viestitiimissä teitä vastaan.. Pitkälle omiin suuntiin on tuosta ajasta kyllä menty.. :)
VastaaPoistaHienoa, että vielä jatkat ja toivottavasti tuo Rio-tavoite ja kaikki muutkin tavoitteet sen jälkeen täyttyvät! On sitten minullakin kerrottavaa vanhana, kun voin kertoilla puolitutuista olympiatähdistä! :) Tsemppiä! :)
Tsemiä.. itse hyppään loikkaa..tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu.. En edes jaksa selittää/vastata kun ihmiset kysyy miksi sä tätä teet jos et pääse olympialaisiin tai et saa tästä rahaa :D tsemiä Kalevaan ja syksyn rankkoihin treeneihin! 400:n aidat > kuningaslaji <3
VastaaPoistaVoi että! Pahalta tuntuu oikeen teijän puolesta, kun ajattelee mitä kaikkea sitä joutuukin kuuntelemaan "surkean suorituksen" jälkeen.. Syvä huokaus. Ehkä me suomalaiset joskus vielä opimme, toivottavasti! :)
VastaaPoistaKiitos tästä kirjoituksesta kaima! Toivottavasti kaikki vain ajattelisivat samoin.
VastaaPoistaMinusta on vain upeaa jos on omassa lajissaan maailman parhaimpien joukossa. Koska en usko, että itse ainakaan tulen olemaan maailman parhaita ammatissani, harva muistakaan ihmisistä on sitä. Urheilijat jos jotkut ovat sitä.
Vaikka olen aika harvoin penkkiurheilija(lähinnä olympialaisten aikaan kun ei tule muuta ohjelmaa.), kun katson urheilua kannustan ja myötäelän. Tietenkin onnistumista on kivempi katsoa kuin epäonnistumista.
Ja tuntuu, että moni suomalainen ajattelee mitalien olevan SUOMEN, ei kyseisen urheilijan. Minusta kaikki kunnia on urheilijan. Toivotaan ettei tämä mitätöivä ilmapiiri kannusta nuoria lahjakkaita urheilijoita lopettamaan.
Ja onnea kisoihin! Peukut pystyssä jännitän puolesi! (^_^)b
Tämä oli ilo lukea. Kiitokset, Noora.
VastaaPoistaToivottavasti ihmiset ymmärtävät.
Olen harrastanut pitkään kamppailulajeja ja nähnyt sitä myötä mitä maailman huipulle vaaditaan. Suomessa tämä ei käytännössä ole mahdollista, sillä treenaamiseen ei riitä aika. Otetaan esimerkkinä judo.
Ranskassa judokat elävät hyvin urheilijoille suunnatuilla tuilla. Päivätyötä ei tarvita judon lisäksi. Suomessa tämä ei ole mahdollista kenellekään.
Miten "amatööriharrastajat" voivat pärjätä ammattilaisille, jotka saavat treenaamisesta palkkaa?
Oli ilo lukea ajatuksiasi ja olet kirjoittanut ihan asiaa.
VastaaPoistaHieno ja osuva kirjoitus. Tsemppiä ratakierroksille. Mahtavaa, että pidät unelmasta kiinni ja elät sitä.
VastaaPoistaHyvä teksti! Unelmat eivät kuole koskaan, niitä kohti ja TSEMPPIÄ!!
VastaaPoistaTsemppiä Noora, oikein hyvä kirjoitus ja totta joka sana. Toivottavasti pääset toteuttamaan unelmasi! Tsemppiä opintoihin ja urheiluun.
VastaaPoistaAjatuksesi voisivat olla omiani, sillä erotuksella että minä lopetin. En ollut tarpeeksi rohkea. Enhän minä ollut mitään. Ei ainuttakaan Suomen mestaruutta, ei edes mitalia. Ja minä todellakin ruoskin siitä itseäni. Ja ajatella, silti minäkin käytin kaiken vapaa-aikani treenaamiseen. Minä ne haukut olisin vasta ansainnutkin. Kaikki se työ eikä juurikaan tuloksia. Ilman sinunlaisia rohkeita ja upeita urheilijoita penkkiurheilijoilla ei ole ketään arvosteltavana sieltä sohvanpohjaltaan. Toivon koko sydämestäni terveyttä, onnea ja menestystä sinulle matkalla kohti Rioa.
VastaaPoistaErittäin hyvä ja aiheellinen kirjoitus! Kiitos siitä :)
VastaaPoistaJes. Anna palaa! Ja ole onnellinen että urheilijan on helppo selvittää oma osaamisensa ja tasonsa, kun on järjestelmä, jonka puitteissa edetä ja kilpailla. Ajattelepa, jos olisit vaikka taidemaalari. Sellaisissa hommissa täytyy todella uskoa siihen mitä tekee.
VastaaPoistaHieno kirjoitus. Se on kuitenkin mielestäni harmillista että urheilija joka tekee sitä ammatikseen ei tiedä mikä kunto on kun lähtee kisoihin eikä tiedä mille tasolle pystyy yltämään. Sen minä ymmärrän että jokainen päivä ei voi olla paras mutta jos on pitkäjänteisesti ja määrätietoiseti tehny töitä (ja vielä lisäksi ammattilaisena, okei sinä et ole tehnyt) niin kyllä ainakin omaa ennätystä pitää lähteä hakemaan, muutoin treeni on hukkaan heitetty...
VastaaPoistaHieno kirjoitus Noora! Ja hienoja kommentteja.
VastaaPoistaIhanaa, että olympialaisten aikana alettiin puhua myös mentaalipuolen valmennuksesta, joka meillä Suomessa on ihan lapsen kengissä, vaikka mentaalipuoli on usein aika heikoissa kantimissa. Treenatahan me kyllä osataan. Eikä se julkinen lyttääminen ainakaan helpota urheilijoiden paineita.
Mutta Noora, siihen kultaan kannattaa unelmansa asettaa, nähdä itsensä onnistumassa ja voittamassa. Mielen voima on valtava :)
Tsemppiä!
Oikein hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Ainoa asia joka itseäni jäi kaivertamaan kirjoituksessasi oli se, että eikö jokaisella urheilijalla tulisi olla tavoitteena ja unelmana juuri se olympiamitalli?? Lähtökohtaisestihan on lähes tulkoon mahdotonta saada mitalia jos harjoittelee päästäkseen välieriin???
VastaaPoistaHyvä blogikirjoitus. Silti täytyy olla hieman erimieltä.
VastaaPoistaRakkaus urheiluun ja liikkumiseen on jokaisen urheilijan, harrastajan ja kuntoilijan oma asia. Se millä tasolla sitä tekee ja millä tunti määrällä on toinen juttu. Mikäli paukkuja on maailman 20-30 kärkeen, tuolloin uhreilijan tulisi ehdottomasti saada tukea valtiolta. Tuolla rankingilla finaalipaikka olympialaisissa on realistinen tavoite, sillä suurissa maissa karsinnat ovat yhtä vaikeat, kuin oympialaisten karsinnat.
Vika on systeemissä, ei urheilijoissa. Potentiaalisia urheilijoita tulisi tuke valtion toimesta, jotta harjoitusmäärät ja -laatu saataisiin maailman terävimmän kärjen tasolle. Mikäli potentiaalia ei ole, turha niitä "turisteja" on kisoihin lähettää, ainakaan valtion rahalla. Eihän työelämässäkään pelkkä työnteko ja hyvä oma taso riitä palkan saamiseksi yleensä, jotain pitää osata tarpeeksi hyvin.
Missään nimessä en siis väheksy tai aliarvioi Nooran tekemisiä, päin vastoin. On hienoa, että jotkut jaksavat ja kykenevät tuollaisiin suorituksiin "amatööritasolla". Tulta munille ja tähtäin Rion aidatun ratakierroksen finaaliin. Todista Kojonkoskelle ja hänen ryhmällensä, että JUURI SINÄ olet urheilija johon kannattaa satsata!
Urheillut olen itsekin ja tärkeänä päivänä tulee onnistua, ne määrittelevät todella koko sen 27000 päivää urheilua, älä ota paineta Noora mutta noin se menee. Tiedät mitä tää homma vaatii ja ei se sovi kovin monelle ja siksi urheilijat pärjäävätkin tyoelämässä leikiten.
VastaaPoistaOn surkeaa jos unelma on päästä olympialaisiin, eikä menestyä olympialaisissa, siinä lienee se pieni, valtava ero.
Sama tilanne kuin jenkit huutaa pelin viime hetkillä SCORE! suomalainen huuta lauo/heitä..jne..
Se on tämä media. Se on peto ja sitä pitää ruokkia, sillä jos et käännä sen huomiota johonkin toiseen, se voi hyökätä omaan kurkkuun. Urheilun ihanne ja raha ovat huono yhdistelmä, mutta ilman toisiaan ne eivät tule toimeen; ei sille mitään voi. Zemppiä sinulle.
VastaaPoistaMainitset suurten maiden koneistot, jotka hankkivat mitalit itselleen. Ymmärsin myös, että sinun täytyy tehdä töitä ja käydä koulua, että saat ruuan pöytään. Oletko koskaan miettinyt hakeutuvasi osaksi niitä isoja koneistoja, eli hankkiutuvasi yhdysvaltoihin yliopisto-opiskelemaan kenties stipendillä? Ei tartte tarpoa räntäsateessa reeneihin ja valittaa reeniajan puutteesta.
VastaaPoistaSain viime vuonna stipendin Missisipin yliopistoon. Kaikki hommat oli hoidettu ja lähtöön oli 1.5 kuukautta, kun ilmoitettiin, että yliopiston valmentajalle on tullut burnout ja hän lopettaa. Sinne ei olisi ollut mitään järkeä lähteä ilman valmentajaa. Se oli viimeinen vuosi, kun olisin sinne päässyt. Nyt olen liian vanha saamaan stipendiä. Eli kokeiltiin, mutta puihin meni.
PoistaJoo Noora, lähde USA.. siskon kanssa treenaamaan :)
VastaaPoistaHienoa Noora!
VastaaPoistaOlenkin odottanut milloin tämä keskustelu lähtee käyntiin.Kilpaurheilun muutostyöryhmä on lähtenyt muuttamaan rakenteita ajatellen urheilijan polkua lapsesta > aikuiseksi urheilijaksi.Puutteeksi tässä ajattelussa näyttää muodostuvan se nuoruusajan 15-20 v. aika jolloin nuori kokee pahimmat paineet suoriutua niin urheilusta kuin myös koulusta.Hoitamalla koulun huonosti suljet ovia edestäsi.Toisaalta jos et osallistu lajiliiton leireile yms. Suljet mahdollisuutesi kehittyä urheilijana.Edellinen koskee erityisesti taitolajien edustajia joidenka tulisi olla suht korkealla tasolla jo heti lukioiän jälkeen urheilussa.Kestävyyslajeissa tie on väkisikin pidempi eikä kouluaikana vielä tarviste niin totaalisesti olla valmentautumisessa mukana. Kateellisena olen katsonut Saksan mallia,jossa tietyn tason urheilijalla on taattu joku kouluttautumis mahdollisuus ureheilun ohessa(poliisi,palomies,armeija Jne yhteiskunnan tarjoama työpaikka.)Tämähän on turva eikä kaikkista urheilioista suinkaan tule sotilaita tai poliiseja. Ruotsissa taas huipulle tähtäävien nuorisomaajoukkueiden koko on hurjasti suurempi kuin Suomessa.Lahjakkuuksia Ruotsissa kuitenkaan ole sen enempää kuin Suomessa. Vaikuttaa siltä että Ruotsissa viedään tietoisesti isompia ryhmiä kohti huippu-urheilua.Vaikutus on tietysti se,että yhä useampi saa mahdollisuuden kehittyä ja myöhäiskypsät yksilöt eivät seuloudu pois nuoruusvuosien aikana.Henkinen vaikutus on myös otettava huomioon kun on suurempi ryhmä eivät tavattoman kovat ulkoiset menestymispaineet kohdistu pieneen ydinryhmään joka saatta alisuorittaa nimenomaan ulkoisen paineen takia.Monessa Suomalaisessa lajiliitossa painellaan tällä hetkellä paniikki nappulaa kun menestystä ei ole tullut toivotulla tavalla ja sponsorieuroja jää saamatta.Lajiliittojen kohdalla se tarkoittaa että päävalmentajiin ja nuorten ryhmiin asetettaan yhä kovempia odotuksia.Niinpä suora ajatus tästä vastuuvalmentajilla tietysti on että ruuvia ryhdytään kiristämään yhä nuorempien kohdalla.Nyt jäitä hattuun.Yhtään ei voida oikaista kun nuorta viedään kohti huippu-urheilua Onko kenenkään tarpeen olla kansainvälisen tason urheilija ennen 20 vuoden ikää? Moni nuori viimeistään lukioiässä laskeskelee realistisesti minkälainen mahdollisuus hänellä on menestymiseen tai ammtilaisuuteen urheilussa. Kaikki ymmärtävät että se mahdollisuus on häviävän pieni.Näin ajattelen motivaatio harjoitteeluun pitää tulla rakkaudesta lajiin (kuten Nooralla) ja ,että ympäröivän yhteiskunnan olisi turvattava nuoren urheilijan mahdollisuus olla muutakin kuin urheilija uransa jälkeen.Yhteiskunnassa olisi nyt ymmärrettävä, että urheileva nuori on arvo sinällänsä yhteisölleen. Se malli ja esimerkki, jonka hän ympäristöönsä antaa on arvokas ja peilaa varmasti myös yleisiä odotuksia hyvästä kansalaisesta. Olkaamme siis ylpeitä jokaisesta urheilijastamme,jotka uurastavat tahoillaan! Myönteisessä ilmapiirissä on sitten parempi mahdollisuus,että jostakusta heistä tulee uusi Lasse Viren tai Kalle Palander.
Kiitos Noora,
VastaaPoistaerittäin hyvää ja tarpeellinen keskusteluavaus, ei vain Suomessa. Et ole yksin ajatuksesi kanssa. Unohtaa mediassa tapahtuva churnalistien (olisiko sopiva käännös lahtausmies) mässäilyn. Heille tuntuu kelpaavan vain idoli jumalointia ja looserin lahtaus uutisointi skeemaksi.
Hieno kirjoitus!
VastaaPoistaIlman muuta jokainen kisarajan rikkonut on paikkansa kisoissa ansainnut. Mielestäni Suomessa pitäisi enemmän panostaa siihen, miten urheilijoidemme tasoa saadaan nostettua niin, että potentiaalisia menestyjiä olisi enemmän. Johtoportaassahan muutoksia pitäisi tapahtua ennemmin kuin urheilijoissa.
Kummallista rahan ruinaamista on kyllä tää suomalainen yleisurheilu kiririnkeineen päivineen.
VastaaPoistaT: jääkiekkoilija
Asioita, joista ei tiedä mitään, on myös varmasti vaikea ymmärtää.
Poista